Tampere 1.2.2007
Tappara - TPS 3-0 (1-0, 2-0, 0-0)
Tappara taas suvereeni kotihallissaan
SM-liigan paras kotijoukkue Tappara jatkoi hyviä esityksiään kotiyleisönsä edessä. Tällä kertaa joukkueen jyrän alle jäi TPS, joka kaatui puhtaasti lukemin 3-0. Tappara on kolmessa viime ottelussaan päästänyt vain yhden maalin omiinsa – ja sekin meni omasta pelaajasta sisään.
Historiatilastoista sen verran, että viimeisen kuuden kauden ajan – siis kaudesta 2001-02 lähtien – Tappara ja TPS ovat pelanneet Hakametsässä 12 runkosarjamatsia, joista TPS on voittanut vain yhden varsinaisella peliajalla ja toisen rankkarikisan jälkeen. Tapparan kymmeneen voittoon taas mahtuu peräti kuusi nollapeliä.
Tämänkertainen nollapeli
Mika Lehdolle oli kauden kolmas ja toinen vajaan viikon aikana. Loistavasti pelanneen joukkueen takana hänen tarvitsi tehdä vain 20 torjuntaa, joista vain muutama todella vaarallisia laukauksia.
Voitto vahvisti kirvesrintojen asemaa sarjan kärkikolmikossa. Takana oleva HPK menetti tänään yhden pisteen, mutta toki voi edelleen rästiottelunsa voittamalla ohittaa taas Tapparan. Viidennellä sijalla uhitteleva TPS sen sijaan jäi tämän illan pelin jälkeen jo kahdeksan pisteen päähän.

Mika Lehto oli taas tarkkana nollapelin edestä.
Avauserässä parasta peliä
Illan ottelu ei taaskaan ollut niitä ikimuistoisimpia pelejä. Syy siihen taitaa löytyä Tapparan hyvyydestä, sillä TPS ei oikein todella kyennyt haastamaan sitä voitosta. Kirvesrintojen peliesitys tällä hetkellä on niin tasapainoista, huolellista ja virheetöntä, että vastustajakin tarvitsisi aivan nappisuorituksen kamppaillakseen tosissaan sarjapisteistä. Sellaiseen taisteluun TPS kykeni oikeastaan vain avauserän ajan.
Se ensimmäinen eräkin meni suurimmaksi osaksi Tapparan merkeissä, mutta turkulaisillakin oli omat paikkansa. Avausmaalia saatiin odottaa aivan erän loppusekunneille, mutta lähellä käytiin jo ennen sitä.
Tuore TPS-pakki
Kevin Kanteen istuessa ottelun ensimmäistä jäähyä neljän minuutin pelin jälkeen Tappara kävi kahdesti lähellä. Ensin
Petri Kontiola pääsi kokeilemaan puolityhjään maaliin, mutta TPS-maalivahti
Jani Hurme teki upean tiikeriloikan ja pelasti tilanteen. Vain kymmenen sekuntia myöhemmin
Teemu Nurmi pääsi ohjaamaan
Dale Clarken oivalluksesta ja kiekko kilahteli maaliraudoissa ylänurkan kohdalla sen verran terhakasti, että päätuomari
Tom Laaksonen päätti tarkistaa tilanteen videolta: ei maalia.
Ottelun avausmaali oli todella komea yhteistyö Tapparan ykkösketjulta
Teemu Laine -
Quinn Hancock -
Stefan Öhman. Laine käynnisti hyökkäyksen oman alueen syötöllä Hancockille, joka toi kiekon hyökkäysalueelle, veti pari vastustajaa niskaansa ja syötti loistavasti selkänsä takaa laidalta nousevalle Öhmanille. Samaan aikaan Laine sitoi viimeisen pakin itseensä ja Öhman pääsi jatkamaan vapaasti maalille. Viimeistely upealla rystylaukauksella ylänurkkaan kruunasi hyökkäyksen. Erää jäi pelaamatta vain yhdeksän sekuntia.

Quinn Hancockin johtama ketju oli pelin paras ja vaarallisin.
Lopulliset ratkaisut ylivoimalla
Toisessa erässä pelin vauhti vähän hiipui, mutta ote pysyi edelleen Tapparalla. Se meni kahden maalin johtoon ylivoimalla, kun erää oli pelattu reilu viisi minuuttia.
Teemu Aalto tykitti siniviivasta hurjan laukauksen, jonka Quinn Hancock ohjasi ilmasta yläriman alle. TPS protestoi voimakkaasti korkeasta mailasta, mutta tuomarikolmikko ei yhtynyt näkemykseen.
Loppunumerot 3-0 syntyivät toisen erän loppupuolella niin ikään Tapparan ylivoimapelissä. Jälleen Teemu Aalto pääsi pamauttamaan hurjan pyssynsä suoraan syötöstä, ja kiekko löysi tiensä maaliin ilmeisesti peittävän TPS-hyökkääjän ja Hurmeen puolittaisen torjunnan kautta.
Kolmas erä oli sitten tylsähkö, kun muutenkin melko aseeton vierasjoukkue lakkasi uskomasta nousumahdollisuuteen. Tappara hyökkäsi harvakseltaan ja puolusti erittäin tarkasti. Tosin kerran kiekko livahti Mika Lehdon taakse, mutta osuma hylättiin maalivahdin häirintänä.
Muuten erässä nähtiin lähinnä vain Lehdon nollapelin odottelua, Kontiolan huikeaa mailataituruutta ja kovin pitkäksi venähtänyt jäänkorjaustauko, jonka aikana TPS onnistui ilmeisesti
Hannu Jortikan suulla hankkimaan itselleen joukkuerangaistuksen.

Jani Hurme protestoi kovasti Tapparan toista maalia.
Tapparan avausviisikko ottelun ykkönen
Nollapeli on aina nollapeli, vaikka se melko helpolla tänään Mika Lehdolle tulikin. Hänen lisäkseen Tapparan parasta esitti sen avauskentällinen, jossa jo mainitun ketjun Laine-Hancock-Öhman puolustivat
Marko Kauppinen ja Teemu Aalto. Viisikko teki kaikki ottelun maalit: Hancock, Aalto ja Öhman keräsivät 1+1, Kauppinen kaksi syöttöä ja Laine yhden.
TPS oli paitsi aseeton myös tähdetön. Esimerkiksi viime aikoina onnistuneita joukkueen kanadalaisvahvistuksia sai kentältä etsiä oikein tosissaan. Loukkaantunutta
Kai Nurmista olisi kaivattu ainakin ylivoimalla, joka sekin oli vierailla tänään aika hampaatonta. Jani Hurme maalissa oli joukkueensa paras ja paljon urakoinut pakkipari
Aki Berg -
Marko Kiprusoff selvisivät hommistaan kunnialla.
SM-liiga on lähdössä taas yhdelle tauolle, kun ensi viikolla pelataan kauden neljäs Euro Hockey Tour -turnaus. Sitä ennen Tappara pelaa vielä yhden ottelun, ja mikä olisikaan kovempi haaste kuin kohdata liigakärki sen omassa kotiluolassa. Kolmesti tällä kaudella Tappara on jo Kärpät kaatanut. Miten käy lauantaina?
Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)