Tappara taas kotivoiton makuun

Perjantai 12.2. VS.

4 - 1
(2-1, 1-0, 1-0)

Tappara – Pelicans     4-1 (2-1, 1-0, 1-0)
Nelosen maalikooste

Tappara oli hävinnyt kaksi edellistä kotiotteluaan, mutta tänään se pääsi Hakametsässä taas voiton makuun. Pelicans kaatui vahvan ylivoimapelin turvin lukemin 4-1. Voitto ja samalla muiden otteluiden tulokset paransivat Tapparan asemaa sarjataulukossakin.

Illan tarina oli Kristian Kuuselan uran 200:s liigamaali. Hän on nykypelaajista Liigan toiseksi eniten maaleja tehnyt pelaaja Ville Vahalahden jälkeen. Kuusela vei Tapparan avauserässä johtoon 2-1 ylivoimalla. Maali jäi myös pelin voittomaaliksi.

Kaikkiaan Tappara teki kolme maalia ylivoimalla. Kuuselan lisäksi Jan-Mikael Järvinen, Jani Lajunen ja Jukka Peltola tekivät maalit mieheen; jälkimmäinen kolmikko keräsi myös syöttöpisteen kukin. Henrik Haapala syötti kaksi maalia.

Tapparalta hyvät erikoistilanteet

Pelicans oli vahva ensimmäisessä erässä. Se meni johtoon, kun Ryan Potulny ohjasi kiekon maalin edestä ohi Tomi Karhusen, ja sillä oli monta muutakin erinomaista maalipaikkaa. Vili Sopanen kilautti ylärimaan, Potulny suti ohi tyhjästä maalista, ja monesti muutenkin kiekko pomppi Tapparan maalin edessä. Tänään toimi kuitenkin maalivahdin ja pakkien yhteistyö. Karhunen torjui, ja pakisto siivosi kiekot ja vastustajat niin, ettei Pelicans päässyt tekemään lisämaaleja.

Tappara pääsi peliin mukaan ylivoimalla. Se osui avauserän jälkimmäisellä puoliskolla kahdesti kahdesta Pelicans-jäähystä. Ensin kakkosylivoiman Jukka Peltola sai maalin eteen passin Järviseltä ja napautti kiekon ohi Janne Juvosen. Seuraavaksi oli ykkösylivoiman vuoro, kun Kuusela laukoi Henrik Haapalan poikkisyötöstä kotijoukkueen johtoon.

Kaksi seuraavaa erää meni lievässä Tappara-komennossa. Tappara oli tänään terävä irtokiekoissa ja kamppailuissa, ja pääsi katkaisemaan vastustajan hyökkäykset yleensä lyhyeen. Myös nopeasti lähteneitä vastahyökkäyksiä nähtiin usein.

Toisen erän ainoan maalin teki Jani Lajunen, joka sai loistavan syötön Markus Kankaanperältä ja pääsi pienen sivusiirron jälkeen laukomaan tyhjään maaliin.

Kolmannessa erässä kilisivät tolpat ennen kuin nähtiin pelin viimeinen maali – kaikki nämä tilanteet ylivoimalla. Pelicansista tolppaa kilisytti Markus Pöyhönen, Tapparasta Kuusela. Maali syntyi suorasta hyökkäyksestä ylivoimalla, kun Pelicans-pelaaja yritti kalastaa hyökkäysalueella jäähyä ja päästi Tapparan ylivoimahyökkäykseen. Jukka Peltola syötti vasemmalle, ja Jan-Mikael Järvinen pisti kiekon sisään.

Kohta lähdetään runkosarjan viimeiselle kympille

Tapparalla on runkosarjaa jäljellä 11 ottelua. Terävin kärki taitaa olla jo karannut, mutta kolmospaikasta Tapparalla on käynnissä kova taisto. JYP on nyt kuusi pistettä edellä, mutta Tapparalle on jaossa vielä samat kuusi pinnaa enemmän kahden rästipelin vuoksi. Myös alaspäin taulukkoa tuli tänään vähän hengitystilaa – kiitos mm. Ilveksen, joka kaatoi SaiPan.

Runkosarja on ohi suurinpiirtein kolmessa viikossa. Ensi viikolla Tappara pelaa kolme noista jäljellä olevista matseistaan. Se käy viikolla ensin kovan kahden pelin vierasreissun Turussa ja Helsingissä ja päättää sitten viikkonsa harvinaisesti lauantaikotipelissä Sportia vastaan. Se on vasta kauden kolmas lauantaille osuva kotipeli!

Ensi viikolla Tappara saa matkaan mukaansa taas tästäkin pelistä puuttuneet maajoukkuepelaajat, joista Tuukka Mäntylällä on vielä koko Liiga-kausi tältä erää korkkaamatta. Sekin tapahtuu ensi viikolla.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)

 


Ottelun tilastot

Liiga 12.2.2016
Tappara – Pelicans     4-1 (2-1, 1-0, 1-0)

1. erä:
04:10 0-1 Ryan Potulny (Juha-Pekka Pietilä, Antti Erkinjuntti)
10:47 1-1 Jukka Peltola (Jan-Mikael Järvinen, Stephen Dixon) yv
15:26 2-1 Kristian Kuusela (Henrik Haapala, Jani Lajunen) yv

2. erä:
26:07 3-1 Lajunen (Markus Kankaanperä, Haapala)

3. erä:
57:33 4-1 Järvinen (Peltola, Arttu Ilomäki) yv

Jäähyt:
Tappara 3 x 2 min
(Saravo, 2xBonsaksen)
Pelicans 5 x 2 min

Maalivahdit:
Tomi Karhunen, Tappara 16+6+6=28
Janne Juvonen, Pelicans 5+6+6=17

Erotuomarit: Jukka Hakkarainen – Joonas Kova

Yleisöä: 4347

Alumnien tähdet:
1. tähti: Kuusela, Tappara
2. tähti: Lajunen, Tappara
3. tähti: Karhunen, Tappara

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Savinainen-Ilomäki-Peltola
Dixon-Järvinen-Karjalainen
Honkanen-Rauhala-Heikkilä

Saravo-Rouhiainen
Bonsaksen-Mäkinen
Kankaanperä-Salonen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su