|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Tampere 26.2.2009
Ilves - Tappara 3-5 (0-2, 1-1, 2-2) Tappara palasi voittojen tielle Tappara katkaisi kuuden tappion putkensa makeimmalla mahdollisella tavalla kukistamalla Ilveksen. Kirvesrintojen voittolukemat kauden viidennessä ja viimeisessä paikallispelissä olivat 5-3. Samalla päättyi sellainen taika, että Ilves ei tee maaliakaan Tapparan voittaessa. Ennen tätä iltaa Tappara oli kahden ja puolen vuoden aikana voittanut Ilveksen viidesti ja jokaisessa niistä Mika Lehto oli pitänyt nollan. Nyt Lehto ei pelannut nollapeliä, mutta Tappara voitti silti. Illan suurin sankari oli Tapparan kapteeni Ville Nieminen, joka laukoi hattutempun eli kolme maalia ja syötti vielä yhden päälle. Villen osumat eivät aina ole kaikkein kauneimpia, mutta tänään kaikki kolme syntyi komeilla laukauksilla. Niemisen ketjukavereista Jori Lehterä syötti kaikki Villen osumat ja Kim Strömberg teki 1+1. ![]() Niemisellä ja Lehterällä riitti tuuletettavaa. Kuva ei ole tästä ottelusta Ylivoimamaalit auttavat voittamaan Ilves voitti tämän kauden paikallissarjan voitoin 3-2, mutta Tappara voitti otteluista kaksi viimeistä. Tappara-faneille kauden viimeinen paikallispeli olikin selvästi viihdyttävin, kun oma suosikkijoukkue karkasi ensin selvään johtoon, joutui vielä takaa-ajajan uhkaamaksi, mutta hoiteli lopulta homman kotiin. Lisäksi viisi tehtyä maalia edellispelin nollan jälkeen oli komea parannus. Tapparan maaleista kaksi syntyi ylivoimalla. Avauserässä Ville Niemisen laukaus ylivoimalla muutti puolustajasta suuntaa ja tuli kuin tarjottimella Kim Strömbergin hollille. Strömbergille osuma oli jo kauden kymmenes, kun kauden alkaessa koko uran saldo näytti vielä nollaa. Nieminen lisäsi johdon kahteen maaliin vielä samassa erässä, kun Jori Lehterä katkaisi Ilves-pakki Pasi Järvisen huolimattoman syötön ja Nieminen tykitti upeasti Ilves-vahti Hannu Toivosen hanskapuolen yläkulmaan. Ilves kavensi toisen erän alussa, kun Harri Ilvonen joutui kiekkoa ylöstuodessaan Marko Anttilan ulottuvuuden yllättämäksi. Anttilan kiekonriiston jälkeen kiekon pääsi laukomaan ylivoimahyökkäyksestä sisään Jarkko Kauvosaari. Toisessa erässä Tappara pelasi ensin kahteen otteeseen todella huolimatonta ylivoimapeliä, joiden aikana Ilvekselle lähes tarjottiin alivoimamahdollisuuksia. Lopulta Ville Nieminen otti avaimet omiin käsiinsä ja laukoi siniviivalta ruuhkan takaa Tapparan taas kahden maalin johtoon. ![]() Strömberg pisti kympin täyteen. Kuva ei ole tästä ottelusta Niemisellä mahdollisuus neljänteenkin maaliin Ville Nieminen täydensi hattutemppunsa heti kolmannen erän alussa. Lehterä voitti hyökkäyspäädyn aloituksen ja Nieminen laukoi lukemiksi 4-1. Seuraavalla pelikatkolla Ilves vaihtoi maaliinsa Toivosen tilalle Markus Korhosen ja pääsi erän vanhetessa myös kiriin käsiksi. Päätöserän kahdeksannella minuutilla Geoff Platt kavensi ylivoimalla lukemiksi 2-4, ja reilut neljä minuuttia ennen loppua 17-vuotias Toni Rajala niittasi ylivoimahyökkäyksestä Ilveksen jo maalin päähän. Kenenkään Tappara-fanin on turha kieltää, etteikö siinä vaiheessa ikävät mietteet alkaneet moukaroida takaraivossa. Tapparalla oli ollut muutama loistopaikka karata lisäjohtoonkin Plattin kavennuksen jälkeen. Strömberg laukoi ylivoimahyökkäyksestä tolppaan ja erän puolivälissä Niko Niemistä rikottiin läpiajossa niin, että Tappara sai rangaistuslaukauksen. Ville Nieminen pääsi yrittämään siitä jo ottelun neljättä maaliaan, mutta laukaus pyörivästä kiekosta meni ohi. Erässä nähtiin myös Jonas Enlundin ja Niclas Luceniuksen klap-klap -namuttelu, jonka lopuksi Korhonen kuitenkin teki huiman haamukopin. Reilut kaksi minuuttia ennen loppua Tappara armahti jännittäjät. Ratkaisumaali syntyi taas hyökkäyspään aloituksesta, ja kiekon pisti sisään millintarkasti tolpan kautta Niko Nieminen, jolle osuma oli jo kauden 17:s. Se on yhtä vajaa tuplaten miehen aiempi yhden kauden maaliennätys. Lopussa Lehteräkin kilautti vielä ylivoimahyökkäyksestä tolppaan, ja Ilves yritti puolitoista minuuttia turhaan kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. ![]() Niemisistä Niko lopetti Ilveksen pyristelyn. Kuva ei ole tästä ottelusta Kummatkin joukkueet varamiehisiä Tapparalla oli edelleen kuusi vakiomiestä loukkaantuneena ja Ilvekseltäkin puuttui neljä pakkia. Tappara onnistui paikkaamaan poissaolonsa paremmin. Kirvesrintojen parjattu puolustus oli selvästi Ilveksen jalkeilla olevaa kuusikkoa virheettömämpi. Varsinkin kolmannen erän takaa-ajossa Ilveksen viisikkopuolustus repeili kuin silkkipaperi. Tappara pelasi pääasiassa kolmella kentällisellä, nelosketju tuurasi vain silloin tällöin. Osasyy siihen oli ottelun melko runsaat jäähyt. Tappara otti usean aika tyhmänkin jäähyn, mutta toisaalta niistä paistoi esiin se, että nyt joukkue pelasi tunteella. Oliko sitten vastustajan radiomainonta ärsyttänyt kirvesrintoja vai mikä oli, mutta tahtotila näkyi nyt ihan mukavalla tavalla katsomoonkin. Ja se toi tulostakin: maalinteko näytti melkein helpolta! Pelin ykkösketju oli Tapparan ykkösketju kuten jo on varmasti käynyt ilmi. Ville Niemisen kolme maalia nostivat hänen kauden kokonaissaldonsa nyt 20:een. Puolustuksessa Jussi Halme ja Janne Grönvall pelasivat varmaa peliä. Tapparasta löytyi varmasti ekstraa myös sairastuneen päävalmentajansa Mikko Saarisen puolesta. Tämä voitto maistui varmasti myös hänellekin, vaikka isommat asiat ovatkin nyt kyseessä. Tappara joutuu playouteihin, mutta tällä ilmeellä ja tehokkuudella sinne on parempi mennä kuin tappioputki niskassa. Kun nyt päästiin hyvään vauhtiin, niin samalla teholla voitaisiin kaataa ensimmäistä kertaa tällä kaudella myös SaiPa, joka saapuu lauantaina Hakametsään. Voitto Tapparalle pitäisi sen varmuudella poissa runkosarjan viimeiseltä sijalta. Tero Aalto (Ottelukuvat: Veijo Lyytikäinen) Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||