Haamumaali auttoi Tapparan jatkoaikavoittoon

Tappara – Ilves      3-2 (0-2, 0-0, 2-0) ja
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

Tappara voitti Ilveksen kolmannen kerran tällä kaudella jatkoajalla, ja kolmannen kerran ratkaisumaalin tekijänä oli Veli-Matti Savinainen. Tappara voitti kuudesta paikallispelistä viisi ja Ilves yhden. Tänään loppunumerot olivat kirvesrinnoille 3-2.

Savinainen oli kauden todellinen paikallispelihahmo tekemällä peräti seitsemän maalia Ilveksen verkkoon kuudessa peleistä. Noista maaleista neljä oli pelien voittomaaleja, ja niistä vielä siis kolme jatkoaikaosumia.

Tämäniltaisessa paikallispelissä Savinaistakin suuremmaksi tarinaksi nousi kuitenkin Tapparan haamumaali. Vasta pelin päättymisen jälkeen havaittiin, ettei Henrik Haapalan laukoma kiekko käynyt lainkaan maalissa, kun Tappara tasoitti pelin kolme minuuttia ennen kolmannen erän loppua. Yhtä hämmästyttävää kuin maalin hyväksyminen oli se, että kukaan ei protestoinut tilannetta, ei edes Ilveksen maalivahti Antti Lehtonen, joka torjui Haapalan laukauksen.

Tappara tuuletti taas paikallisvoittoa. Jani Lajusen maali oli kuitenkin ihan oikea maali!

Lauantai 18.2. VS.

3 - 2 (ja)
(0-2, 0-0, 2-0, 1-0)

Tappara taas kerran takaa ohi

Peli noudatti samaa kaavaa kuin moni muukin paikallispeli tällä kaudella. Ilves meni kahden maalin johtoon, Tappara tuli kolmannessa erässä tasoihin ja lopulta ohi. Apuna oli nyt tuo haamumaali, mutta perua sitä ei enää voi, vaikka todennäköisesti ihan kaikki osapuolet haluaisivat, ettei tällaisia sattuisi.

Sikälikin homma meni väärin, että Tappara ei pelillisesti tänään oikeastaan ansainnut näitä pisteitä. Se pelasi selvästi normaalitasoaan huonomman pelin. Epäonnistumisen kliimaksina ennen haamumaalia nähtiin Tapparan viiden minuutin ylivoima, joka oli niin omituista kohellusta ja sekoilua, että harvemmin on Tapparan ylivoimalta sellaista nähty.

Tappara ei missään vaiheessa päässyt lähellekään omaa parasta tasoaan. Kauniisti voidaan kuitenkin sanoa sen pelanneen nousujohteisesti. Voittoonsa se tarvitsi kuitenkin pari tuuripomppua ja Dominik Hrachovinan hyvän maalivahtipelin.

Ilves voitti avauserän 2-0 Juho Liuksialan ja Teemu Rautiaisen maaleilla ja olisi voinut tehdä pari lisääkin, kun taas Tappara ei saanut aikaan kuin pari siniviivalaukausta. Toisessa erässä Tappara pääsi jo vähän pelin päälle, kilautti yläputkea (Repo) ja hukkasi läpiajon (Rauhala), mutta edelleen sen sellainen normaali hyvärytminen peli puuttui. Ilves pelasi hyvin, mutta ei niin erinomaisesti, että sillä pelkästään Tapparan vaisuus selittyisi.

Kristian Kuusela palasi Tapparaan juuri sopivasti ehtiäkseen kauden viimeiseen paikallispeliin.

Ylivoiman etsikkoajat hukattiin

Kolmannessa erässä Tappara oli taas pikkuisen parempi kuin toisessa, ja sai seitsemän minuutin kohdalla ensimmäisen pompun kohdallensa, kun Jani Lajunen pääsi siirtämään pakista kimmonneen kiekon maalivahti Lehtosen taakse.

Pari minuuttia myöhemmin Ilveksen Niko Ahoniemi sai mailan päällä lyömisestä 5+20 minuuttia, ja Tappara sai etsikkoaikansa kääntää peli. Vitosen ylivoima ei tuottanut kuitenkaan oikeastaan yhtään kunnon maalitilannetta Ilveksen päätyyn – alivoimalla toiseen suuntaan kyllä!

Reilut kolme minuuttia oli kolmatta erää jäljellä, kun Henrik Haapala pääsi laukomaan hyvästä paikasta suoraan Teemu Nurmen syötöstä. Verkkokin pöllähti, ilmeisesti jonkun mailan osuman vuoksi, mutta kiekko pysähtyi Lehtosen torjuntaan. Tilanne kuitenkin tuomittiin maaliksi, eikä kukaan protestoinut tai vaatinut videotarkistusta. Vasta liian myöhään pelin jälkeen saatiin tilanteesta oikea tieto.

Vielä varsinaisen peliajan kahden viimeisen minuutin ajan Tappara pääsi ylivoimalle, mutta kun homma ei tänään toiminut, niin se ei vaan toiminut.

Jatkoajalla kolmella kolmea vastaan pelattaessa sitten taas toimi. Jan-Mikael Järvinen kiersi ja kiersi hyökkäysaluetta kiekon kanssa, kunnes löysi vapaan väylän syöttää Veli-Matti Savinaiselle, joka taas kerran ratkaisi. Se oli miehen kauden 29:s maali.

Ilvestä iskettiin nyt todella kovasti, sillä tappio vaikeutti huomattavasti sen taistelua viimeisestä pudotuspelipaikasta. Tapparalle taas vähän lahjanakin pudonnut voitto osui hyvään kohtaan, kun sen pahimmat kilpakumppanit hävisivät oman pelinsä. Näin kirvesrintojen etumatka sarjakärjessä kasvoi.

Tappara kohtaa seuraavaksi tiistaina Lappeenrannassa SaiPan. Kotikaukalossa ollaan torstaina, silloin vastassa JYP.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)

 



Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su