Tappara finaaleihin!

Otteluraportin tarjoaa:
  • Raportti
  • Galleria
  • Maalikooste
Tappara - HIFK      4-3 (1-1, 0-1, 3-1)

Tappara on pelannut itsensä viidennen kerran peräkkäin Liigan finaalipeleihin. Vastaavaan suoritukseen on kyennyt aiemmin vain TPS 1990-luvulla. Tapparan viides ratkesi tänään Hakametsässä viidennessä semifinaaliottelussa, jossa kirvesrinnat kaatoivat HIFK:n maalein 4-3 ja voittivat saman tien koko välieräsarjan voitoin 4-1.

Ottelussa nähtiin hienoa draamaa johtoaseman vaihdellessa. Tappara aloitti, HIFK iski kaksi seuraavaa maalia, kunnes Tappara vastasi kolmella maalilla ennen kuin HIFK vielä kerran kavensi. Yksi kavennus lopussa ei kuitenkaan riittänyt, vaan kotijoukkue piti johtonsa loppuun.

Tapparan sankariksi nousi Jukka Peltola, joka nosti kolmannessa erässä kahdella 37 sekunnin välein syntyneellä maalillaan kotijoukkueen maalin tappioasemasta maalin johtoon. Kristian Kuusela ja Teemu Nurmi olivat muut Tapparan maalintekijät.

HIFK oli liikkeellä muutetulla kokoonpanolla, josta sivussa olivat mm. Juhamatti Aaltonen ja Joonas Rask. Kokenut IFK-pelaaja Lennart Petrell piti joukkuettaan mukana pelissä tehoin 2+1.

Jukka Peltola laukoi pikatahtiin kaksi maalia.

Tappara iski kolme maalia puoleentoista minuuttiin

Tappara pääsi heti alussa kuin varkain johtoon, kun Kristian Kuusela heitti hyökkäyssiniviivan kulmasta rystyllä kiekon kohti maalia. HIFK-maalissa torjuntavuorossa olut Niklas Bäckström jäi pahaan maskiin ja kiekko leijaili takanurkkaan maalivahdin edes näkemättä sitä.

Pian maalin jälkeen Tappara tappoi kahdeksan minuuttia alivoimaa putkeen, kun Henrik Haapala ja Jan-Mikael Järvinen saivat peräkkäin 2+2 minuutin jäähyt korkeista mailoista. Pitkien ylivoimiensa aikana HIFK ei onnistunut, mutta pari minuuttia Järvisenkin tuplajäähyn jälkeen se onnistui tasoittamaan, kun Kai Kantola ohjasi maalin edestä Joe Finleyn syötön yli Dominik Hrachovinan olkapään.

Toinen erä ei oikein pysynyt Tapparalla pelillisesti kuosissa, vaan kentällä mentiin vähän sekoiluvaihteellakin päädystä toiseen. Kotijoukkue ei päässyt oikein maalipaikoille, mutta ei niitä ollut juurikaan vieraillakaan. Viitisen minuuttia ennen toista taukoa Petrell kuitenkin laukoi kiekon suoralla kudilla ohi Hrachovinan.

Kolmannessa erässä Tappara käänsi pelin iskemällä kiekon kolmesti Niklas Bäckströmin taakse puolentoista minuutin aikana. Ensin Henrik Haapala vapautti Jukka Peltolan laukomaan kiekon maalivahdin hanskapuolelta sisään. Vain reilu puoli minuuttia myöhemmin Blake Parlett syötti Peltolan tekopaikkaan, jossa tämä nyt laukoi maalin mailakäden puolelle. Tapparan siirryttyä johtoon se sai myös pelin ainoan ylivoimapelinsä, jonka aikana Teemu Nurmi teki numeroiksi 4-2.

Kolmen nopean takaiskun jälkeen IFK vaihtoi maalinsa suulle Kevin Lankisen, joka ei torjunut viimeisten reilun 14 minuutin aikana kertaakaan. Kolmisen minuuttia ennen loppua Tapparan Alexander Bonsaksen joutui jäähylle, ja IFK veti maalivahdin pois päästen pelaamaan kuudella neljää vastaan. Sen aikana Petrell ohjasi ilmasta Teemu Erosen laukauksen maaliin. Osuma tarkistettiin, mutta se ei ollut korkealla mailalla tehty.

HIFK:lle jäi vielä puolisentoista minuuttia aikaa hakea tasoitusta, mutta Tapparan saatua viidennen miehen takaisin kehiin vieraat eivät enää päässeet lainkaan tilanteisiin. Aika kului loppuun ja Tappara sai sarjan poikki.

Juhani Jasu palasi kaukaloon komea junnuhäkki päässään.

Finaalit alkavat vajaan viikon päästä

Tappara oli välieräsarjassa koko ajan niskan päällä, eikä sen jatkoon meno tullut lainkaan yllätyksenä. Helppoja pelejä tai sarjoja ei tietenkään tässä vaiheessa kautta enää ole, mutta ovathan kirvesrinnat viime vuosina tiukemmissakin paikoissa olleet kuin tämä sarja oli. HIFK kuitenkin oli runkosarjassa vasta yhdeksäs, eikä se ehtinyt loppukevään aikana enää parsimaan peliään riittävän hyvin kasaan haastaakseen runkosarjan voittajan.

Tappara sai tänään kokoonpanoonsa takaisin sarjan avausottelussa loukkaantuneen Juhani Jasun ja pääsee finaalisarjaankin käytännössä parhaalla miehistöllään. Kolhujen paranteluunkin jää vielä muutama päivä aikaa, sillä finaalit alkavat ensi viikon tiistaina.

Vastaansa finaaleissa Tappara saa joko KalPan tai JYPin. KalPa johtaa niiden välistä sarjaa nyt 3-2 ja sillä on finaalipaikka katkolla huomenna Jyväskylässä.

Finaalit alkavat tiistaina 18.4. Hakametsässä ja toinen jo varma Hakametsän-peli on lauantaina 22.4. Näihin kahteen peliin liput tulevat myyntiin huomenna torstaina klo 12 Ticketmasterin pisteissä.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)  

Ottelun tilastot

Semifinaali 12.4.2017
Tappara – HIFK      4-3 (1-1, 0-1, 3-1)

1. erä:
01:36 1-0 Kristian Kuusela (Blake Parlett, Veli-Matti Savinainen)
14:51 1-1 Kai Kantola (Joe Finley, Lennart Petrell)

2. erä:
34:48 1-2 Petrell (Miro Heiskanen)

3. erä:
43:49 2-2 Jukka Peltola (Henrik Haapala, Alexander Bonsaksen)
44:26 3-2 Peltola (Parlett, Savinainen)
45:21 4-2 Teemu Nurmi (Valtteri Kemiläinen, Haapala) yv
58:29 4-3 Petrell (Teemu Eronen, Tomi Tuomisto) yv im

Jäähyt:
Tappara 5 x 2 min
(2xHaapala, 2xJärvinen, Bonsaksen)
HIFK 1 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 13+5+5=23
Niklas Bäckström, HIFK 3+6+3=12, vaihto 45.21
Kevin Lankinen, HIFK (0)+(0)+0=0, pois 57:27-57:56, 58:02-58:29 ja 58:47-60:00

Erotuomarit: Stefan Fonselius – Jari Levonen

Yleisöä: 5866

Alumnien tähdet:
1. tähti: Peltola, Tappara
2. tähti: Parlett, Tappara
3. tähti: Kuusela, Tappara

Ottelun kokoonpano

Haapala-Järvinen-Peltola
Savinainen-Lajunen-Kuusela
Karjalainen-Rauhala-Repo
Røymark-Jasu-Nurmi

Elorinne-Kemiläinen
Bonsaksen-Parlett
Salonen-Rantakari
Saravo

Hrachovina
(Lassila)

Uusimmat

Suosituimmat