Tapparalle taas tappio

Tiistai 28.11. VS.

3 - 4 (ja)
(1-1, 2-1, 0-1, 0-1)

Tappara – Ässät      3-4 (1-1, 2-1, 0-1) ja

Hakametsässä tiistaina toisensa kohtasivat Tappara ja Ässät. Kaksikosta alempana sarjataulukossa oleva Ässät paranteli asemiaan viemällä vierasvoiton jatkoajan jälkeen maalein 4-3. Tapparalle tappio oli jo neljäs peräkkäin. Niistä kaksi viimeisintä on tullut jatkoajalla.

Tappara johti ottelua varsinaisella peliajalla kolme kertaa, mutta yhtä monta kertaa Ässät tuli tasoihin. Tapparassa 19 pelissä 0+1 kerännyt Jarno Kärki syötti kaikki kolme Ässien varsinaisen peliajan maalia.

Tomáš Záborský ja Mikko Lehtonen tekivät kauden neljännen maalinsa, ja Joona Luoto jo viidennen maalinsa. Otto Mäkinen saalisti ensimmäisen syöttöpisteensä Liigassa uransa toisessa ottelussa. Maalissa torjuntavuoro oli taas Dominik Hrachovinalla.

Ensimmäisessä erässä Tappara vaikutti olevan selvästi niskan päällä ja Ässät melko vaaraton, mutta niin vain erä päättyi tasan. Záborský vei kotijoukkueen johtoon yhdeksän peliminuutin jälkeen pienestä kulmasta lähteneellä vippauksella, joka yllätti Ässien maalivahti Andreas Bernardin. Porilaiset tulivat tasoihin 18 minuutin kohdalla Juho Tommilan maalilla, johon syötön antoi Tapparasta vähän aikaa sitten lähtenyt Jarno Kärki.

Joona Luoto vei toisessa erässä Tapparan uudelleen johtoon jälleen pienestä etukulmasta uponneella maalilla. Mäkinen sai tähän maaliin uransa ensimmäisen liigapisteen. Ässät tasoitti taas, nyt todella onnekkaasti, kun Kärjen laukaus epäonnistui mailan katketessa, mutta kiekko meni takatolpalta Antoine Laganieren luistinohjauksella sisään ilman potkuliikettä. Vielä kerran kiekko kaivettiin verkosta erän viimeisellä minuutilla, ja taas johtoon meni kotijoukkue. Nyt Mikko Lehtonen spurttasi kärjeksi kohti maalia ja ohjasi Jukka Peltolan syötön sisään.

Kolmatta erää oli jäljellä kuusi ja puoli minuuttia, kun Ässät tasoitti kolmannen kerran. Laganiere nosti läheltä kiekon maalin kattoon. Vähän myöhemmin vieraiden Ville Korhonen taklasi Záborskýa päähän ja sai 2+10 minuutin rangaistuksen, mutta Tappara ei onnistunut kuittaamaan. Kaksi minuuttia ennen loppua Jukka Peltola kilautti ylärimaan. Ratkaisu jouduttiin kuitenkin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoajallakin Peltola kilautti tolppaa, nyt asialla Ässien Niko Peltola. Samasta joukkueesta löytyi ratkaisijakin, kun  Jussi Makkonen iski kiekon maaliin ajassa 62:37. Tapparan tappioputki ja Ässien voittoputki siis jatkuivat.

Tapparan seuraava ottelu on perjantaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan. Kotikaukalossa ollaan taas lauantaina Liigan Suomi100-ottelussa Lukkoa vastaan. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 15. Jo pari tuntia ennen sitä kaukalossa vilettävät Tapparan Alumnijoukkue ja julkkisten kiekkojoukkue Zoom.

Kuvat: Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 28.11.2017
Tappara – Ässät      3-4 (1-1, 2-1, 0-1) ja

1. erä:
09:06 1-0 Tomáš Záborský (Kristian Kuusela)
17:41 1-1 Juho Tommila (Jarno Kärki)

2. erä:
28:49 2-1 Joona Luoto (Otto Mäkinen, Niko Mikkola)
34:24 2-2 Antoine Laganiere (Kärki, Maksim Matushkin)
39:14 3-2 Mikko Lehtonen (Jukka Peltola, Jan-Mikael Järvinen)

3. erä:
53:29 3-3 Laganiere (Kärki, Jesperi Kotkaniemi)

Jatkoaika:
62:37 3-4 Jussi Makkonen (Mikko Salmio, Jere Seppälä)

Jäähyt:
Tappara 2 x 2 min
(Záborský, Rantakari)
Ässät 2 x 2 min ja Ville Korhonen 10 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 8+3+6+1=18
Andreas Bernard, Ässät 7+5+9+0=21

Erotuomarit: Aaro Brännare – Timo Metsälä

Yleisöä: 5825

Alumnien tähdet:
1. tähti: Makkonen, Ässät
2. tähti: Laganiere, Ässät
3. tähti: Kärki, Ässät

Ottelun kokoonpano

Repo-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-Jasu-Kuusela
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen
Luoto-M.Järvinen-Mäkinen

Lehtonen-Rantakari
Mikkola-Kemiläinen
Elorinne-Salonen
Utunen

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su