Lahti 14.2.2008
Pelicans - Tappara    2-7 (0-3, 1-2, 1-2)

Tappara puhalsi yli Pelicansin kuin kevätpuhuri

Pelicansin ja Tapparan kauden neljännestä kohtaamisesta odotettiin tiukkaa taistelua runkosarjan nelossijasta ja playoff-asetelmista. Toisin kuitenkin kävi, sillä Tappara oli jäällä aivan huikean ylivoimainen ja haki vierasvoiton murskalukemin 7-2.

Voittonsa myötä Tappara nousi sarjataulukossa Pelicansin ohi neljänneksi. Sen virallinen runkosarjatavoite kuuden parhaan joukkoon pääsystä näyttää sekin entistä varmemmalta, sillä otteluita on jäljellä enää kahdeksan ja matkaa seitsemänteen sijaan jo 10 pistettä.

Tappara teki hienon nousun myös pidempiaikaisessa tilastossa, sillä se nousi nyt kaikkien aikojen maratontaulukossa maan parhaaksi runkosarjajoukkueeksi ohi TPS:n. Tapparalla on maratontaulukossa koossa nyt 2479 pistettä, kaksi enemmän kuin TPS:llä.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Tappara nousi sarja- ja maratontaulukossa. Kuva ei ole tämänpäiväisestä ottelusta.

Tappara-pakit maalivireessä

Ennen ottelua puhuttiin Tapparan ylivoimapelistä ja sen tehokkaista puolustajista. Niiden kiinniottaminen olisi varmasti ollut iso asia Pelicansille, mutta niin ei tänään tapahtunut. Tappara iski kolme ylivoimamaalia. Puolustajilla meni vielä paremmin, sillä joukkueen seitsemästä osumasta pakeille merkittiin viisi.

Anssi Salmela ja André Benoit kumpikin laukoivat kaksi maalia ja Janne Grönvall teki hänkin yhden. Itse asiassa näytti siltä, että Salmela olisi tehnyt jopa kypärätempun, sillä ensimmäisen erän lopussa tullut 0-3 -maali ei näyttänyt olevan maalissa asti ennen kuin Salmela törkkäsi sen maaliviivalta sisään. Osuma merkittiin kuitenkin kahden vaihdoksen jälkeen lopulta Teemu Nurmen nimiin.

Lahdessakin parin kauden ajan vaikuttanut Salmela oli joka tapauksessa kentän kuningas. Hänen ensimmäinen osumansa oli upea purjehdus siniviivalta kiekon kanssa maalille ja rystyvippaus sisään vain seitsemän sekuntia ennen taukoa. Toinen maali tuli hirvittävällä pommilla suoraan syötöstä hanskaylänurkkaan. Kahden maalin lisäksi mies nappasi vielä yhden syöttöpisteenkin.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Anssi Salmelalla oli kentällä kaikkein hauskinta. Kuva ei ole tämänpäiväisestä ottelusta.

Pelicans jäi kyydistä jo avauserässä

Kotijoukkue pelasi tänään ensimmäisen ottelunsa maaottelutauon jälkeen, kun Tappara oli ehtinyt hakea pelituntumaa jo tiistaina. Siinä oli varmasti osatekijä siihen eroon, mikä joukkueiden välillä avauserässä nähtiin.

André Benoit pisti Antti Niemen torjuman kiekon varmasti maaliin seitsemän minuutin kohdalla. Janne Grönvallin kauden toinen maali ylivoimalla lisäsi Tapparan johtoa, ja vielä erän viimeisellä minuutilla syntyi kolmas osuma varsin sekavan tilanteen päätteeksi, kun kiekko vain liukui Niemen ja muun ruuhkan alta maaliin asti. Maali siis merkittiin Teemu Nurmelle.

Toiseen erään Pelicans vaihtoi maalinsa suulle Tommi Satosaaren ja tuli muutenkin tauon jälkeen jäälle todella terävänä. Se sai peliä painettua kohti Mika Lehdon maalia, mutta ei saanut kavennusmaalia kuin vasta erän puolivälissä. Marko Jantunen käytti läpiajonsa varmasti hyväkseen.

Tappara karkasi erän jälkimmäisellä puolella kuitenkin vielä lisää. André Benoit'n illan toinen osuma aiheutti Satosaarelta protestointia, mutta turhaan: vaikka maalivahti tilanteessa kaatuikin, niin yksikään Tappara-pelaaja ei maalivahdin alueella ollut. Aivan erän loppuhetkillä syntyi vielä Salmelan komea soolomaali.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Benoit, Lehterä ja Enlund saivat tuulettaa usein. Kuva ei ole tämänpäiväisestä ottelusta.

Jori Lehterälläkin kolmen pisteen ilta

Kolmas erä oli pelkkää kosmetiikkaa. Avausminuutilla nähtiin Jonas Enlundilta hieno väläytys, kun hän karkasi läpiajoon ottamalla vyötärönkorkuisen syötön kädellä selkänsä takaa haltuun. Vain maali jäi tekemättä, kun Satosaari torjui.

Pieni toivonkipinä Pelicansille heräsi 47 minuutin kohdalla, kun Benoit ja Enlund joutuivat minuutin välein jäähylle. Molemmista jäähyistä rankaisemallakin Pelicans olisi tosin ollut edelleen kahden maalin takana, mutta se on paljon lähempänä kuin neljän maalin takaa-ajoasema. Pelicans onnistuikin maalinteossa, mutta sekunnin "liian myöhään", sillä Benoit ehti jäälle juuri Samuli Suhosen maalatessa ja Tappara sai samantien myös Enlundin pois boksista.

Tappara teki päätöserään vielä kaksi ylivoimamaalia samoilta sijalta vasemman siniviivapointin paikalta. Ensin Anssi Salmela tykitti Jori Lehterän syötöstä 2-6, ja seitsemän minuuttia myöhemmin osat kääntyivät, kun Lehterä laukoi Salmelan syötöstä loppulukemat.

Päätöserässä nähtiin pieni nyrkkinujakkakin, jossa Tapparan Juha Kiilholma opetti Leo Komaroville taas vähän tapoja, vaikka se turhaa taitaakin olla. Pukarit selvisivät 2+10 minuutin jäähyillä ja Komarov vielä paitansa riisumisella.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Jarkko Pyymäellekin kaksi tehopinnaa. Kuva ei ole tämänpäiväisestä ottelusta.

Tapparassa vain kehuttavaa

Tappara oli tänään niin hyvä, että se oli lähes pelottavaa. Mika Lehdon torjuntoihin on hyvä tukeutua illasta toiseen, pakistossa oli kolme tasaisesti pelannutta hyvää paria ja tänään saatiin tehoja jokaiselta hyökkäysketjultakin. Vakiovuoroaan odottamassa on silti vielä hyviä miehiä jokaiselle osastolle.

Muutaman kerran kirvesrinnat järjestivät niin huikeita pyörityksiä Pelicansin alueella, että sitä ei voinut kuin ihailla. Varsinkin Janne Ojasen ykkösketju kunnostautui pyörittelyssä saadessaan hyvää työtä liikkuvilta ja paikkaa vaihtavilta pakeilta. Kapteeni Ojanen itse oli muutenkin todella loistava johtaja. Salmela oli ehkä kentän näyttävin, mutta Ojanen oli joukkueen tuki ja turva jokaisella alueella kenttää.

Jori Lehterän kakkosketju oli tekemässä kolmea osumaa, joista Lehterä itse keräsi 1+2 ja Jonas Enlund kolme syöttöpistettä. Juha Kiilholman kolmosketju väsäsi Grönvallin viimeistelemän osuman. Tappara käytti tänäänkin kolmea täyttä ylivoimaviisikkoa.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä joukkueen nelosketjukin teki kaksi osumaa. Iivo Hokkanen ja Jarkko Pyymäki olivat syöttäjinä pakkien viimeistelemissä maaleissa. Hokkaselle tehopisteet olivat ensimmäiset Tappara-paidassa. Korjaus: SM-liiga on jälkikäteen muuttanut Hokkasen toisen syöttöpisteen Arsi Piispasen nimiin.

Pelicans ei taida kehuja kaivata. Marko Jantunen (1+1) ja Matias Loppi (0+2) sentään olivat mukana joukkueen kummassakin maalissa.

Huikea ilta Tapparalta tänään. Huikeita otteita kaivataan myös lauantaina, kun Hakametsään saapuu vieraaksi runkosarjan voittava Kärpät.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)
  TILASTOT

1. erä:
0-1 André Benoit (Teemu Aalto, Janne Ojanen) [6.54]
0-2 Janne Grönvall (Sami Venäläinen, Steve Saviano) yv [14.56]
0-3 Teemu Nurmi (Jonas Enlund, Jori Lehterä) [19.14]

2. erä:
1-3 Marko Jantunen (Karo Koivunen, Matias Loppi) [29.23]
1-4 Benoit (Jarkko Pyymäki, Arsi Piispanen) [32.19]
1-5 Anssi Salmela (Hokkanen, Pyymäki) [39.53]

3. erä:
2-5 Samuli Suhonen (Loppi, Jantunen) yv [48.23]
2-6 Salmela (Enlund, Lehterä) yv [50.37]
2-7 Lehterä (Enlund, Salmela) yv [57.37]

Jäähyt:
Pelicans 7 x 2 min. + Tommi Satosaari 10 min. + Leo Komarov 10 min.
Tappara 5 x 2 min. + Juha Kiilholma 10 min.
(Lehterä, Halme, Benoit, Enlund, Kiilholma)

Maalivahdit:
Antti Niemi, Pelicans 11+(0)+(0)=11 (.786), vaihto 20.00
Tommi Satosaari, Pelicans (0)+4+13=17 (.810)
Mika Lehto, Tappara 6+10+8=24 (.923)

Erotuomari: Reijo Ringbom
Yleisöä: 3917

Palkitut:
Ottelun vakuuttaja: Satosaari, Pelicans
  Salmela, Tappara
  Benoit, Tappara
  Lehterä, Tappara


Tapparan kokoonpano:

Koskela-Ojanen-Vertala
Enlund-Lehterä-Nurmi
Saviano-Kiilholma-Venäläinen
Pyymäki-Hokkanen-Piispanen
(Lehtonen)

Benoit-Aalto
Salmela-Pikkarainen
Grönvall-Halme
(kiertävä)-Pentikäinen

Seiskapakkiakin käytettiin läpi pelin.
Lehtonen pelasi muutavia vaihtoja Piispasen tai Savianon paikalla.

Peliajat::
Timo Koskela 18.51
Janne Ojanen 17.59
Timo Vertala 17.21
Jori Lehterä 15.51
Jonas Enlund 15.24
Teemu Nurmi 14.54
Sami Venäläinen 12.40
Steve Saviano 12.39
Juha Kiilholma 12.33
Iivo Hokkanen 10.04
Jarkko Pyymäki 9.23
Arsi Piispanen 9.07
Ossipekka Lehtonen 2.37

Janne Grönvall 20.23
Anssi Salmela 20.06
Teemu Aalto 19.00
André Benoit 18.06
Jussi Halme 17.32
Kimmo Pikkarainen 16.58
Atte Pentikäinen 6.17

Mika Lehto 60.00
Tommi Nikkilä ei pelannut



Takaisin