Tappara voiton päässä finaaleista

HIFK – Tappara       0-2 (0-1, 0-0, 0-1)

Tappara pisti puolustuspelinsä sataprosenttiseen kuosiin ja haki Helsingistä kolmannen voiton välieräsarjassa HIFK:ta vastaan. Neljäs ottelu päättyi kirvesrintojen voittoon maalein 2-0.

Nollapeli oli Dominik Hrachovinalle jo pudotuspelien neljäs. Tänään Tappara tosin puolusti niin järjettömän hyvin, että maalivahdillakin oli melkeinpä puolittainen vapaailta. Torjuntoja Hrachovinalla oli vain 15, niistä vaivaiset kaksi kolmannessa erässä IFK:n hakiessa tasoitusta. Kotijoukkueella oli koko pelissä vain ihan muutama minkäänlainen maalintekopaikka.

Edellisen pelin jäähyjensä aikana hävinnyt Tappara muutti myös sitä osaa pelistään eikä ottanut tänään yhtä ainutta rangaistusta. Sillä itsellään oli kyllä neljä ylivoimatilaisuutta tehdä isompi johtomarginaali, mutta IFK oli alivoimapelissään tänään parempi.

Pelin voittomaali syntyi jo viidennellä minuutilla, kun kotijoukkueen vahvan alun jälkeen Tappara pääsi hyökkäämään ja Kristian Kuusela laukoi kiekon HIFK-maaliin palanneen Kevin Lankisen taakse. Toinen osuma syntyi vasta aivan lopussa tyhjään maaliin, tekijänä Jere Karjalainen.

Tapparalta täydellinen puolustuspeli

Tänään nähtiin sarjan tasaisin ja paras peli. HIFK oli liikkeellä hyvällä jalalla ja intensiteetillä, mutta Tapparan puolustuspeli puri siihen kerta toisensa jälkeen. Tappara ei ottanut riskejä eikä myöskään tehnyt virheitä. IFK pääsi laukomaan parhaalta maalintekosektorilta pelissä vain kerran.

Puolustusvoittoisesta taktiikastaan huolimatta vierailla oli myös enemmän ja paremmat maalintekopaikat ottelussa. Paikkoja oli totta kai neljän ylivoimapelin aikana, mutta myös tasakentällisin. IFK:lle sattui muutama helppo virhe, jotka avasivat Tapparalle paikkoja. Jännitystä ei saatu kuitenkaan lievennettyä toisella osumalla ennen loppua.

Priimaesimerkki IFK-virheistä nähtiin kolmisen minuuttia ennen loppua, kun kiekko jätettiin keskelle jäätä ja koko IFK-viisikko lähti vaihtoon. Tapparan Jan-Mikael Järvinen ja Henrik Haapala pääsivät kaksin nokikkain Lankisen kanssa, mutta sen verran IFK-pelaaja ehti häiritsemään, ettei maalinteko onnistunut

Tänään Tapparalta siis lähes täydellinen vieraspeli, jonka ansiosta sillä on nyt mahdollisuus katkaista sarja keskiviikkona kotikaukalossaan. HIFK puolestaan tarvitsee nyt kolme peräkkäistä voittoa Tapparasta päästäkseen finaaliin.

Viides välieräpeli ja ensimmäinen katkaisupaikka Hakametsässä keskiviikkona klo 18:30.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Semifinaali 10.4.2017
HIFK – Tappara       0-2 (0-1, 0-0, 0-1)
 
1. erä:
04:08 0-1 Kristian Kuusela (Jani Lajunen, Valtteri Kemiläinen)

2. erä:
Maaliton

3. erä:
59:42 0-2 Jere Karjalainen (Kuusela, Aleksi Elorinne) tm

Jäähyt:
HIFK 5 x 2 min
Tappara 0 min

Maalivahdit:
Kevin Lankinen, HIFK 6+11+9=26, pois 59:10-59:42
Dominik Hrachovina, Tappara 4+9+2=15

Erotuomarit: Petri Lindqvist – Teemu Salminen

Yleisöä: 8200

Alumnien tähdet:
1. tähti: Hrachovina, Tappara
2. tähti: Kuusela, Tappara
3. tähti: Miro Heiskanen, HIFK


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su