|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Tampere 24.1.2009
Tappara - Lukko 4-5 (1-2, 2-0, 1-2) vl Hieno jääkiekko-ottelu, huono tulos Tappara ja Lukko pelasivat tänään Hakametsässä yhden kauden viihdyttävimmistä otteluista. Tapparan kannalta enemmän kuin harmillista on se, että tulos 4-5 oli lopulta huono, kun Lukko vei voittomaalikilpailun jälkeen kaksi pistettä ja jätti Tapparalle vain yhden. Kirvesrinnat olisivat tarvinneet voiton. Valmentajat saattavat olla eri mieltä ottelun hyvyydestä, sillä virheitä kentällä tehtiin paljon. Tavalliselle katsojalle virheet kuitenkin yleensä tekevät jääkiekko-ottelusta paremman, sillä virheetön jääkiekko on yleensä tylsää ja vähämaalista. Johtoasema illan ottelussa vaihtui tiheään. Ensin johti Tappara, sitten Lukko meni ohi, Tappara kuittasi taas johtoon, kunnes yhtäkkiä edellä olikin taas Lukko, ja senkin johdon Tappara vielä tasoitti. Jatkoajallakin tapahtui paljon ja lopulta pisteet jaettiin voittomaalikisassa. Onhan se nyt yhdelle illalle aika huikeaa. ![]() Lukko ja Vehanen vetivät lopussa pidemmän korren. Lukko rokotti kovalla prosentilla Näin vaihtelevassa ottelussa pisteiden ansaitsemisen tunne menee luultavasti melko lailla tasan sen mukaan, kumpaa joukkuetta kannattaa. Tapparalaisittain vaikutti siltä, että enemmänkin pisteitä oli tarjolla, mutta paremman potin söivät pahat virheet, joista Lukko rankaisi todella kovalla prosentilla. Avauserässä Tappara mokasi kahdesti rankasti ja kummallakin kerralla verkko heilui. Ensin Duane Harmer ja Timo Koskela sekoilivat oman siniviivan tuntumassa, Lukon Juha-Pekka Haataja haki vapaaksi jätetyn kiekon päästen nousemaan maalille, ja lopulta takamiehenä tilanteeseen tullut Tomi Pettinen sai laukoa kiekon tyhjään maaliin. Kolme minuuttia myöhemmin Tomi Peltosen poikkisyöttö hyökkäyssiniviivan päällä katkaistiin, ja Janne Grönvallin kompuroidessa Haataja pääsi läpiajoon eikä erehtynyt. Lukon kaksi muutakin varsinaisen peliajan maalia syntyivät Tapparan omalla avituksella. Kolmannen erän avausminuutilla kirvesrinnat hukkasivat kiekon kolmesti omalla alueellaan ja lopulta Haataja oli taas nokikkain Mika Lehdon kanssa ja hän todella osaa laittaa kiekon verkkoon. Pekka Saarenheimon ylivoimaosumassakin Tappara-nelikko sekoili ja päästi Saarenheimon keskeltä vapaasti Lehtoa vastaan. ![]() Niclas Lucenius teki toisen liigamaalinsa. Niemiset mukana Tapparan kaikissa maaleissa Tappara sai otteluun hyvän alun, kun ennen kahden minuutin täyttymistä Niko Nieminen laukoi Steve Savianon päätysyötöstä avausmaalin. Osuma oli Niemiselle ensimmäinen viiteentoista otteluun. Avauserä kääntyi kuitenkin tuloksellisesti huonoksi jo mainittujen kahden karkean virheen takia. Toiseen erään Tappara tuli taas vahvasti ja käänsi tappioaseman johdokseen. Ensin Niclas Lucenius tasoitti pelin ylivoimahyökkäyksen jälkitilanteesta. Lucenius teki liigauransa toisen maalin komealla huitaisulla suoraan ilmasta. Niko Niemisen illan toinen osuma vei Tapparan johtoon viisi minuuttia ennen toisen erän päätöstä. Lasse Korhosen hyvä avaus ja Mika Niemen keskialueen ohjaus vapauttivat Niemisen puolittaiseen läpiajoon vasemmalta laidalta. Lukon tehtyä taas kolmanteen erään kaksi maalia ja mentyä uudelleen johtoon tarvittiin toista Niemistä. Kovalla asenteella viime pelit painanut kapteeni Ville Nieminen jarrutti luistimillaan kiekon maaliin vajaat seitsemän minuuttia ennen loppua. Maalia edelsi Niko Niemisen laidalta lähtenyt laukaus, jonka Petri Vehanen törkkäsi eteensä. Osuma tarkistettiin vielä videolta, jotta saatiin varmistettua, ettei kyseessä ollut potkumaali. ![]() Ville Niemisen tasoitusmaali. Charlie Cookille kelpaisi ratkaisijan viitta Jatkoajalla nähtiin draamaa. Jo parinkymmenen sekunnin pelin jälkeen Ville Nieminen pääsi läpiajoon ja tuli kaadetuksi. Seuranneen rangaistuslaukauksen ampui Timo Koskela, mutta hänen kutinsa ei noussut tarpeeksi ja Vehanen torjui. Vielä reilu minuutti ennen loppua Lukon Antti Laaksonen tykitti hirmulämärin Tappara-maalin tolppaan. Voittomaalikilpailu ammuttiin jostain syystä "väärään päätyyn". Yleisesti on totuttu, että kisat ammutaan kotijoukkueen hyökkäyssuuntaan, mutta tänään tuomarien päätöksellä mentiinkin vierasedulla – varsinkin kun Tappara-maalin takana oli mukavasti raumalaista porukkaakin. Ville Nieminen, Charlie Cook, Koskela, Marko Virtala, Jukka Peltola ja Pasi Saarela kaikki koittivat vuorollaan tuloksetta. Muut yritykset olivat melko ponnettomia, mutta Virtala osui tolppaan ja Nieminen pyöräytti heti kisan avaukseksi hienon kääntörystykudin, jonka Vehanen sai vain vaivoin torjutuksi. Tappara oli muuten voittomaalikisaan vaihtanut maalilleen Harri Säterin. Kolmen laukojaparin jälkeen mentiin pari kerrallaan. Cook onnistui toisella yrityksellään pistämään kiekon Säterin haaroista sisään. Ville Niemisen toinen, vähän perinteisempi, yrityskään ei onnistunut, joten Lukko vei lisäpinnan. ![]() Niko Nieminen (oikealla) 2+1, Mika Niemi 0+2. Playoff-viiva etääntyy Tapparan tuotteliain ketjukolmikko tänään oli Ville Niemisen (1+1), Niclas Luceniuksen ja Timo Koskelan ketju, joka loi ison kasan maalipaikkoja. Jos se olisi onnistunut paikoistaan samanlaisella teholla kuin esim. Lukon Noah Clarke-Saarenheimo-Haataja, niin Tappara olisi vienyt pelin selvin numeroin. Kirvesrintojen kolmosketju osui tehokkaasti: Niko Nieminen 2+1 ja Mika Niemellekin pari syöttöpistettä. Mika Lehdolla ja Petri Vehasella oli maaleillaan kummallakin vähän samanlaiset illat. Maaleja meni taakse paljon, mutta ei niistä voi oikein kassareitakaan syyttää. Joku ns. game-saver olisi tietysti saattanut muuttaa pelin lopputuloksen. Lehdolle esimerkiksi meni kolme maalia kolmesta läpiajosta, mikä oli myös syy siihen, miksi Säteri vaihdettiin voittomaalikisaan. Pistemenetykset saattoivat tulla kirvesrinnoille kalliiksi. Kymmenes sija eli viimeinen playoff-paikka karkasi nyt neljän pisteen päähän. Kun Tapparalla on muita vielä kaksi ottelua enemmän pelattuna, niin kova työ loppukaudella on, että ero kurotaan kiinni. Kirvestä ei kuitenkaan heitetä kaivoon. Ensi viikolla on jälleen jaossa yhdeksän tärkeää pistettä. Ensimmäiset kolme niistä jaetaan tiistaina Hartwall Areenassa, jossa Tappara kohtaa Jokerit. Tero Aalto (Kuvat: Veijo Lyytikäinen) Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||