|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Rauma 13.3.2010
Lukko - Tappara 2-6 (1-1, 1-2, 0-3) Tapparalla huima ilta Raumalla Tappara otti kauden neljännen voittonsa Lukosta, kun se tänään haki Raumalta komean vierasvoiton maalein 6-2. Keskinäisissä otteluissa tällä kaudella jaossa olleista kahdestatoista pisteestä Tappara otti yksitoista. Tappara pelasi kenties kauden parhaimman pelinsä, ainakin yhden parhaista. Se piti alusta asti kentällä rajusti vauhtia ja piti Lukkoa ahdingossa sen omalla alueellaan. Pakkipulasta kärsivä ja eilenkin pelannut kotijoukkue ei jaksanut kolmannessa erässä enää yhtään vieraiden tahdissa. Heikkoa lenkkiä ei Tapparasta tänään löytynyt. Joukkue pelasi kaikilla neljällä ketjullaan ja kolmella pakkiparillaan kuin unelma. Maalejakin syntyi tasaisesti. Vain kolmosketju jäi tänään ilman tehomerkintöjä. Tapparan maaleista vastasivat kaksi tehnyt Joonas Koskinen sekä Nestori Lähde, Harri Ilvonen, Niclas Lucenius ja Jonas Enlund. Tapparalle erävoitot kaikissa kolmessa erässä Tappara oli parempi joukkue läpi ottelun. Vaikka avauserä vielä päättyikin tasan, Tapparalla oli siinäkin selvästi enemmän maalipaikkoja. Toisen erän keskivaiheilla Lukolla oli pelin ainoa hallintajaksonsa, mutta sen alku ja loppu menivät vieraille. Kolmas erä olikin jo täysin kirvesrintojen näytöstä. Joonas Koskinen teki pelin avausmaalin kahdeksannella minuutilla harhauttaen Lukko-vahti Mikael Tellqvistin kämmenpuolelleen ja liruttamalla alta sisään. Koskinen ampui kertaalleen erässä myös Tellqvistin längistä tolppaan. Lukon tasoitusmaali syntyi ylivoimalla Charlie Cookin siniviivalaukauksella. Toisen erän alussa Tappara myllytti jatkuvasti Tellqvistin maalin ympärillä ja sai vihdoin palkinnon kuuden minuutin pyörityksen jälkeen. Tuukka Mäntylä löysi syötöllään maalin edestä Nestori Lähteen, joka niittasi kolmannen maalinsa neljässä pelissä. Maalia seurasi Lukon muutaman minuutin mittainen etsikkoaika. Jakub Petruzalek pääsi läpikin, mutta ei onnistunut ohittamaan Harri Säteriä. Säteri piti joukkuettaan pystyssä myös Justin Morrisonin kolmessa avopaikassa ja sai kerran apua tolpastakin. Lopulta Lukko kuitenkin sai tasoituksen Teemu Nurmen vanhanaikaisella. Kotiyleisö sai iloita vain hetken ennen kuin Tappara meni uudelleen johtoon. Jori Lehterä antoi suorassa hyökkäyksessä aivan huikean poikkisyötön toista laitaa nousseelle Harri Ilvoselle, joka ohitti Tellqvistin. Ilvonen katkaisi samalla peräti 32 pelin kuivan kautensa. Hän oli edellisen kerran maalannut marraskuussa. Kolmannessa erässä kolme maalia Tappara ratkaisi pelin nopeasti kolmannessa erässä. Se teki erässä kolme maalia, joissa oikeastaan kaikissa maalintekijä pääsi nokikkain Lukko-maalivahdin kanssa. Erän ensimmäinen maali syntyi jo puolen minuutin jälkeen, kun Juha Leimu piti hyökkäyssiniviivan ja tarjoili loistosyötön Joonas Koskiselle. Koskinen teki lähes saman harhautuksen kuin avausmaalissa, ajautui nyt jo vähän maalin ohi, mutta onnistui liruttamaan kiekon pakin luistimen kautta maaliin. Viitisen minuuttia myöhemmin Tappara katkaisi Lukon hyökkäyksen, ja Tuukka Mäntylä syötti Niclas Luceniuksen läpiajoon. Lucenius täydensi Lukko-putkensa: maali jokaisessa ottelussa raumalaisia vastaan. Loppulukemat laukoi Jonas Enlund jälleen puolittaisesta läpiajosta pelattuaan ensin näppärän seinäsyöttöpelin keskialueella Lehterän kanssa. Maalivahtien torjunnat kertovat erän kulusta olennaisen: Tellqvist 15, Säteri 2. Yhteensä Lukko-vahti joutui torjumaan pelissä peräti 46 kertaa. Nyt sama virta myös kotikaukaloon Voitto oli Tapparalle jo neljäs peräkkäinen vierasvoitto. Samaan aikaan olympiatauon jälkeen joukkue on hävinnyt molemmat kotipelinsä. Ei ole hetkenkään epäilystä, etteikö kotivoittojakin alkaisi tulla, kun tämäniltainen mahtivire saataisiin siirtymään myös Hakametsään. Ensi tiistaina siihen olisi mainio paikkakin, kun vastassa on paikallisvastustaja Ilves. Tappara on hävinnyt jo sarjajumboksi tuomitulle kaupunkikilpailijalleen kolme kertaa neljässä ottelussa. Kaupungin sisäistä sarjaa ei pysty enää siis kääntämään, mutta ainakin sen voisi lopettaa komeasti. Ilves-pelillä alkavalla ensi viikolla pelataan runkosarjan kolme viimeistä kierrosta. Tappara on edelleen seitsemännellä sijalla kolmen pisteen päässä kuutospaikasta. Alempaan playoff-viivaan alkaa olla jo todennäköisesti riittävät viisi pinnaa matkaa. Ilves, KalPa, JYP, siinä Tapparan kova runkosarjalopetus. Yhdeksän pistettä on jaossa. Montako niistä saadaan ja mihin se riittää? Tero Aalto Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||