Tappara jatkaa puhtaalla pelillä!

Tiistai 20.9. VS.

3 - 5
(1-1, 0-3, 2-1)

SaiPa – Tappara       3-5 (1-1, 0-3, 2-1)
Nelosen maalikooste

Liigan kolmas pelikierros pelattiin tiistaina. Tapparan pelivuoro oli Lappeenrannassa SaiPan vieraana. Kirvesrinnat jatkoivat siitä, mihin avausviikonloppuna jäivät, eli kolme lisäpistettä sujahti taas pussiin. Kolmas peräkkäinen voitto tuli SaiPan kustannuksella maalein 5-3.

Tappara ratkaisi pelin toisessa erässä, kun se tasan päättyneen avauserän jälkeen onnistui kolme kertaa maalinteossa. Kaksi maaleista syntyi reilun minuutin välein erän lopussa. Kolmas erä ei sitten enää sujunutkaan yhtä hyvin, mutta onneksi SaiPan kiri jäi vajaaksi.

Martin Røymark ja Aleksi Salonen iskivät ensimmäiset osumansa Tappara-paidassa. Jo viime kauden helmikuussa kirvesrintoihin liittynyt Salonen sai myös syöttöpisteen. Myös Teemu Nurmi saalisti toisessa peräkkäisessä pelissä 1+1. Tapparan neljännen ja viidennen maalin laukoi Jere Karjalainen, jälkimmäisen lopussa tyhjiin.

Avauserä tasan, toinen Tapparalle, kolmas SaiPalle

Avauserä oli tasainen kentällä ja taululla. Curtis Hamilton vei Elmeri Kaksosen mainiosta syötöstä SaiPan johtoon seitsemän minuutin kohdalla. Pari minuuttia myöhemmin melko samanlainen kuvio nähtiin toisessa päädyssä, kun Røymark jatkoi Nurmen syötöstä kiekon ohi SaiPa-vahti Frans Tuohimaan.  

Aleksi Salonen vei vieraat johtoon toisessa erässä siniviivalaukauksella, joka vähän suuntaa muuttaen yllätti Tuohimaan. Maalia ennen SaiPalla oli ollut hyvä paine ja paljon paikkoja ylivoimalla, mutta maali käänsi pelin kulkua Tapparalle.

Vain toinen alivoimapeli jarrutti hetken Tapparan menoa, mutta heti sen jälkeen alkoi tapahtua. Teemu Nurmi runnoi väkisin maalin edestä kiekon sisään Veli-Matti Savinaisen esityöstä. Vajaa minuutti myöhemmin Jere Karjalainen sai nauttia kiekon täysin tyhjään verkkoon Henrik Haapalan oivaltavan syötön jälkeen.

SaiPa sai kolmannen erän alussa kavennusmaalin tasavajaalla, kun Elmeri Kaksonen hyödynsi Otso Rantakarin huonon syötön. Tapparalaisittain maalissa harmitti kenties eniten, että tilanteen olisi pitänyt olla siinä vaiheessa ylivoimapeliä, mutta tuomari oli toisen erän lopussa antanut kampitetulle Henrik Haapalalle SaiPa-jäähyn kanssa samanaikaisen sukellusjäähyn. Haapalan jäähy oli ihan puhtaasti väärä vihellys.

Maalin jälkeen SaiPa sai uskoa kiriinsä ja Tappara vetäytyi kuoreensa eikä suostunut pelaamaan kiekolla enää yhtään. Peli pyöri Dominik Hrachovinan maalin ympärillä jatkuvalla syötöllä, kun Tappara peruutti ja sumputti keskustaa. Puolustusmuuri näytti toimivan, eikä SaiPalla kovasta paineesta huolimatta ollut paljoa laukauksia maalille asti.

Lopulta kuitenkin vielä 1:22 oli kellossa jäljellä, kun SaiPan Saku Salminen kavensi joukkueen pelatessa jo ilman maalivahtia. Seuraava yritys kuudella kenttäpelaajalla päättyi Jukka Peltolan keskialueen katkoon, jonka jälkeen Karjalainen sai kuljettaa kiekon vapaasti verkkoon.

Maksimipisteillä mennään

Kolmen kierroksen jälkeen Tappara jatkaa sarjakärjessä ainoana joukkueena puhtaalla pelillä: kolme peliä, yhdeksän pistettä. Sen peli on ollut oikein hyvää ajankohtaan nähden, joten minkäänlaisesta mestaruuskrapulasta ei ainakaan voi puhua. Myös henkilökohtaisella puolella onnistumisia on riittänyt. Moni pelaaja on saanut maalitilinsä auki jo kauden alussa, eikä ylipäätään CHL-peleissä ilmennyttä tehottomuutta ole nähty.

Kausi on kuitenkin vasta alussa. Vaikeuksiakin todennäköisesti vielä eteen tulee, ja niiden käsitteleminen näyttää lisää sitä, missä mennään.

Tappara jatkaa tällä viikolla vieraskaukalossa, kun se lauantaina matkustaa Jyväskylään kohtaamaan JYPin. Kotiottelu on vuorossa viikon päästä tiistaina, jolloin Hakametsään saapuu Kärpät.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Liiga 20.9.2016
SaiPa – Tappara      3-5 (1-1, 0-3, 2-1)

1. erä:
06:59 1-0 Curtis Hamilton (Elmeri Kaksonen)
08:50 1-1 Martin Røymark (Teemu Nurmi, Aleksi Salonen)

2. erä:
26:16 1-2 Salonen (Juhani Jasu, Otto Rauhala)
37:58 1-3 Nurmi (Veli-Matti Savinainen)
38:50 1-4 Jere Karjalainen (Henrik Haapala, Valtteri Kemiläinen)

3. erä:
41:11 2-4 Elmeri Kaksonen (Matti Järvinen) tv
58:38 3-4 Saku Salminen (Mikael Kuronen, Kim Strömberg) sr im
59:16 3-5 Karjalainen (Jukka Peltola) tm

Jäähyt:
SaiPa 4 x 2 min
Tappara 4 x 2 min
(Peltola, Savinainen, Karjalainen, Haapala)

Maalivahdit:
Frans Tuohimaa, SaiPa 5+10+6=21, pois 57:48-58:01, 58:06-58:38 ja 58:48-59:16
Dominik Hrachovina, Tappara 7+7+6=20

Erotuomarit: Jukka Hakkarainen – Lassi Heikkinen

Yleisöä: 2681

Alumnien tähdet:
1. tähti: Hrachovina, Tappara
2. tähti: Nurmi, Tappara
3. tähti: Tuohimaa, SaiPa

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Karjalainen
Savinainen-Ilomäki-Peltola
Røymark-Järvinen-Nurmi
Rauhala-Jasu-Honkanen

Elorinne-Kemiläinen
Saravo-Rantakari
Sammalkangas-Salonen
(Tuhkanen)

Hrachovina
(Lassila)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su