Tapparalle jo seitsemäs peräkkäinen voitto

Maanantai 26.12. VS.

4 - 1
(1-1, 2-0, 1-0)

Tappara – Ässät     4-1 (1-1, 2-0, 1-0)
Ottelun kuvagalleria
Nelosen maalikooste

Liigan syyskausi alkoi joulutauon jälkeen tapaninpäivän pelillä. Hakametsässä Tappara jatkoi Ässiä vastaan siitä, mihin se ennen joulua jäi. Kirvesrinnat ottivat jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla porilaiset kolmannen kerran tällä kaudella, tällä kertaa lukemin 4-1.

Tappara on ollut Ässille hankala vastustaja viime vuosina. Tämän kauden kolme Tappara-voittoa ovat vain lisäkerroksia kakkuun, jossa Tappara ei ole jäänyt Ässiä vastaan ilman sarjapisteitä neljään vuoteen ja 16 otteluun. Noissa 16 ottelusta Ässät on ottanut vain yhden jatkoaikavoiton ja yhden voittolaukauskisan voiton.

Tänään porilaisia kuritti kovimmin Juhani Jasu, joka teki kaksi maalia ja syötti yhden. Maalin makuun pääsivät myös Aleksi Salonen ja Manu Honkanen, joista jälkimmäiselle osuma oli tämän kauden ensimmäinen Liigassa! Henrik Haapala ja Jere Karjalainen olivat syöttäjinä Jasun kumpaankin maaliin – vaikka eivät samassa hyökkäysketjussa oletusarvoisesti pelanneetkaan.

Tapparalle 100 maalia täyteen

Aleksi Salonen iski Tapparan johtoon jo kolmen minuutin pelin jälkeen Jan-Mikael Järvisen aloitusvoiton jälkeen. Maali oli Tapparalle tämän kauden 100. osuma Liigassa. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa joukkue, joka tuohon määrään on yltänyt.

Ensimmäisessä erässä riitti tapahtumia. Tappara oli ensin selvästi niskan päällä, ja sillä oli maalin lisäksi Veli-Matti Savinaisen ohjaus maalirautoihin ylivoimalla sekä tilanne, jossa Teemu Nurmi survoi kiekon Andreas Bernardin selän taakse. Maalia ei kuitenkaan hyväksytty videotarkistuksen jälkeenkään. Avauserän loppupuolella Ässät sai otetta. Antti Kerälä tasoitti Jarno Kärjen syötöstä, ja tolppaosumatkin tasoittuivat Charles Bertrandin laukauksesta.

Toinen erä oli peilikuva. Ässät vei ensimmäistä reilua kymmentä minuuttia Tapparan haparoidessa pelinrakentelunsa kanssa. Yhtäkkiä kirvesrinnat olivatkin kaksi maalia edellä iskettyään kahdesti minuutin välein. Ensin Jasu nosti maalin edestä yläkulmaan Haapalan esityöstä, perään Manu Honkanen vippasi kiekon pienestä kulmasta sisään Sebastian Revon syötöstä. Erän lopussa nähtiin vielä muutama Tapparan aivan huikea pitkä hyökkäysaluepyöritys, jossa kiekko liikkui lavasta lapaan kuin elokuvissa. Ässät tosin sai alivoimalla siinä läpiajon, jossa Bertrandin yrityksen lopputulos oli sama kuin Matias Varttisen läpiajossa erän alussa: Teemu Lassila kesti.

Kolmannen erän alussa Henrik Haapala teki taas yhden hämmästyttävistä nousuistaan kaukalon kulmasta maalintekopaikkaan. Tällä kertaa Bernard onnistui torjumaan ensimmäisen kudin, mutta Juhani Jasu oli reboundissa tekemässä lukemiksi 4-1.

Päätöserässä Ässiltäkin hylättiin maali, kun Niko Peltolan kuti ylivoimalla ohitti Lassilan, mutta tuomaristo katsoi Simon Suorannan olleen maalialueella häiritsemässä maalivahtia.

Haapalan vuoro nousta pistepörssikärkeen

Tapparan Henrik Haapala ja Veli-Matti Savinainen ovat vuorotelleet pistepörssin kärjessä. Ennen joulua Savinainen teki kolme maalia kahdessa pelissä ja nousi Haapalan ohi pörssikärkeen. Tänään Haapala keräsi kaksi syöttöpistettä ja nousi taas edelle. Haapalalla on nyt koossa 9+25=34, yksi piste enemmän kuin 19 maalillaan maalipörssiä johtavalla Savinaisella.

Sarjataulukossa Tappara karkasi nyt viiden pisteen etumatkalle kakkosena olevaan KalPaan verrattuna. KalPalla on vieläpä pelattuna yksi ottelu enemmän.

Tänä vuonna Tappara pelaa vielä kaksi ottelua. Keskiviikkona se matkustaa Vaasaan Sportin vieraaksi, perjantaina on vuorossa vuoden viimeinen kotiottelu, jossa vastassa on Oulun Kärpät.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelun tilastot

Liiga 26.12.2016
Tappara – Ässät      4-1 (1-1, 2-0, 1-0)

1. erä:
03:11 1-0 Aleksi Salonen (Alexander Bonsaksen, Jan-Mikael Järvinen)
13:14 1-1 Antti Kerälä (Jarno Kärki, Jere Seppälä)

2. erä:
33:03 2-1 Juhani Jasu (Henrik Haapala, Jere Karjalainen)
34:05 3-1 Manu Honkanen (Sebastian Repo, Jasu)

3. erä:
41:22 4-1 Jasu (Haapala, Karjalainen)

Jäähyt:
Tappara 2 x 2 min
(Bonsaksen, Peltola)
Ässät 2 x 2 min

Maalivahdit:
Teemu Lassila, Tappara 8+9+12=29
Andreas Bernard, Ässät 6+11+4=21

Erotuomarit: Lassi Heikkinen – Mikko Kaukokari

Yleisöä: 6052

Alumnien tähdet:
1. tähti: Jasu, Tappara
2. tähti: Haapala, Tappara
3. tähti: Lassila, Tappara

Ottelun kokoonpano

Savinainen-Järvinen-Peltola
Haapala-Lajunen-Karjalainen
Repo-Jasu-Nurmi
Røymark-Rauhala-Honkanen

Elorinne-Rantakari
Bonsaksen-Salonen
Saravo-Sammalkangas
(Rouhiainen)

Lassila
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su