|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Tampere 20.3.2010
Tappara - JYP 4-3 (1-1, 1-1, 1-1) ja Jatkoaikavoitto ei riittänyt suoraan puolivälieräpaikkaan Hakametsässä pelattiin oikein hyvä jääkiekko-ottelu, jossa kotijoukkue Tappara kukisti tasaväkisen kamppailun päätteeksi hallitsevan mestarin JYPin lukemin 4-3. Voittomaali syntyi vasta jatkoajalla. Tapparalle voiton tuomat kaksi pistettä eivät kuitenkaan riittäneet sitä nostamaan runkosarjan kuudennelle tilalle ja suoraan puolivälieriin, kun pahin kilpakumppani TPS samaan aikaan voitti oman ottelunsa ja piti kutospaikkansa. Tappara joutuu tyytymään playoff-aloitukseen ns. Villi kortti -kierroksen kautta. Illan ottelun häviäjä JYP oli tänään voittaja sekin. Tulos riitti sille toiseen peräkkäiseen runkosarjan voittoon. ![]() JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen sai noutaa taas runkosarjan voittopalkinnon. Kolme erää tasatahtiin Hakametsässä vietettiin erittäin hyvä ja viihdyttävä ilta. Katsomo oli lähes täynnä ja myös vierasjoukkueella oli hyvä kannattajaedustus, joten tunnelmaakin riitti. Vaikka kisat niin runkosarjan voitosta kuin kuudennesta paikastakin ratkesivat muiden otteluiden tuloksen myötä reilusti ennen Tapparan ja JYPin väännön loppua, niin joukkueet jatkoivat terhakkaasti loppuun saakka voittoa hakien. Ottelussa tehtiin maaleja vuorotahtiin ja tasaisesti erästä toiseen. Kaikki kolme varsinaisen peliajan erää päättyivät 1-1. Tappara otti johdon kahdessa ensimmäisessä erässä, ja JYP tasoitti, mutta kolmannessa erässä osat vaihtuivat. Ottelun avausmaalin teki hyökkäystä hyvin tukemaan noussut Pekka Saravo, joka ohjasi maalin edestä Ville Niemisen syötön JYP-vahti Pekka Tuokkolan selän taakse. JYP tasoitti, kun Juha-Pekka Hytönen karkasi alivoimalla laukomaan mahtikudin ohi Tappara-torjuja Harri Säteri. Toisen erän alussa Tapparan kolmosketju pääsi pelaamaan ylivoimaa ja kiitti. Tomi Pekkala teki uransa ensimmäisen kotiottelumaalin (maali oli kaikkiaan yhdestoista) Tuukka Mäntylän syötöstä. Mäntylä oli osallisena myös JYPin tasoitusosumassa, jossa hän hukkasi kiekon jalkoihinsa omassa päädyssä. JYPin Olli Sipiläinen kävi ryöstämässä sen ja alusti syötöllään Miika Lahden tekemän tasoituksen. Kolmannen erän seitsemännellä minuutilla Tappara otti yhdellä vihellyksellä kaksi samanaikaista jäähyä. JYP tarvitsi ylivoimaa viidellä kolmea vastaan vajaan minuutin ennen kuin Jussi Makkonen ohjasi Jyrki Välivaaran syöttölaukauksesta vieraat ensimmäisen kerran johtoon. Vaihtelevan pelin mukaisesti Tappara kuittasi nopeasti JYPin seuraavasta jäähystä. Tekemänsä maalin ansiosta lisää ylivoima-aikaa ansainnut Tapparan kolmosketju oli taas asialla. Tomi Pekkala pelasi hienon hyökkäyksen Jyri Junnilan kanssa, ja sen päätteeksi Pekkala teki maalin edestä illan toisen maalinsa. ![]() Tomi Pekkala teki kaksi maalia Jani Tuppuraisen estelyistä huolimatta. Harri Säteri ja Jussi Halme ratkaisijoina Tappara sai päätöserässä peräti kuusi kahden minuutin rangaistusta. Se joutui reilut viisi minuuttia ennen erän loppua pelaamaan jälleen tasan minuutin kahden miehen vajauksella, mutta onnistui tappamaan jäähyt. Puoli minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua jäähyluukku aukesi taas, joten Tappara joutui aloittamaan jatkoajan puolentoista minuutin mittaisella pahalla 3-4 -alivoimalla. Se kuitenkin kesti senkin. Avainasemassa Tapparan puolustuksen kestämisessä oli maalivahti Harri Säteri, joka torjui ottelussa hurjat 52 kertaa. Hän torjui kaikissa kolmessa täydessä erässä 15 kertaa tai enemmän. Jatkoajallakin hän ehti kiekon tielle kolmesti ennen ratkaisumaalia. Tuurikin oli kertaalleen puolella, sillä Hytönen tykitti jatkoajalla kiekon kovaa tolppaan. Tappara otti viikon toisen jatkoaikavoittonsa lähes samalla kellonlyömällä kuin edelliskerralla tiistaina Ilvestä vastaan. Silloin jatkoaikaa jäi pelaamatta minuutti ja neljä sekuntia, nyt kelloon jäi minuutti ja 16 sekuntia. Nyt ratkaisumaalin tekijäksi nousi puolustaja Jussi Halme, joka hiipi vasemmalta takatolpalle, jonne Tuukka Mäntylä lähetti tarkan syötön. Tarkka maalintekoaika oli siis 63:44. ![]() Jussi Halme pokkasi ratkaisijan palkinnon jatkoaikamaalinsa jälkeen. Playoffeissa ensimmäisenä vastustajana Jokerit Tapparan ja ottelun paras pelaaja oli Tappara-vahti Harri Säteri. Kentällä kotijoukkueesta onnistui parhaiten kolmosketju Jyri Junnila - Antti Kangasniemi - Tomi Pekkala. Viimeksi mainittu teki kaksi maalia ja ketjun plussamaaliksi merkittiin myös jatkoaikaratkaisu. JYPin Juha-Pekka Hytönen oli ottelun kenttäpelaajayksilöistä paras. Hän keräsi myös pisteet 1+1, joilla nousi 54 tehopisteeseen. Hän oli SM-liigan pistepörssin kakkonen 15 pistettä tänään ilman tehoja jääneen Jori Lehterän perässä. Lehterä voitti siis pistepörssin, mutta maalikuninkuudesta taistelleelle Jonas Enlundille kävi heikommin. Enlund toki jakoi maalikuninkuuden 28 osumallaan Jukka Hentusen ja Juhamatti Aaltosen kanssa, mutta tasatuloksessa SM-liiga jakaa kunniapokaalin Hentuselle, jolla oli kauden aikana yksi syöttöpiste enemmän kuin Enlundilla. Hentunen on Tapparan kiusana vielä jatkossakin, sillä Jokerit pääsi viimeisen ohuen oljenkortensa mukana viimeiselle paikalla playoffeihin ja saa vastaansa Villi kortti -kierroksella Tapparan. Tappara voitti Jokereita vastaan kaikki neljä runkosarjakohtaamista. Toivottavasti sama tahti jatkuu pudotuspeleissäkin. Kaksi voittoa tarvitaan jatkoon pääsyyn. Ensimmäinen ottelu pelataan tiistaina Tampereella, toinen torstaina Helsingissä. Tero Aalto (Kuvat: Veijo Lyytikäinen) Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||