Tapparalla supersurkea loppu Lahdessa

Keskiviikko 25.11. VS.

4 - 3
(1-1, 0-1, 3-1)

Pelicans – Tappara     4-3 (1-1, 0-1, 3-1)
Nelosen maalikooste

Pelicans voitti kotiottelussaan Lahdessa Tapparan maalein 4-3. Se on oikeutettu tulos, paremmin pelannut joukkue voitti. Tappara pelasi alle oman tasonsa alusta lähtien mutta ennen kaikkea se töpeksi pelin lopussa. Se johti kolmannessa erässä kahdella maalilla ja oli menossa kolmeen pisteeseen, mutta päästi kotijoukkueen tekemään kolme maalia, jolloin kolme pistettä vaihtui nollaksi.

Voittomaalin laukoi 25 sekuntia ennen loppua Pelicansin Teddy Da Costa, kun Tapparan Stephen Dixon istui illan kolmatta jäähyä. Tämä kolmaskin jäähy oli täysin turha ja tarpeeton ja maksoi ainakin yhden pisteen. Joitakin pisteitä voi laittaa myös normaalisti niin luotettavalle puolustajalle Alexander Bonsaksenin tiliin, sillä hän tarjosi omalla alueella lapasyötöt niin Pelicansin ensimmäiseen kuin kolmanteenkin maaliin.

Yksittäiset isot virheet ovat kuitenkin vain tietynlainen pilaantunut kerma kakun päällä. Itse kakku oli se, että sarjaa johtanut Tappara ei pelannut hyvin ja oli kovissa vaikeuksissa alakastin Pelicansin kanssa. Tappara sai kolme maaliaan mukaan lukien vain 16 laukausta kohti Janne Juvosta, kun omalla maalilla Dominik Hrachovinaa pommitettiin 44 kertaa. Tšekkivahti olikin tappiosta huolimatta pelin paras pelaaja.

Kristian Kuusela ja Patrik Laine tehoilla

Tappara töpeksi, pelasi yleisesti huonon pelin ja hävisi, mutta siitä huolimatta se oli lähellä voittaa. Se johti 3-1 ja sillä oli lisäksi useampikin tolpankilautus kohtuullisen harvoista maalipaikoistaan. Kovan hyökkääjäkolmikon Jukka Peltolan, Henrik Haapalan ja Arttu Ilomäen puuttuminen kuitenkin näkyi selvästi. Kenties myös eilinen peli painoi, kun Pelicans pääsi tuoreemmilla jaloilla.

Varsinkin pelin alussa tuo liikkeen ja tahdon ero oli hirvittävä. Pelicans jyräsi ja vyöryi, Tappara ei päässyt mihinkään. Kahdeksan ensimmäisen minuutin jälkeen maalivahtien torjunnat olivat 0-8, ja Hrachovina oli joutunut venymään jo useaan hyvään torjuntaan.

Tappara meni tapahtumien vastaisesti johtoon Jere Karjalaisen maalilla, mutta Pelicansin Joonas Alanne tasoitti erän lopussa, kun Bonsaksen syötti hänelle kiekon Tappara-maalin eteen.

Toisessa erässä Tappara pääsi uudelleen johtoon, kun se sai lähes puolentoista minuutin kahden miehen ylivoiman. Patrik Laine pyssytti Teemu Aallon syötöstä kiekon ohi Juvosen. Lisäjohtoa tuli kolmannessa erässä juuri yhden Pelicans-jäähyn päätyttyä. Laine syötti maalille, josta Kuusela ohjasi kiekon yhdellä kädellä sisään. Laineelle ja Kuuselalle kummallekin tänään maali ja syöttö.

Pelicans kavensi reilut 12 minuuttia ennen loppua, kun Hannes Björninen pääsi laukomaan maalinedusruuhkasta irtautuneen kiekon maaliin. Björniselle maali oli kauden ensimmäinen kuten oli ollut Alanteellekin.

Kellossa oli reilut viisi minuuttia, kun Bonsaksen käänsi kiekon omalla alueella nyt Vili Sopasen lapaan ja tämä tasoitti pelin. Varsinaisen peliajan viimeisen minuutin alettua Stephen Dixon otti tyhmän ja turhan keskialueen laitataklausjäähyn, joka kostautui Da Costan laukomana voittomaalina.

Huonosta kenraalista juhlapeliin

Töppäilynsä takia Tappara putosi myös sarjakärjestä. Uusi joukkue ykköspaikalla on HIFK, joka saapuu Hakametsään lauantaina. Kyseessä on Tapparan 60-vuotisjuhlaottelu.

Teatterimaailman kliseissä huono kenraaliharjoitus tarkoittaa onnistunutta ensi-iltaa. Tappara ainakin mokasi oman kenraalinsa tänään, joten toivottavasti se tuottaa hyvän juhlaesiintymisen.

Tappara-HIFK alkaa Hakametsässä lauantaina klo 17, mutta halli aukeaa jo kaksi tuntia aiemmin vanhojen legendojen ottelulla. Liiga-pelin jälkeen ilta Hakametsässä jatkuu aina puoli kymmeneen saakka elävän musiikin parissa kaikille lipunhaltijoille avoimessa juhlassa.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Liiga 25.11.2015
Pelicans – Tappara      4-3 (1-1, 0-1, 3-1)

1. erä:
11:38 0-1 Jere Karjalainen (Otto Rauhala)
18:04 1-1 Joonas Alanne (Taavi Vartiainen)

2. erä:
29:47 1-2 Patrik Laine (Teemu Aalto, Kristian Kuusela) 2yv

3. erä:
43:57 1-3 Kuusela (Laine, Aleksi Elorinne)
47:37 2-3 Hannes Björninen (Sebastian Repo)
54:56 3-3 Vili Sopanen
59:35 4-3 Teddy Da Costa (Juha Leimu, Sopanen) yv

Jäähyt:
Pelicans 4 x 2 min.
Tappara 6 x 2 min.
(3xDixon, Kankaanperä, Heikkilä, Honkanen)

Maalivahdit:
Janne Juvonen, Pelicans 3+7+3=13
Dominik Hrachovina, Tappara 15+16+9=40, pois 59:35-60:00

Erotuomarit: Joonas Kova – Tuomo Sorakangas

Yleisöä: 3032

Alumnien tähdet:
1. tähti: Hrachovina, Tappara
2. tähti: Kuusela, Tappara
3. tähti: Sopanen, Pelicans

Ottelun kokoonpano

Kuusela-Lajunen-Savinainen
Laine-Dixon-Järvinen
Kaksonen-Rauhala-Karjalainen
Tanus-Honkanen-Heikkilä

Saravo-Aalto
Bonsaksen-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Mäkinen

Hrachovina
(Karhunen)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su