Kahden maalin voitto välieräavauksessa!

Kärpät – Tappara       1-3 (1-0, 0-1, 0-2)
Nelosen maalikooste

Tappara otti ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan, kun se yllätti Kärpät vieraskaukalossa heti ensimmäisessä kohtaamisessa. Samalla nähtiin joukkueiden välisen kolmen kevään ja 15 keskinäisen playoff-pelihistorian suurinumeroisin voitto. Tappara teki lopussa lisäjohtomaalin tyhjiin ja voitti lukemin 3-1.

Kahtena edelliskeväänä kaikki 14 finaalipeliä olivat päättyneet yhden maalin erolla suuntaan tai toiseen.

Pelin voittomaali nähtiin kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, kun Jani Lajunen rikkoi tasatuloksen kauhomalla rebound-kiekon Kärppä-maaliin. Osumaa oli edeltänyt toisessa päädyssä useampi huikea tilanne, jotka Tappara-maalivahti Tomi Karhunen oli torjunut vielä huikeammin. Karhunen oli voiton suuria sankareita 30 torjunnallaan.

Lajusen lisäksi Tapparasta maalin makuun pääsivät Kristian Kuusela ja Markus Kankaanperä, joka onnistui lopussa pistämään kiekon tyhjiin biljardilaukauksella laidan kautta. Kankaanperä oli myös alkuperäinen laukoja voittomaaliksi jääneessä rebound-osumassa. Henrik Haapala keräsi kaksi syöttöpistettä.

Varovainen alku, komea nousu

Kärpät aloitti pelin selvästi Tapparaa paremmin ja meni johtoonkin jo ennen kuuden minuutin täyttymistä. Tapparan peli oli varovaista ja passiivista, hyökkäyspeli olematonta. Erän vanhetessa Tappara sai kuitenkin taitettua Kärppien kovasta menosta parhaan terän ja meno tasoittui. Vieraiden oikeastaan ainoa maalipaikka syntyi kuitenkin alivoimapelin aikana.

Avauserässä nähtiin paljon jäähyjä. Kummallekin joukkueelle vihellettiin kolme kahden minuutin jäähyä ja lisäksi Tapparan Veli-Matti Savinaiselle 10-minuuttinen selästä taklaamisesta tilanteessa, jossa Kärppä-pakki Markus Nutivaara loukkaantui. Savinaisen jäähy toi kentälle Kärppien 4-3 -ylivoimatilanteen, jonka aikana Lasse Kukkonen lapioi oman laukauksensa irtokiekon maaliin ja vei kotijoukkueen johtoon.

Joukkueet oppivat tuomarien linjan jäähyrikkaassa avauserässä, sillä kahden viimeisen erän aikana nähtiin vain yksi jäähy.

Toisessa erässä Tappara oli paljon paremmin pelissä mukana ja sai ansaitun tasoituksen, kun kiekko pomppasi blokista Haapalalle ja tämä oivalsi nopeasti kääntämällä kiekon Kuuselalle, joka ohitti Kärppä-vahti Sami Rajaniemen.

Kolmannessa erässä ensimmäinen huippupaikka johtomaalille tuli vieraiden Otto Rauhalalle, joka pääsi nousemaan nokikkain Rajaniemen kanssa, mutta kiekko hukkui kiertoyrityksessä.

Kahdeksan ja puoli minuuttia ennen loppua Lajunen sai jäähyn korkeasta mailasta. Jäähyn loppusekunneilla Kärpillä oli hurja pyöritys, jossa se pääsi laukomaan monta kertaa läheltä ja ruuhkan takaa ja reboundista ja vanhanaikaisella, mutta Tapparan puolustus tai viime kädessä Karhunen oli aina tiellä. Vielä pari minuuttia myöhemmin Kärppien Julius Junttila pääsi vetämään suoraan syötöstä avopaikasta läheltä, mutta Karhunen esitti pelin komeimman torjunnan huikealla hanskakopillaan.

Voittomaalin alusti Kristian Kuuselan hyökkäyspäätyyn asti viemä paine Kärppä-puolustukselle. Kiekko riistettiin ja pelattiin viivalle, Kankaanperä ampui, ja Lajunen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan jatkamaan Rajaniemen torjuman kiekon maaliin.

Reilut kaksi minuuttia ennen loppua Kärpät veti maalivahdin pois, mutta Tappara rankaisi tyhjiin heti. Markus Kankaanperä blokkasi ensin laukauksen ja veti sitten omalta alueelta purkukiekon laidan kautta tarkasti keskelle maalia.

Heti huomenna jatketaan Hakametsässä

Alkuminuuteista selvittyään Tappara pelasi hyvän vieraspelin. Tosin Kärppien pitkät hyökkäyspyöritykset pitäisi saada katkeamaan nopeammin. Nyt kotijoukkue pystyi myllyttämään pitkillä hyökkäyksillä laukaisupaikkoja, joissa onneksi riitti Tapparaa aina eteen – viimeistään sitten siellä tolppien välissä.

Tappara myös osoitti pystyvänsä itse viemään peliä ja tekemään samanlaisia pitkiä hyökkäyksiä. Aktiivisuus ja vauhdissa pysyminen näytti tänään olevan avainasemassa. Passiivisesti Kärppien aloitteita odottamalla jäätiin yleensä tilanteissa telineisiin.

Aloitusympyrässä Tappara dominoi tänään. Aloitusvoittotilastot ovat suorastaan murskaavasti Tapparan eduksi. Aloitusten voittaminen on erinomainen ase pitää Kärpät irti kiekosta.

Sarja jatkuu siis välittömästi huomenna Hakametsässä. Toinen välieräkamppailu alkaa klo 17. Hallin ovet aukeavat jo 15:30.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Semifinaali 1.4.2016
Kärpät – Tappara       1-3 (1-0, 0-1, 0-2)

1. erä:
05:47 1-0 Lasse Kukkonen (Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi) yv

2. erä:
31:19 1-1 Kristian Kuusela (Henrik Haapala, Aleksi Elorinne)

3. erä:
56:56 1-2 Jani Lajunen (Haapala, Markus Kankaanperä)
59:02 1-3 Kankaanperä tm

Jäähyt:
Kärpät 3 x 2 min
Tappara 4 x 2 min ja Veli-Matti Savinainen 10 min
(Bonsaksen, Savinainen, Dixon, Lajunen)

Maalivahdit:
Sami Rajaniemi, Kärpät 7+4+4=15, pois 58:52-59:02 ja 59:18-60:00
Tomi Karhunen, Tappara 8+11+11=30

Erotuomarit: Mikko Kaukokari – Tom Laaksonen

Yleisöä: 6011

Alumnien tähdet:
1. tähti: Aho, Kärpät
2. tähti: Kuusela, Tappara
3. tähti: Karhunen, Tappara

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Laine-Järvinen-Peltola
Savinainen-Jasu-Karjalainen
Dixon-Ilomäki-Rauhala

Bonsaksen-Aalto
Mäntylä-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Mäkinen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su