Tapparalle karmea selkäsauna Kouvolassa

Keskiviikko 19.9. VS.

8 - 3
(3-1, 4-0, 1-2)

KooKoo – Tappara 8-3 (3-1, 4-0, 1-2)

Tapparan muutenkin tahmeasti alkanut Liiga-syksy muuttui suorastaan karmeaksi kolmannessa pelissä Kouvolassa, jossa kotijoukkue KooKoo tykitti tauluun voittolukemikseen peräti 8-3. Voitto oli KooKoolle kauden ensimmäinen. Tappara on edelleen ilman voittoja.

Selkäsauna oli Tapparalle rumin pitkään pitkään aikaan. Viiden maalin tappiot eivät tuikiharvinaisia ole, mutta kun se tulee kahdeksalla päästetyllä maalilla, niin silloin on kyseessä tapparalaisittan todella harvinainen asia. Edellisen kerran kahdeksan kiekkoa kirvesrintojen verkkoon meni kauden paikallisavauksessa vuonna 2011, mutta silloin tappio tuli vain maalin erolla.

Kauden maalitilinsä kirvesrinnoista saivat tänään auki Niko Ojamäki (kaksi maalia) ja Jarkko Malinen (1+1). Uusi pakkihankinta Joonas Järvinen pelasi ensimmäisen pelinsä Tappara-paidassa. Maalissa vuorottelivat pelin aloittanut ja lopettanut Christian Heljanko ja välissä puolitoista erää pelaamassa käynyt Niklas Bäckström, jolle peliminuutit olivat ensimmäiset Tapparassa. Kummallekaan ei tänään kiekko tarttunut, joskaan ei viisikkopuolustuksen apukaan tänään ollut ihan totuttua tasoa. Kahdeksan takaiskun lisäksi torjuntoja kertyi yhteensä vain 13.

Ensimmäisessä erässä KooKoo teki kolme maalia, tekijöinään Malte Strömwall, Toni Kähkönen ja Kimi Koivisto. Koiviston ohjausmaalin ja neljän torjunnan jälkeen Heljanko sai tehdä tilaa Bäckströmille. Tapparan maalin teki Ojamäki, siinä vaiheessa peli oli vielä kohtuullisesti 1-1, mutta jo seuraavassa vaihdossa tullut uusi kotijoukkueen johtomaali näytti suuntaa.

Toinen erä oli neljän takaiskun painajainen. Tomi Leivo räppäsi pompusta kääntölaukauksella kiekon ensimmäisen kerran Bäckströmin taakse, ja sen jälkeen Miikka Pitkänen, Juha-Pekka Haataja ja toisen maalinsa tehnyt Strömwall nautiskelivat Tappara-puolustuksen hämmästyttävästä lepsuudesta.

Kolmanteen erään Heljanko palasi tolppien väliin. Jarkko Malinen kavensi heti ensimmäisellä minuutilla, mutta tuskin kukaan elätteli isompaa toivetta kunnon takaa-ajosta. KooKon Anrei Hakulinen ohjasi joukkueelleen pelin kolmannen ylivoimamaalin ja kaikkiaan jo kahdeksannen osuman ennen kuin Niko Ojamäki kavensi illan toisella maalillaan.

Tappara pääsi pelissä viisi kertaa ylivoimalle eikä tehnyt maaliakaan. KooKoolla ylivoimakertoja oli kolme ja niistä jokainen päättyi ylivoimaosumaan. Kovimmin Tapparaa kurmuutti 2+2 tehoillut Malte Strömwall. Miikka Pitkänen (1+2) ja Miro Keskitalo (0+3) keräsivät kolme pistettä. Tapparasta Niko Ojamäki merkkautti murskatappiosta huolimatta tehotilastoonsa maksimiluvun +3.

Seuraavan kerran Tappara hakee avausvoittoa lauantaina kotikaukalossa. Silloin vastassa on Ville Niemisen valmentama Pelicans.

Arkistokuva: Saana Hakala


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su