Tappara otti sarjan katkopaikan keskiviikolle

Maanantai 26.3. VS.

0 - 3
(0-0, 0-1, 0-2)

KalPa – Tappara      0-3 (0-0, 0-1, 0-2)

Tappara on voiton päässä semifinaaleista. Se haki tänään Kuopiosta neljännesfinaalisarjan ensimmäisen vierasvoiton ja karkasi sarjassa johtoon voitoin 3-1. KalPa kaatui kotonaan tylyin vierasvoittolukemin 3-0.

Dominik Hrachovina piti nollan torjumalla 32 kertaa. Maalit tekivät Sebastian Repo, Jan-Mikael Järvinen ja lopussa tyhjiin laukonut Juhani Jasu. Revolle maali oli playoffien toinen, muille ensimmäinen.

Tappara oli tehnyt hyvin läksynsä KalPan ylivoiman kanssa. Neljä ja puoli ylivoimaa KalPa sai nytkin pyörittää, mutta Tapparan alivoimanelikot nollasivat tähän asti vahvasti onnistuneen KalPa-ylivoiman. Tappara itse ei saanut kuin murusia ylivoima-aikaa, mutta sitä ei tänään lopulta tarvittu, maalit syntyivät muutenkin.

Avauserä oli maaliton, mutta heti toisen erän ensimmäisessä vaihdossa verkko heilui. Otso Rantakari laukoi viivasta ja kiekko kimposi Sebastian Revosta ohi Niko Hovisen.

Tappara puolusti johtoaan hyvin, ja silloin kun KalPa onnistui maalipaikalle pääsemään, Hrachovina oli kuin muuri. KalPan hakatessa kolmannessa erässä päätään seinään, Jukka Peltola riisti kiekon ja syötti vastaiskussa Jan-Mikael Järviselle, joka ujutti sen Hovisen haaroista sisään, kun kellossa oli jäljellä kahdeksan ja puoli minuuttia.

KalPa sai vielä yhden mahdollisuuden nousta taistelemaan voitosta, kun Kristian Kuusela sai 2+10 minuutin rangaistuksen, mutta Tappara tappoi senkin jäähyn. Pian sen jälkeen KalPa veti maalivahdin pois, mutta yritys loppui lyhyeen, kun Jasu kävi laittamassa kiekon tyhjiin.

Tapparalla on nyt siis kolme voittoa, kun jatkoon pääsemiseksi tarvitaan neljä. Katkon mahdollisuus sarjalle on keskiviikkona, kun Tappara pääsee yrittämään neljättä voittoa kotihallissa. Liput peliin Ticketmasterista!

Kuvat: Mika Kylmäniemi


Ottelun tilastot

4. neljännesfinaali 26.3.2018
KalPa – Tappara      0-3 (0-0, 0-1, 0-2)

1. erä:
Maaliton

2. erä:
20:42 0-1 Sebastian Repo (Otso Rantakari, Veli-Matti Vittasmäki)

3. erä:
51:28 0-2 Jan-Mikael Järvinen (Jukka Peltola)
58:05 0-3 Juhani Jasu (Peltola) tm

Jäähyt:
KalPa 2 x 2 min
Tappara 7 x 2 min ja Kristian Kuusela 10 min
(Rantakari, Nenonen, Jasu, Záborský, Kuusela. 2xLehtonen)

Maalivahdit:
Niko Hovinen, KalPa 9+7+6=22, pois 56:58-58:05
Dominik Hrachovina, Tappara 9+14+9=32

Erotuomarit: Mikko Kaukokari – Joonas Kova

Yleisöä: 4249

Alumnien tähdet:
1. tähti: Hrachovina, Tappara
2. tähti: J-M.Järvinen, Tappara
3. tähti: Peltola, Tappara

Ottelun kokoonpano

Záborský-M.Järvinen-Kuusela
Peltola-JM.Järvinen-Repo
Haapala-Rauhala-Ojamäki
Nenonen-Jasu-Nurmi

Vittasmäki-Rantakari
Mikkola-Lehtonen
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su