Tapparalle kauden toinen hirmutappio

Lauantai 2.2. VS.

0 - 0
()

Pelicans – Tappara 7-1 (3-1, 2-0, 2-0)

Alkukaudesta KooKoolle rumin numeroin viidellä maalilla hävinnyt Tappara hävisi lauantaina Lahdessa vielä sitäkin rumemmin, kun nyt turpiin tuli kuudella maalilla. Pelicans ryöpytti kirvesrintoja kotonaan peräti 7-1. Edellisen kerran Tappara oli runkosarjassa hävinnyt kuudella maalilla kaudella 2011-12.

Tapparan ainoan maalin teki Valtteri Kemiläinen, jolle osuma oli kauden seitsemäs. Maalissa alusta loppuun saakka kärsi Christian Heljanko.

Avauserä näytti neljä kertaa toteen vanhan viisauden kiekon maalille toimittamisesta. Erässä nähtiin neljä maalia, joista yksikään ei tullut kunnon laukauksesella ja korkeintaan vain parissa oli edes jonkinlaisen maalintekotilanteen hajua. Tappara meni johtoon jo pelin ensimmäisellä minuutilla, kun Kemiläinen roikotti kiekon kohti maalia siiviivan kulmasta ja jostain maskin takaa kenties suuntaakin muuttaen se meni ohi Juho Olkinuoran maaliin. Sitten sama rouva Fortuna käänsi takamuksensa Tapparalle. Oliwer Kaski tasoitti pelin ylivoimalla, kun hän kuljetti kiekon läpi kentän ja laukoi pienestä kulmasta kiekon Heljangon ja Aleksi Elorinteen kautta maaliin. Hetkä myöhemmin pakkien pistepörssin kärki Kaski sai maalille noustessaan mailan väliin ilmassa tulleesseen kiekkoon ja se ohjautui maaliin. Vielä samassa erässä Pelicansin Antti Tyrväinen laukoi karkeasti maalin ohi, mutta osui Jan-Mikael Järviseen, josta kiekko taas pomppasi maaliin.

Toisen erän alussa Tappara-puolustus nukahti ja Jesse Saarinen sai siirtää takatolpalta kiekon maaliin. Seuraavaksi vuorossa oli Miska Siikonen, joka Tapparan alivoimanelikon keskeltä ohjasi toisen erän jälkeisiksi lukemiksi 5-1.

Eikä Tapparan painajainen loppunut vielä siihenkään. Kolmannessa erässä esiin astui Pelicansiin juuri palannut puolustaja Jordan Rowley, joka laukoi ranteella siniviivalta 6-1, ja vielä pari minuuttia ennen loppua antoi komean poikittaissyötön, josta Severi Lahtinen sai pistää kiekon tyhjiin.

Tapparalla ei hommassa ollut mitään muuta iloa kuin tieto, että lähes koko ensi viikko on aikaa treenata, sillä viikon ainoa ottelu on perjantainen kotiottelu KooKoota vastaan. Liput siihen Ticketmasterista.

Kuva: Saana Hakala


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su