Tappara maksoi kalavelkansa norskeille

Perjantai 7.9. VS.

3 - 2
(0-1, 0-1, 3-0)

Tappara – Storhamar      6-1 (3-0, 2-0, 1-1)

Tappara maksoi kalavelat korkojen kera, kun viikko sitten kirvesrinnat kukistanut norjalainen Storhamar vieraili Hakametsässä Champions Hockey Leaguen kolmannella alkulohkokierroksella. Tappara otti kotivoiton selvin numeroin 6-1 ja teki lohkon sarjataulukossa pesäeroa norjalaisiin.

Kirvesrintojen kovimpia tehomiehiä olivat 2+1 iskenyt Niko Ojamäki, kaksi maalia tehnyt Tomáš Záborský sekä 1+1 mieheen keränneet Juhani Jasu ja Otto Rauhala. Tapparan CHL:n paras pistemies eli Top Scorer Jarkko Malinen keräsi nyt kolme syöttöpistettä ja on kolmen pelin jälkeen jo seitsemässä tehopisteessä. Maalissa Niklas Bäckströmillä oli helpot kaksi erää,  yhteensä vain kuusi torjuntaa, mutta kolmannessa erässä oli jo enemmän tekemistä.

Tasaisen alun jälkeen Tappara otti ohjat käsiinsä avauserän puolivälin jälkeen rykäisemällä kolme maalia kahteen minuuttiin. Jasu tykitti one-timerilla ylivoimalla, Záborský naatiskeli Malisen hyvän esityön takatolpalta tyhjiin, ja heti perään Rauhala karkasi puolittain laukomaan jo kolmannen kerran kiekon Storhamarin maalivahdin Oskar Östlundin taakse.

Toinen erä meni suunnilleen samoissa merkeissä. Vieraat jäähyilivät, kotijoukkue hallitsi, ja lopulta se onnistui myös maalinteossa. Erän viimeisellä vitosella Ojamäki osui kahdesti. Ensimmäisen hän teki maalin edestä rystyllä, toisen ylivoimalla lämärillä suoraan syötöstä.

Storhamarin Patrick Thoresen teki kolmannen maalinsa kolmannessa CHL-pelissään kaventaen päätöserän alussa lukemiksi 5-1 vahvalla maalineduspelillään. Yhdeksän minuuttia ennen loppua Záborský kikkaili maalin edessä ja nosti rystytä kuudennen kiekon Storhamarin maaliin. Takaisku oli ensimmäinen Jonas Strandille, joka oli vaihdettu tolppien väliin kolmanteen erään. Lopussa Tappara tappoi vielä Storhamarin neljän minuutin ylivoimapelin.

Champions Hockey League jatkuu Tapparan osalta sunnuntaina toisella kotiottelulla, jossa vastassa on tšekkiläinen HC Oceláři Třinec. Viikko sitten vieraissa Tappara voitti peräti 8-2.

Sunnuntaipäivä alkaa jo puoliltapäivin Tappara-päivällä, jossa ohjelmassa on rento mutta viihdyttävä taitokisa. Tapparan joukkue on jaettu kahteen osaan, Team Mäntylään ja Team Kuuselaan, ja mukaan on nostettu vielä nuorten haastajien joukkue. Nämä kolme tiimiä kisaavat paremuudesta mm. tarkkuuslaukauksessa ja kovimmassa lämärissä. Lue lisää tästä linkistä.

Kuvat: Saana Hakala


Ottelun tilastot

Champions Hockey League 7.9.2018
Tappara – Storhamar       6-1 (3-0, 2-0, 1-1)

1. erä:
11:40 1-0 Juhani Jasu (Jan-Mikael Järvinen, Kristian Kuusela) yv
13:02 2-0 Tomáš Záborský (Jarkko Malinen, Jere Karjalainen)
13:26 3-0 Otto Rauhala (Niko Ojamäki)

2. erä:
35:00 4-0 Ojamäki (Jasu, Rauhala)
37:23 5-0 Ojamäki (Malinen, Valtteri Kemiläinen) yv

3. erä:
43:31 5-1 Patrick Thoresen (Joel Johansson, Victor Svensson)
51:12 6-1 Záborský (Malinen, Anton Levtchi)

Jäähyt:
Tappara 3 x 2 min
(3xMäntylä)
Storhamar 8 x 2 min

Maalivahdit:
Niklas Bäckström, Tappara 3+3+7=13
Oskar Östlund, Storhamar 8+6+(0)=14, vaihto 40:00
Jonas Strand, Storhamar (0)+(0)+3=3

Erotuomarit: Andris Ansons – Joonas Kova

Yleisöä: 3226

Ottelun kokoonpano

Erkinjuntti-JM.Järvinen-Kuusela
Záborský-Malinen-Karjalainen
Rauhala-Jasu-Ojamäki
Luoto-M.Järvinen-Levtchi
(Tanus)

Vittasmäki-Rantakari
Mäntylä-Kemiläinen
Rautanen-Elorinne
Utunen

Bäckström
(Heljanko)

Karjalaisen loukkaannuttua avauserässä:
Erkinjuntti-JM.Järvinen-Kuusela
Záborský-Malinen-Levtchi
Rauhala-Jasu-Ojamäki
Tanus-M.Järvinen-Luoto


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su