Hämeenlinna 26.2.2008
HPK - Tappara    2-3 (1-1, 0-1, 1-1)

Koskelan maalit kaatoivat HPK:n

Tappara voitti HPK:n kaikissa joukkueiden välisissä kuudessa kohtaamisessa tällä kaudella. Kuudes voitto tuli tänään Hämeenlinnassa, jossa kirvesrinnat kaatoivat Kerhon maalein 3-2.

Tapparan ykkössankari oli ykkösketjun laitahyökkääjä Timo Koskela, joka laukoi joukkueen kaikki maalit eli kypärätempun. Koskela osui kerran jokaisessa erässä. Hän saavutti samalla 50 tehopisteen rajan ja nousi joukkueen parhaaksi pistemieheksi.

Kokonaisuudessaan ottelu oli Tapparalta aika nihkeä. Taitoero isäntiin verrattuna oli selkeä, mutta ihan sataa prosenttia kirvesrinnat eivät saaneet tänäänkään kaivettua esitykseensä. HPK onnistui pitämään pelin tasaisena kovalla yrityksellä, mutta ennen kaikkea vieraiden lepsuilun takia.

Ottelun tavoite ja päämäärä oli kuitenkin kolme pistettä ja ne Tappara hoiteli mukaansa.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Tillu Koskela iski kolmesti. Kuva ei ole tämän illan ottelusta.

Alku taas hankala Tapparalle

Tappara aloitti pelin taas luomalla itselleen ongelmia. Sen luistelu ei tahtonut riittää, kun vieraskaukaloissa peräkkäisiä tappioita viime aikoina kärsinyt HPK halusi esittää kotiyleisölleen parastaan. Joukkue olikin alussa vauhdikas ja yritteliäs, ja Tappara joutui ottamaan pari jäähyä.

Alkuminuuteilla nähtiin pari hyvää maalipaikkaakin. Ensin Carlo Grünn suti tyhjältä takatolpalta ohi kiekon Kerhon pelatessa ylivoimalla, ja heti miesmäärien tasoituttua Tapparan Janne Grönvall paukautti kiekon ylärimaan.

Avauserän kumpikin maali syntyi ylivoimalla. Timo Koskela lusikoi illan ensimmäisen maalinsa reboundista lähietäisyydeltä ottelun ensimmäisen HPK-jäähyn aikana. Kotijoukkueen tasoitusmaali tuli läpiajosta, kun Tappara-nelikon keskusta aukesi omalla siniviivalla ja Joonas Vihko pääsi purjehtimaan Jussi Makkosen syötöstä läpiajoon.

Pitkiä pyörityksiä, ei tulosta

Ottelun edetessä Tapparan paremmuus kävi koko ajan enemmän selville. Se hyökkäsi systemaattisemmin, paremmin ja useammin kuin kotijoukkue, mutta ei saanut hallintaansa hyödynnettyä parhaimman laatuisiksi maalipaikoiksi. Välillä HPK:n alueella pyörittiin pitkiäkin toveja, mutta laukomaan päästiin vain kaukaa sektorin heikoimmilta alueilta.

Tapparan johtomaali tosin syntyi jo toisen erän alkupuolella, eikä siihen tarvittu pitkiä pyörityksiä. Vaihdon ollessa kesken Arsi Piispanen vapautti Koskelan läpiajoon, jossa tämä odotti Teemu Lassilan putoavan jäähän ennen kuin laukoi varmasti kiekon sisään.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Piispaselta hyvä peli. Kuva ei ole tämän illan ottelusta.

Piispasella itsellään oli kaksikin paikkaa lisätä Tapparan johtoa toisen erän 15. minuutilla, mutta Lassila torjui kummallakin kerralla hyvin.

Kolmannessa erässä Tapparan hallinta vielä vain lisääntyi, kun HPK alkoi kaiken lisäksi ottaa vielä tyhmiä jäähyjä. Vieraat eivät kuitenkaan oman lepsun ylivoimapelaamisensa takia saanut annettua armoniskua, vaan Kerho roikkui koko ajan vain maalin päässä.

Koskelalle hattutemppu

Timo Koskelan illan kolmas maali syntyi yhdeksän minuuttia ennen loppua, ja sen piti olla ottelun jännitykselle lopullinen ratkaisu mutta sitä se ei ollut. Kypärätemppu täydentyi muutama sekunti hukatun ylivoimapelin jälkeen, kun Janne Ojanen pisti täydellisen passin poikittain takatolpalle ja "Tillu" jatkoi kiekon verkkoon.

Pelin viimeisille minuuteille saatiin vielä jännitystä, kun Tappara töpeksi ylivoimalla. Jussi Halme menetti kiekon hyökkäyssiniviivalla, ja Jari Sailio porhalsi läpiajoon tekemään numeroiksi 2-3. Peliaikaa jäikin vielä lähes viisi minuuttia. Maali oli jo kauden kymmenes Tapparaa vastaan tehty alivoimamaali.

Vielä vaikeammaksi peli meni vieraiden kannalta minuuttia myöhemmin, kun Jori Lehterä sai jäähyn ja HPK pääsi yrittämään tasoituksen hakemista ylivoimalla. Tappara kesti alivoimansa kuitenkin hyvin ja pimitti kotijoukkueen yritykset vielä viimeisen minuutinkin ajan. HPK pelasi ilman maalivahtia lopussa reilun minuutin, jonka aikana lähimpänä maalintekoa oli hiukan tyhjästä maalista kiekon ohi laittanut Arsi Piispanen.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Lehto ja Aalto joukkueen eliittiä. Kuva ei ole tämän illan ottelusta.

Runkosarjaa jäljellä kolme peliä

Tapparan illan ykkösketjun titteli menee luonnollisesti Koskelan kolmen maalin ansiosta joukkueen ykkösketjulle. Ketju oli taas muutettu vanhaan muotoonsa, jossa oikeaa laitaa pelaa Timo Vertala. Vertala ja Teemu Aalto saivat kaksi syöttöpinnaa mieheen. Steve Saviano oli muista pelaajista näkyvin väkkärämäisillä liikkeillään niin kiekon kanssa kuin sitä vastustajilta pois karvatessaan. Myös Piispanen pelasi hyvän matsin.

HPK:n maalivahti Lassila oli joukkueensa ykkösmies 39 torjunnallaan, mutta hyvin pelasi myös Mika Lehto. HPK:n kenttäpelaajien ykkönen oli Sailio.

Runkosarjaa on jäljellä enää alle viikko ja kolme peliä. Tappara säilytti neljännen tilansa ja sillä on nyt matkaa kolme pistettä niin kolmospaikan Jokereihin kuin alapuolellaan vaanivaan vitospaikan Pelicansiinkin.

Kirvesrintojen viimeiset vastustajat ovat SaiPa, Ässät ja Blues. Otteluista kaksi ensimmäistä pelataan Hakametsässä, ensimmäisenä heti torstaina klo 18.30 alkaen Tappara-SaiPa.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)
  TILASTOT

1. erä:
0-1 Timo Koskela (Teemu Aalto, Timo Vertala) yv [10.31]
1-1 Joonas Vihko (Jussi Makkonen, Carlo Grünn) yv [12.22]

2. erä:
1-2 Koskela (Arsi Piispanen, Aalto) [23.48]

3. erä:
1-3 Koskela (Janne Ojanen, Vertala) [50.50]
2-3 Jari Sailio av [55.18]

Jäähyt:
HPK 8 x 2 min. + Markus Seikola 10 min.
Tappara 7 x 2 min.
(Halme, 2xLehterä, Enlund, Vertala, Aalto, Benoit)

Maalivahdit:
Teemu Lassila, HPK 16+13+10=39 (.929), pois 58.32-59.47
Mika Lehto, Tappara 11+5+7=23 (.920)

Erotuomarit: Aleksi Rantala - Jyri Rönn
Yleisöä: 3440

Palkitut:
Ottelun vakuuttaja: Vihko, HPK
  Koskela, Tappara
  Lassila, HPK
  Aalto, Tappara


Tapparan kokoonpano:

Koskela-Ojanen-Vertala
Enlund-Lehterä-Nurmi
Saviano-Kiilholma-Venäläinen
Pyymäki-Hokkanen-Piispanen
(Lehtonen)

Benoit-Aalto
Salmela-Pikkarainen
Grönvall-Halme
Pentikäinen

Pentikäinen pelasi muutaman vaihdon lähinnä Salmelan parina.

Peliajat::
Timo Koskela 19.49
Janne Ojanen 19.04
Timo Vertala 17.55
Jori Lehterä 16.59
Teemu Nurmi 15.07
Jonas Enlund 14.36
Sami Venäläinen 12.51
Steve Saviano 12.48
Juha Kiilholma 12.06
Arsi Piispanen 9.49
Iivo Hokkanen 8.50
Jarkko Pyymäki 6.15
Ossipekka Lehtonen ei pelannut

Teemu Aalto 21.36
André Benoit 20.49
Anssi Salmela 20.06
Janne Grönvall 18.21
Kimmo Pikkarainen 17.40
Jussi Halme 16.45
Atte Pentikäinen 3.09

Mika Lehto 60.00
Tommi Nikkilä ei pelannut



Takaisin