|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Tampere 16.2.2010
Tappara - HIFK 1-5 (0-2, 1-2, 0-1) Tappara konttasi kotihallissaan Tapparan synkkä jakso SM-liigassa sai edelleen jatkoa, kun se tänään hävisi kotihallissaan Hakametsässä HIFK:lle. Jos tappioputken joissain aiemmissa peleissä oli näkyvissä hyviäkin asioita, niin tänään sellaisia ei ollut yhtään. Tappara suorastaan konttasi kotiyleisönsä edessä. Ihan kohtuullisen alun jälkeen Tappara alistui nopeasti vastustajan takaiskuista. Sen jälkeen sen peli oli kaksi erää päämäärätöntä haahuilua, jossa virheet seurasivat toisiaan. IFK puksutti kuin juna kiskoilla vakuuttavaan vierasvoittoon. Mikä kummallisinta, jo seitsemäs peräkkäinen tappio-ottelu ei vieläkään ajanut Tapparaa sarjataulukossa ahdinkoon, vaan kuin ihmeen kaupalla pisteittä etenevä joukkue roikkuu ylemmän playoff-viivan tuntumassa. Tänäänkin se sai apua lähes kaikissa muissa mahdollisissa otteluissa. Vielä kun Tappara osaisi itsekin samalla auttaa vähän itseään. ![]() Illan alkutahdit on lyöty: 0-1. "Epä-IFK" pelasi ilman hädän päivää Jos joskus syyskaudella nähtiin vielä "vanha kunnon IFK", joka pisti pelin voittamisen riskatenkin tappelun pystyyn kostaakseen kokemiaan aiempia vääryyksiä, niin tänään nähtiin täysin toisenlainen IFK. Se puolusti äärimmäisen passiivisesti oman siniviivansa päällä 1-4 -muodostelmassa, ei meinannut lähteä oikein millään hyökkäämään, ei karvannut, taklannut tai harrastanut minkäänlaista jälkipeliä tai kukkoilua. Mutta tämä IFK teki paikoistaan maalit. Eikä tällä IFK:lla ollut hädän päivää missään vaiheessa ottelua. Tappara tosin aloitti ihan mukiin menevästi ja pakotti vieraat ottamaan pari jäähyäkin. Kummallakin kerralla kirvesrintojen ylivoimapeli vain oli selvästi vaisumpaa kuin sen peli oli ollut ennen jäähyn tuloa. HIFK hyökkäsi ensimmäisen kerran vähän ennen kahdeksan minuutin täyttymistä ja teki maalin. Mikael Granlundin poikittaissyöttö pomppi luistimista Kim Hirschovitsin hollille, ja tämä pisti takatolpalta varmasti kiekon tyhjiin ohi Harri Säterin. Toisen kerran IFK hyökkäsi kymmenen minuuttia myöhemmin päästyään ylivoimalle. Silloin Ross Lupaschukin siniviivalaukaus puolestaan pomppasi maalinedusruuhkasta Kimmo Kuhdalle, jolla oli jälleen helppo työ kiskaista kiekko tyhjiin. Muuta vierailla ei avauserässä ollutkaan, mutta ei se näköjään muuta tarvinnutkaan. Tappara näennäisesti hallitsi peliä, mutta ei ajanut lainkaan kohti maalia. Pari hyvää syntynyttä tilannetta meni hukkaan ohilaukauksiin. Jo erän lopussa IFK:n toisen maalin jälkeen kirvesrinnoissa oli näkyvissä valitettavaa alistumista. ![]() Juha Leimu (maalitolpan takana) on juuri tehnyt Tapparan lohdutusosuman. Harri Säterillä painajaismainen iltapuhde Toisessa erässä HIFK karkasi jo neljän maalin johtoon. Tämänkin erän kummankin maalin vierasjoukkueen edustaja sai pistää läheltä maalia tyhjiin. Tapparan maalissa Säterillä oli korkeintaan vain teoreettiset mahdollisuuksia ehtiä niihin. Martti Järventie teki reboundista 0-3, kun Tappara-jäähy oli juuri hetkeä aiemmin päättynyt. Vieraiden neljännen maalin teki niin ikään puolustaja, kun Ross Lupaschuk liukui takatolpalle ohjaamaan kiekon verkkoon. Tähän maaliin loistavan esityön teki Kuhta, joka ensin juoksutti Tappara-puolustusta ympäri hyökkäysaluetta kymmeniä sekunteja ja heitti lopuksi millintarkan poikkisyötön nousevalle puolustajalleen. Tapparan kavennuksen teki ylivoimahyökkäyksestä puolustaja Juha Leimu. Jori Lehterä käynnisti Leimun ja Niclas Luceniuksen 2-1 -hyökkäykseen, jossa parin poikkisyötön jälkeen Leimu nosti kiekon pienestä kulmasta ohi HIFK-vahti Mika Norosen. Jos kahden erän jälkeen joku vielä elätteli toiveita Tapparan kiristä, niin ne toiveet sammuivat heti päätöserän alkuun. Hirschovits kävi ryöstämässä kiekon Tappara-pakeilta ja syötti maalin eteen Lennart Petrellille. Tällä oli aikaa katsella, kummalle puolelle Säteriä laukoo ja valinta kohdistui mailakäden puolelle. Loppu oli kosmetiikkaa. Tosin sellaista lajia, jossa Tappara-pakit tekivät vielä karmeita syöttöharhoja, joista vieraat pääsivät vetelemään täysin esteettä kohti Tappara-maalia. Tolpat kilisivät parikin kertaa Säterin takana, mutta lisäosumia ei nähty. ![]() Lennart Petrell lopetti Tapparan pyristelyt. Mistä kadonnut peli löytyisi? Kaunistelematta voi sanoa, että Tappara oli tänään hyvin heikko. Sen esityksessä ei kehuttavia asioita ole. Joukkue päästi taas viisi maalia, mikä kertoo puolustuspelin jälleen epäonnistuneen. Joku voisi osoittaa sormella maalivahtiakin kun 20 laukauksella menee viisi taakse, mutta tänään Säterille ei jätetty mitään mahdollisuuksia muun joukkueen pelastamiseen. Tappara joutui peliin ilman kahta puolustajaa, kun Pekka Saravo kärsi jalkavammasta ja Jesse Turkulainen oli kuumeessa. Uutena kokeiluna pakistossa peluutettiin hyökkääjä Kim Strömbergiä, mutta kokeilun tulokset eivät olleet erityisen mairittelevia. Päätöserässä Strömberg oli taas hyökkäysketjussa ja seiskapakkina pelannut Lasse Korhonen täydensi pakkikuusikon. Kotijoukkueen harvoista maalipaikoista Jori Lehterän ykkönen rakensi useimmat. IFK:n ketjuista Tapparaa pyöritti pahiten sen ykkösvitja Granlund - Hirschovits - Juha-Pekka Haataja. Vieraiden maalissa Mika Noronen pelasi ok pelin, mutta pääsi helpolla. Tapparan peliote on tämän illan perusteella täysin hukassa. Sen olisi syytä loppuviikoksi löytyä, sillä torstaina ja lauantaina edessä ovat huipputärkeät ottelut taistelussa kuuden parhaan joukkoon pääsyssä. Jopa sarjataulukkosijoituksia tärkeämpää olisi kuitenkin vain yksinkertaisesti löytää ote uudelleen ja päästä kehittämään pelaamista eteenpäin. Torstaina Oulussa Kärpät-Tappara, lauantaina Hakametsässä Tappara-HPK. Tero Aalto (Kuvat: Veijo Lyytikäinen) Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||