SM-Liiga
 















otteluraportti
KalPa 18.3.2010
KalPa - Tappara    3-4 (1-2, 0-2, 2-0)

Tappara voitti, toivo kuutossijasta elossa

Neljästi tällä kaudella KalPalle hävinnyt Tappara ei hävinnyt enää viidettä kertaa, vaan kävi hakemassa Niiralan montusta vieraspisteet voittolukemin 4-3. Voitto oli Tapparalle jo viides peräkkäinen vierasvoitto.

Voitollaan Tappara varmisti seitsemännen sijan ennen runkosarjan viimeistä kierrosta. Mahdollisuus kuudenteen sijaan ja suoraan puolivälieräpaikkaankin on yhä olemassa, mutta siihen vaaditaan lauantaina kotivoitto sarjakärki JYPistä ja samalla vielä TPS:n tappio.

Jos kuudennelle sijalle nousu ei onnistu, kirvesrinnat aloittavat playoffit tiistaina kotihallissa Villi kortti -kierroksella. Vastus on edelleen epäselvä, mutta löytyy joukosta Blues-Kärpät-SaiPa-Jokerit.

Tappara viimeisteli tappavalla teholla

Tämän illan ottelussa Tappara ei keskittynyt hienouksiin. Se puolusti KalPan kiekonhallintaa vastaan sisulla ja antaumuksella iskien paikan tullessa terävästi vastaan. Terävyyttä ryyditti vielä äärimmäinen tehokkuus: kahdessa ensimmäisessä erässä vieraat iskivät neljä maalia vain kahdellatoista laukauksella.

KalPa ei luovuttanut vaan nousi kahden erän jälkeisestä 1-4 -tappioasemasta päätöserässä vielä maalin päähän, mutta Tapparan johto kesti loppuun ja tärket pisteet matkasivat Tampereelle. Tärkeitä pisteet olisivat olleet kuopiolaisillekin, joille voitto olisi varmistanut runkosarjan voiton. Nyt he putosivat kakkoseksi.

Ottelun paras pelaaja oli Tapparan maalivahti Harri Säteri, joka teki tusinan verran aivan huikeita torjuntoja avopaikoissa. Yhteensä Säteri torjui pelissä 31 kertaa.

Kirvesrintojen maaleista vastasivat Ville Nieminen, Antti Kangasniemi, Jukka Peltola ja alivoimalla voittomaalin tehnyt Jonas Enlund. Kangasniemelle maali oli liigakauden ensimmäinen.

KalPa-maalivahdeilla painajainen

Kotijoukkue aloitti pelin tutulla kovalla vauhdillaan ja iski avausmaalin jo ennen kahden minuutin täyttymistä. Maalin edestä poikkisyötön ohjasi sisään Jaakko Rissanen.

Tappara vastasi neljästä seuraavasta maalista. Ville Nieminen unohdettiin ylivoimalla täysin yksin maalin eteen, josta Timo Koskela hänet myös syötöllään löysi. Nieminen ohitti KalPa-maalissa aloittaneen Mika Järvisen.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Järvinen erehtyi, kun Antti Kangasniemi hyökkäsi yksin ja laukoi kaukaa ranteella hanskapuolelta sisään. Toiseen erään KalPan maalille tulikin ykkösvahti Ari Ahonen.

Ahosen urakka ei sujunut yhtään helpommin. Ensimmäinen Tappara-kuti häntä kohti tuli toisen erän kolmannen minuutin kohdalla ja se upposi sisään. Maalin laukoi nelosketjun ylivoimahyökkäyksen päätteeksi Jukka Peltola.

Seuraavakin Tappara-kuti meni Ahosen taakse. Laukaus tosin oli aivan huikea tykki yläkulmaan Jonas Enlundilta. Tämä Tapparan neljäs maali syntyi alivoimalla, kun KalPa oli ensin pyörittänyt pitkään yhdellä ja samalla viisikolla. Enlund pääsi katkoon, polki pakeilta karkuun ja tykitti kiekon maaliin.

KalPan kiri jäi kesken

Kolmannessa erässä KalPa pyöritti ja yritti, mutta ei meinannut saada maaleja. Tappara peitti kuteja ja maalille saakka yltäneet hoiteli Säteri.

Seitsemisen minuuttia ennen loppua kotijoukkue onnistui ylivoimalla. Sami Kapanen laukoi siniviivalta ja Kalle Sahlstedt löi reboundin ilmasta sisään. Teemu Hartikainen toi KalPan jo maalin päähän, kun kellossa oli vielä viisi minuuttia.

Tasoihin KalPa ei kuitenkaan jäänyt. Se hukkasi kaksi minuuttia alivoiman tappamiseen ja Tappara hoiteli loput kolme minuuttia. Viimeisen minuutin yritys kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia ei sekään tuottanut mitään.

Tapparalle viides peräkkäinen vierasvoitto ja KalPankin päänahka tältä kaudelta.

Enlund maalipörssin kärkeen

SM-liigan pistepörssin voiton jo varmistanut Jori Lehterä sai tänään yhden syöttöpisteen, joka tosin olisi kuulunut Jukka Peltolalle. Ennen viimeistä kierrosta Lehterällä on pistepörssissä peräti 17 pisteen etumatka.

Jonas Enlund puolestaan nousi nyt SM-liigan maalipörssin kärkeen tekemällä kauden 28:nnen maalinsa. Tässä tilastossa on paljon tiukempaa sillä takana on kaksi pelaajaa maalin päässä ja kaksi seuraavaa kahden maalin päässä. "Enskan" tämäniltainen maali tarkoitti myös sitä, että hän osui tällä kaudella jokaista liigajoukkuetta vastaan vähintään kerran.

Lauantaina Hakametsässä onkin paljon jännitettävää, kun viimeinen runkosarjakierros tuo Tapparan vieraaksi liigaa johtavan hallitsevan mestarin JYPin, jota sitäkään Tappara ei ole toistaiseksi tällä kaudella voittanut.

Henkilökohtaisella tasolla voidaan jännittää ainakin Enlundin maalipörssin voittoa. Jännitettävää riittää myös joukkuetasolla. JYP pelaa runkosarjan voitosta. Tapparalla on mahdollisuus vielä kuudenteen sijaan. Muissa matseissa ratkeaa Tapparan ensimmäinen pudotuspelivastus.

Hieno ilta luvassa Hakametsässä. Tappara-JYP klo 17!

Tero Aalto


Takaisin

tilastot
1. erä:
1-0 Jaakko Rissanen (Teemu Hartikainen, Tuomas Kiiskinen) [1:58]
1-1 Ville Nieminen (Joonas Koskinen, Timo Koskela) yv [6:37]
1-2 Antti Kangasniemi (Jori Lehterä, Pekka Saravo) [16:17]

2. erä:
1-3 Jukka Peltola (Nestori Lähde, Jarkko Pyymäki) [22:48]
1-4 Jonas Enlund av [29:50]

3. erä:
2-4 Kalle Sahlstedt (Sami Kapanen, Kiiskinen) yv [52:49]
3-4 Hartikainen (Tapio Laakso) [55:01]

Jäähyt:
KalPa 4 x 2 min.
Tappara 6 x 2 min.
(Nieminen, Kangasniemi, Turkulainen, joukk.rang., Leimu, Mäntylä)

Maalivahdit:
Mika Järvinen, KalPa 4+(0)+(0)=4 (.667), vaihto 20:00
Ari Ahonen, KalPa (0)+4+3=7 (.778), pois 58:57-60:00
Harri Säteri, Tappara 7+12+12=31 (.912)

Erotuomarit:
Antti Hämäläinen - Jyri Rönn

Yleisöä: 4989

Palkitut:
  Säteri, Tappara
  Hartikainen, KalPa
  Enlund, Tappara


Tapparan kokoonpano:

Enlund-Lehterä-Lucenius
Nieminen-Koskinen-Koskela
Pekkala-Kangasniemi-Junnila
Lähde-Pyymäki-Peltola

Mäntylä-Ilvonen
Saravo-Leimu
Halme-Turkulainen

Säteri
(Lehto)


Peliajat:

Jonas Enlund 19.19
Jori Lehterä 18.37
Niclas Lucenius 18.56
Joonas Koskinen 15.14
Ville Nieminen 14.08
Timo Koskela 13.58
Antti Kangasniemi 13.25
Jyri Junnila 12.37
Tomi Pekkala 12.31
Jukka Peltola 11.35
Jarkko Pyymäki 10.35
Nestori Lähde 7.56

Tuukka Mäntylä 27.48
Harri Ilvonen 26.44
Jussi Halme 19.24
Juha Leimu 19.09
Pekka Saravo 15.54
Jesse Turkulainen 11.54

Harri Säteri 60.00
Mika Lehto ei pelannut

SM-Liiga