|
Rauma 29.1.2008
Tapparalle voitto viime minuuttien maaleilla Tappara otti kauden neljännen voittonsa Lukosta, kun se kaatoi raumalaiset heidän kotihallissaan maalein 4-2. Kolme edellistä peliä olivat kaikki päättyneet kirvesrintojen hyväksi lukemin 3-2, mutta tällä kertaa kaupan päälle heitettiin vielä osuma tyhjään maaliin. Voittoon tarvittavat osumat syntyivät vasta aivan ottelun lopussa. Teemu Nurmi runnoi 3-2 -osuman vain minuutti ja 18 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Jussi Halme viimeisteli viime sekunneilla vielä loppunumerot tyhjään verkkoon SM-liigauransa ensimmäisellä maalilla. Kahteen erään Tappara ei tahtonut saada peliään kulkemaan ja teki itselleen vaikeuksia omalla alueellaan kiekonmenetyksillä. Päätöserään joukkue kuitenkin ryhdistäytyi, sai palaset taas paremmin paikoilleen, ja lopulta parinkin ylärimakudin jälkeen otti ansaitun voiton. ![]() Jussi Halmeelle liigauran avausmaali. Kuva ei ole tästä ottelusta. Lukon maalissa ensikertalainen Otteluun lähtö oli ainakin kotijoukkueen osalta varsin erikoinen, sillä kaikki kauden Lukko-ottelut tähän mennessä torjunut ykkösvahti Petri Vehanen oli henkilökohtaisten syiden takia poissa kokoonpanosta. Maaliin "joutui" ensimmäisen liigapelinsä pelannut 19-vuotias Atte Engren. Nuorukainen pelasi kuitenkin varsin mainion ottelun torjuen 36 Tappara-laukausta. Kaksi erää pelattiin tasalukemissa. Tappara otti johdon niin ensimmäisessä kuin toisessakin erässä, mutta Lukko tuli kummallakin kerralla tasoihin. Ensimmäisen johtomaalin täräytti avauserän puolivälissä Teemu Aalto melkein kahden miehen ylivoimalla Lukon juuri saadessa jäähypenkiltä neljännen miehen kentälle. Lukko tasoitti kuusi minuuttia myöhemmin pelatessaan silloinkin vajaalla. Pekka Saarenheimo laukoi jo kauden kahdeksannen kerran vajaan joukkueen tekemän maalin Tapparan verkkoon. Toisen erän alkupuolella Jonas Enlund vei Tapparan uudelleen johtoon Jori Lehterän aivan huikeasta syötöstä. Lehterä teki "katsehämyn" etsien muka syöttöpaikkaa taaksepäin siniviivalle, mutta käänsikin kiekon aivan toiseen suuntaan maalin eteen syöksyvälle Enlundille. Lukon tasoitus tuli minuutti ennen toista erätaukoa. Anssi Salmela päästi Tero Koposen nousemaan kulman kautta etunurkalle, josta tämä vielä nosti onnistuneesti kiekon maalin kattoon. ![]() Teemu Aallon tykki puhui taas. Kuva ei ole tästä ottelusta. Kolmas erä Tapparan heiniä Kolmannessa erässä Tappara haki ratkaisua koko ajan aktiivisemmin. Niko Nieminen ja Jori Lehterä kumpikin laukoivat jo ylärimaan. Lehterä tarjoili Enlundille toisenkin namupaikan, mutta tämä laukoi yli. Engren torjui kaikki maalia kohti tulevat kiekot. Lukko sai mahdollisuutensa seitsemisen minuuttia ennen loppua, kun raumalaislähtöinen Tappara-pakki Janne Grönvall joutui jo kolmannen kerran ottelussa jäähylle. Tappara kesti jäähyn kuitenkin hienosti, kuten kesti kaikki seitsemän muutakin rangaistustaan. Ensimmäisessä erässä joukkue pelasi jopa minuutin ja 20 sekuntia kahden miehen alivoimalla, mutta onnistui estämään kotijoukkueen maalinteon silloinkin. Jatkoaika häämötti jo, kun ratkaisu syntyi. Teemu Nurmi laukoi pehmeästi maalille, Engren torjui eteensä, Jonas Enlund pääsi välillä koskemaan kiekkoon, kunnes lopulta Nurmi itse rynni maalille ja laittoi kiekon Engrenin haaroista sisään. Osuma oli pieni kauneusvirhe muuten loistopelin pelanneelle nuorelle maalivahdille. Aivan pelin viimeisillä sekunneilla Janne Ojanen voitti vielä keskialueen aloituksen, ja Jussi Halme avasi liigauransa maalitilin laittamalla kiekon omalta siniviivalta tyhjään maaliin Lukon pelatessa kuudella kenttäpelaajalla. Kelloon jäi kahdeksan sekuntia peliaikaa. Sikäli Halmeen ratkaisu oli vaarallinen, että tuloksena olisi ollut pitkä kiekko ja aloitus omaan päätyyn, mikäli kiekko ei olisikaan osunut tolppien väliin. Ojasen ketju pimennossa, Lehterän trio ratkaisijana Lukko peluutti kotietunsa avulla miehistöään orjallisesti ketju-ketjua-vastaan. Osittain se kannattikin, sillä Tero Koposen johtama jarruketju (laidoilla Semir Ben-Amor ja Henrik Juntunen) vei täysin pelihuumorin Janne Ojasen, Timo Koskelan ja Timo Vertalan ykkösketjulta. Lukon jarrumiehet jopa voittivat oman osuutensa Koposen maalilla 1-0. Ojasen ketjun melkeinpä ainoaksi välähdykseksi jäi alkuminuuttien tilanne, jossa Vertala pääsi kiertämään nokikkain Engrenin kanssa mutta ei onnistunut maalinteossa. ![]() Nurmi-Lehterä-Enlund ratkaisi pelin. Kuva ei ole tästä ottelusta. Tapparasta löytyy kuitenkin toinenkin ratkaisuketju. Jori Lehterä alusti kaksi maalia ja laitamiehet Teemu Nurmi ja Jonas Enlund keräsivät kumpikin 1+1 mieheen. Lehterä varsinkin oli todella hyvällä pelipäällä. Hänen ja Enlundin ansioihin voidaan lukea myös Lukon kahden miehen ylivoiman tappaminen avauserässä. Mika Lehto maalissaan kuului myös Tapparan ehdottomiin onnistujiin. Torjuntoja kertyi 29. Pahin miinusmies sen sijaan oli jo muutaman pelin kovin löysällä asenteella pelaillut Anssi Salmela. Raumalaisten ensimmäisessä maalissa Salmelan kiekonmenetys päästi Lukon alivoimamaalin tekoon, ja toisessa osumassa hän ei saanut Koposta pakotettua kiertämään maalin taakse vaan päästi nousemaan etukulmalle. Tapparan asema viidennellä sijalla tukevoitui taas hiukan, vaikkeivat kierroksen muiden pelien tulokset ihan nappiin menneetkään kirvesrintojen kannalta. Kuudennen sijan JYPiin on matkaa viisi pistettä, ja HIFK ja Ilves ovat kahdeksan pisteen päässä. Neljäntenä olevaan Bluesiin on matkaa kolme pistettä, ja kolmantena olevaan mutta kaksi ottelua enemmän pelanneeseen Pelicansiin vain neljä pistettä. Seuraavaksi Tappara pelaa taas kuuluisia kuuden pisteen matseja, sillä torstaina on vastassa JYP ja lauantaina Ilves. Torstain kotimatsi jyväskyläläisiä vastaan alkaa Hakametsässä perinteiseen tapaan kello 18.30. Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi) |
TILASTOT 1. erä: 0-1 Teemu Aalto (André Benoit, Timo Koskela) yv [10.13] 1-1 Pekka Saarenheimo (Mike Siklenka) av [16.14] 2. erä: 1-2 Jonas Enlund (Teemu Nurmi, Jori Lehterä) [24.10] 2-2 Tero Koponen (Semir Ben-Amor, Petri Tähtisalo) [38.54] 3. erä: 2-3 Nurmi (Enlund, Lehterä) [58.42] 2-4 Jussi Halme (Janne Ojanen) tm [59.52] Jäähyt: Lukko 6 x 2 min. Tappara 8 x 2 min. (Aalto, 2xVenäläinen, Benoit, Nurmi, 3xGrönvall) Maalivahdit: Atte Engren, Lukko 11+15+10=36 (.923), pois 59.08-59.52 Mika Lehto, Tappara 13+10+6=29 (.935) Erotuomarit: Aleksi Rantala - Teemu Salminen Yleisöä: 3352 Palkitut: Ottelun vakuuttaja: Engren, Lukko Nurmi, Tappara Koponen, Lukko Enlund, TapparaTapparan hyökkäysketjut: Koskela-Ojanen-Vertala Enlund-Lehterä-Nurmi Saviano-Kiilholma-Venäläinen Pyymäki-Piispanen-Nieminen (Lehtonen) Benoit-Aalto Salmela-Pentikäinen Grönvall-Halme (Malkamäki) Toisessa erässä Lehtonen Piispasen tilalle (Pyymäki sentteriksi). Peliajat:: Janne Ojanen 19.53 Timo Vertala 19.18 Timo Koskela 17.48 Jori Lehterä 15.11 Jonas Enlund 14.10 Teemu Nurmi 13.25 Sami Venäläinen 10.21 Juha Kiilholma 10.01 Steve Saviano 9.32 Jarkko Pyymäki 8.44 Niko Nieminen 8.21 Ossipekka Lehtonen 4.45 Arsi Piispanen 3.52 André Benoit 21.21 Teemu Aalto 21.18 Anssi Salmela 19.12 Janne Grönvall 17.17 Jussi Halme 17.13 Atte Pentikäinen 13.58 Miko Malkamäki ei pelannut Mika Lehto 60.00 Tommi Nikkilä ei pelannut |