Domin nolla rikki lopussa – Tappara voitti silti

Perjantai 29.9. VS.

2 - 1
(0-0, 1-0, 1-1)

Tappara – HIFK      2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

Neljän kotipelin putkensa viimeisessä pelissä Tappara kohtasi Hakametsässä HIFK:n. Kauden kolmas kotivoitto tuli melko kahden erän selvän pelin hallinnan ja kolmannen erän puolustamisen jälkeen lukemin 2-1.

Tapparan maalit tekivät Tomáš Záborský, jolle maali oli kauden toinen, ja lopussa tyhjiin kauden neljännen maalinsa tehnyt Jukka Peltola. Maalissa jatkoi edelleen Dominik Hrachovina, jolle kaksi ensimmäistä erää olivat normaalia rauhallisempia, torjuntoja vain 5, mutta kolmannessa oli tekemistäkin. Kauden kolmas nollapeli hukkui vain kaksi sekuntia ennen loppua.

Tappara pelasi lyhyen ajan sisään toisen ottelunsa kokonaan ilman jäähyminuutteja. IFK:llakaan rangaistuiksia ei ollut kuin yksi, sekin pelin viivyttämisestä, kun kiekko nousi katsomoon.

Avauserässä mentiin ilman tilastomerkintöjä. Tappara oli hienokseltaan niskan päällä ja sillä oli pari-kolme hyvää maalipaikkaa HIFK:n yhtä vastaan. Atte Engren IFK-maalissa piti tilanteen tauolle saakka maalittomana.

Toisessa erässä vain Tappara hyökkäsi. Erän seitsemännellä minuutilla se käytti hyväkseen IFK-pakkien pitkän vaihtomatkan ja pari peräkkäistä pitkää kiekkoa. Väkisin vaihtoon pyrkinyt vierasmiehistö yllätettiin Niko Mikkolan avauksella, josta Tomáš Záborský polki karkuun ja räppäsi kiekon yläkulmaan. Myöhemmin ylivoimalla toinenkin osuma oli lähellä, mutta Jukka Peltolan kuti kilahti ylärimaan.

Kolmas erä käänsi peliä vähän HIFK:n suuntaan ja Hrachovina joutui torjuntatöihin. Tappara oli suurimman osan erää vastaanottavana osapuolena, mutta teki sen niin hyvin, ettei IFK saanut tasoitusmaalia tehtyä. Viimeisellä minuutilla Peltola niittasi ratkaisun tyhjiin, kun Engren oli jo jättänyt maalinsa kuudennen kenttäpelaajan tieltä. Thomas Nykopp onnistui kaventamaan vielä kaksi sekuntia ennen loppua IFK:n pelatessa edelleen ilman maalivahtia.

Voitollaan Tappara nousi sarjataulukossa pari pykälää ja on nyt sijalla seitsemän. Eroa kärkeen on kahdeksan pistettä.

Tappara jatkaa kovaa alkukauden ohjelmaansa matkustamalla heti huomenna kauas Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Seuraavan kerran kirvesrinnat ovat kotikaukalossa ensi keskiviikkona, jolloin vuorossa on Champions Hockey Leaguen alkusarjan viimeinen kotiottelu. Vastassa silloin on slovakialainen HC 05 Banská Bystrica, jonka maalilla torjuu viime kevään Tappara-mestari Teemu Lassila. Tähänkin peliin liput myy Ticketmaster.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Liiga 29.9.2017
Tappara – HIFK      2-1 (0-0, 1-0, 1-1)

1. erä:
Maaliton

2. erä:
26:37 1-0 Tomáš Záborský (Niko Mikkola)

3. erä:
59:21 2-0 Jukka Peltola (Kristian Kuusela) tm
59:58 2-1 Thomas Nykopp (Juhani Tyrväinen, Teemu Eronen) im

Jäähyt:
Tappara 0  min
HIFK 1 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 3+2+10=15
Atte Engren, HIFK 9+10+7=26, pois 58:28-59:21 ja 59:37-60:00

Erotuomarit: Antti Boman – Aleksi Rantala

Yleisöä: 5010

Alumnien tähdet:
1. tähti: Záborský, Tappara
2. tähti: Mikkola, Tappara
3. tähti: Engren, HIFK

Ottelun kokoonpano

Kuusela-Jasu-Karjalainen
Záborský-M.Järvinen-Peltola
Kärki-Rauhala-Ojamäki
Levtchi-Redenbach-Nurmi

Lehtonen-Kemiläinen
Vittasmäki-Mikkola
Elorinne-Salonen
Rantakari

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su