|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
otteluraportti
Tampere 11.3.2010
Tappara - Pelicans 3-5 (0-2, 2-2, 1-1) Juhamatti Aaltonen kaatoi Tapparan Pelicans tarttui oljenkorteensa taistelussaan playoffeihin pääsystä, kun se kaatoi tänään Tapparan Hakametsässä maalein 5-3. Joukkueen sankari oli kolme maalia laukonut Juhamatti Aaltonen. Tapparalle tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen kotihallissa. Olympiatauon jälkeisissä viidessä ottelussaan kirvesrinnat ovat hakeneet täyden potin kolmesta vieraspelistään mutta jäänyt nollille kotona. Tapparalla oli jälleen sikäli onnea, että kierroksen muut pelivät päättyivät sen kannalta parhain päin. Näin Tapparan asetelmat sen omassa taistelussa playoff-asetelmista eivät juurikaan heikentyneet. Runkosarjassa on jäljellä enää neljä ottelua. Tappara on seitsemännellä sijalla kolmen pisteen päässä kuutospaikasta eli suorasta puolivälieräpaikasta. Toiseen suuntaan playoffeista pois putoamiseen on matkaa neljä pistettä. ![]() Juhamatti Aaltonen oli pitelemätön. Tässä syntyy illan kolmas. Avainpelaajille hurja kuorma Kuudes sija olisi Tapparalle tärkeä levonkin kannalta, sillä sen avainpelaajat ovat saaneet viime aikoina runsaasti pelikuormitusta. Steve Guollan loukkaantuminen ja pitkä sivussa olo vielä pahentaa tilannetta hyökkäyksen osalta. Tänään joukkueen ykkösketju pelasi yli 23 minuuttia, mikä on hurja määrä hyökkääjille, etenkin kun nyt pelataan joka toinen päivä. Puolustuksessa Tuukka Mäntylä pelasi yli puoli ottelua. Isot peliminuutit johtuvat tietysti pitkälti myös ylivoimapelaamisesta. Tänään Tapparalla oli mahdollisuutensa nousta peliin mukaan, kun Pelicans varsinkin toisessa erässä jäähyili oikein kunnolla. Se otti toisessa erässä kuusi kakkosta ja koko pelissä yhdeksän, mutta Tappara ei kyennyt hyödyntämään niitä kuin kahdeksi ylivoimamaaliksi. Pelicans puolestaan oli omalla ylivoimallaan murhaava. Se rankaisi neljästä ensimmäisestä Tappara-jäähystä peräti kolmesti. Pelicans iski maaleja hurjalla teholla Tappara aloitti ottelun puoliunessa. Kahdeksaa peliminuuttiakaan ei ollut ehtinyt kulua, kun Juhamatti Aaltonen oli kahdesti tykittänyt ylivoimalla siniviivalta kiekon ohi Harri Säterin. Varsinkin ensimmäinen maali oli todella komea: kauhea pyssy vastakiekosta tarkasti yläkulmaan. Kotijoukkueellakin oli erässä paikkansa, mutta se hukkasi ne kaikki. Päätylaita paukkui ja Niko Hovinen torjui. Hovinen oli pelissä kiekon tiellä peräti 40 kertaa, kun Säterille torjuntoja kertyi vain 14. Pelicans käytti paikkansa hurjalla teholla. Tappara sai toiseen erään vauhdin päälle, Pelicans joutui ahdinkoon ja joutui ottamaan jatkuvasti jäähyjä. Kavennusmaalin erän alkuun teki ylivoimalla maalille nousunsa päätteeksi Niclas Lucenius. ![]() Niclas Lucenius kaventaa ylivoimalla. Tasoitusta ei syntynyt kovasta paineesta huolimatta. Kertaalleen kiekko saatiin maaliin, mutta päätuomari Jari Levonen hylkäsi sen korkeana mailana. Kymmenen minuutin myllytyksen jälkeen toteutui pahin mahdollinen skenaario: Pelicans katkaisi Tapparan painostuksen ja pääsi ylivoimahyökkäykseen. Vili Sopanen löysi takamiehenä Teemu Rinkisen, joka kaatoi kylmää vettä Tapparan niskaan vieraiden erän ensimmäisestä paikasta. Sopanen itse jatkoi hetkeksi lamaantuneen Tapparan rankomista minuutti myöhemmin ylivoimamaalilla. Tapparan alivoimaneliö unohti hänet täysin vapaaksi maalin eteen. Tapparalla sisukas mutta tulokseton takaa-ajo Kolmen maalin tappiotilanteessa Tapparalle tarjoutui tilaisuus päästä peliin, kun se sai puolen minuutin ajaksi kahden miehen ylivoiman. Kun Juha Leimu tinttasi viidessä sekunnissa kavennuksen 2-4 ja toista jäähyä jäi siis melkein vielä täydet kaksi minuuttia, takaa-ajotilanne näytti hyvältä. Toista nopeaa kavennusta ei kuitenkaan tullut. Toisessa erässä ajassa 15:59 hajosi vielä päätylaitakin ja erä keskeytettiin siihen. Tauon jälkeen pelattiin ensin jäljelle jääneet neljä minuuttia toista erää ja jatkettiin sitten kolmannella erällä. Kolmannen erän kuudennella minuutilla kotijoukkue nousi maalin päähän. Jori Lehterä rakensi syötöllään tilanteen, jossa kiekko pomppi Leimun ja Jonas Enlundin kautta maaliin. Osuma merkittiin kiekkoon viimeksi koskeneelle Enlundille, jolle maali oli kauden kahdeskymmenesviides. Tappara jauhoi kolmannen erän kolmella ketjulla, loi jatkuvasti painetta Pelicansin päätyyn ja sai maalipaikkojakin, mutta tasoitusta ei syntynyt. Puolisentoista minuuttia ennen loppua Aaltonen iski sitten lopullisen niitin. Vieraat katkaisivat keskialueella, Jari Kauppila syötti Aaltosen puoliksi karkuun ja tämä nosti Säterin ohi kiekon maalin kattoon. Peli oli sillä selvä. ![]() Juha Leimu oli kaikissa Tappara-maaleissa mukana. Juha Leimulle kolme tehopistettä Tapparan "Mestis-apu", marraskuussa joukkueeseen LeKistä liittynyt puolustaja Juha Leimu oli mukana kirvesrintojen kaikissa maaleissa. Hän keräsi tehot 1+2 ja nosti kauden kokonaissaldonsa jo 22 tehopisteeseen 32 ottelussa. Kova määrä ensimmäistä kauttaan liigassa pelaavalle pakille. Pistepörssiä johtava Jori Lehterä sai kaksi syöttöpistettä. Vieraista ykköset olivat siis hattutemppuilija Aaltonen ja vahvasti torjunut Hovinen. Markku Tähtinen syötti kolme maalia. Kotikammoa poteva Tappara pääsee lauantaina taas Hakametsää karkuun. Runkosarjan neljänneksi viimeisessä ottelussa matka vie Raumalle. Siellä odottaa koko kauden sarjan kärkipaikkaa pitänyt mutta tällä viikolla sen menettänyt Lukko. Tero Aalto (Kuvat: Veijo Lyytikäinen) Takaisin |
|
|||
|
||||||
|
||||||