Tappara voitti vl-kisassa

Otteluraportin tarjoaa:
  • Raportti
  • Galleria
  • Maalikooste

Tappara - KooKoo      2-1 (0-0, 0-0, 1-1) vl

Hakametsässä aloitettiin ilta juhlistamalla viime kevään mestaruuteen pitkän pelaajauransa lopettanutta Pekka Saravoa. Sen jälkeen pelattiin laadukas kiekko-ottelu, jossa Tappara sai vastaansa kauden vahvasti aloittaneen KooKoon.


Pelin aluksi kiiteltiin Pekka Saravoa komeasta Tappara-urasta. Tässä Sinioranssien tifo.

Tappara onnistui vaikeuksien jälkeen kouvolalaiset kukistamaan, kun se voitti pelin voittolaukauskilpailun jälkeen 2-1. Tasoitusmaalikin syntyi aivan varsinaisen peliajan lopussa. KooKoo ei siis vieläkään jäänyt ilman sarjapistettä. Vieraiden maalissa Samu Perhonen torjui peräti 47kertaa, joten hän oli pelin suurin sankari. Tappara-maalissa Dominik Hrachovinalle torjuntoja tuli vain 21.

Erikoisesti pelissä nähtiin myös vain kaksi jäähyä. Molemmat vihellettiin KooKoolle, kun Tappara selvisi täysin ilman rangaistusminuutteja.

Avauserä jäi maalittomaksi, vaikka Tappara pommitti KooKoon maalivahtia parillakymmenellä laukauksella. Kotijoukkueen luistin kulki ja hyökkäysaluepeliä riitti, mutta onnistumista ei tullut. KooKoolla oli erän lopussa hyvä pitkä vaihto hyökkäyspyöritystä, muuten erä oli Tapparan.

Toinen erä oli suurinpiirtein samaa kuin ensimmäinen, nyt vain tasaisempaa. Erässä nähtiin pelin ensimmäinen tilastomerkintä, kun KooKoo sai jäähyn, mutta senkään aikana Tappara ei kyennyt ohittamaan Perhosta.

Kolmannen erän alkuun KooKoon Anrei Hakulinen ohjasi Liigakauden ensimmäisen kiekon Dominik Hrachovinan taakse Tampereen peleissä. Tappara haki maalia tiukasti koko erän, ja lopulta onnistui pari minuuttia ennen loppua, kun Valtteri Kemiläisen rannelaukaus kilahti putken kautta sisään. Maali oli Kemiläiselle kauden toinen.


Jukka Peltola nostaa vl-kisan ainoassa onnistumisessa kiekon yläkulmaan.

Tappara pääsi aloittamaan jatkoajan ylivoimalla. Kahden minuutin pyöritys ei kuitenkaan löytänyt ideaa, ja KooKoo kesti. Tappara hallitsi jatkoajan alun, KooKoo sen lopun.

Voittolaukauskilpailun ainoa onnistuja oli Tapparan Jukka Peltola. Tapparalle kaksi pistetttä, KooKoolle yksi.

Seuraavaksi Tappara lähtee kauden ensimmäiseen kolmen ottelun viikkoon. Se aloittaa viikon tiistaina Porissa Ässien vieraana ja päättää sen kahteen kotiotteluun: torstaina Hakametsään saapuu JYP ja lauantaina Sport.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)

Ottelun tilastot

Liiga 16.9.2017
Tappara – KooKoo   2-1 (0-0, 0-0, 1-1) vl

1. erä:
Maaliton

2. erä:
Maaliton

3. erä:
41:00 0-1 Anrei Hakulinen (Siim Liivik, Emil Kristensen)
57:42 1-1 Valtteri Kemiläinen (Mikko Lehtonen, Jukka Peltola)

Jatkoaika:
Maaliton

Voittolaukauskilpailu:
– Patrick Bjorkstrand, KooKoo
– Jarno Kärki, Tappara
– Mikko Virtanen, KooKoo
65:00 2-1 Peltola vl
– Hakulinen, KooKoo

Jäähyt:
Tappara 0 min
KooKoo 1 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 6+6+5+4=21
Samu Perhonen, KooKoo 18+14+9+6=47

Erotuomarit: Antti Boman – Joonas Kova

Yleisöä: 5224

Alumnien tähdet:
1. tähti: Perhonen, KooKoo
2. tähti: Kemiläinen, Tappara
3. tähti: Peltola, Tappara

Ottelun kokoonpano

Kuusela-M.Järvinen-Peltola
Záborský-Kärki-Ojamäki
Rauhala-Jasu-Karjalainen
Levtchi-Redenbach-Nurmi

Lehtonen-Kemiläinen
Vittasmäki-Salonen
Elorinne-Rantakari
Rouhiainen

Hrachovina
(Heljanko)

Uusimmat

Suosituimmat