Tapparalle neljäs peräkkäinen voitto

Otteluraportin tarjoaa:
  • Raportti
  • Galleria
  • Maalikooste

Tappara - SaiPa     4-2 (1-0, 1-1, 2-1)

Tappara kohtasi kauden 18. runkosarjapelissään SaiPan Hakametsässä. Hyvin kotonaan pisteitä napsinut Tappara jatkoi viime aikojen tuloksekkaita esityksiään ja voitti lappeenrantalaiset maalein 4-2.

Matti Järvinen, Sebastian Repo, Jere Karjalainen ja Otso Rantakari olivat Tapparan maalintekijät. Järviselle ja Rantakarille osumat olivat kauden kolmannet ja Revolle ensimmäinen. Repo oli myös avausmaalissa syöttäjänä. Karjalainen puolestaan teki kauden viidennen maalinsa; ne kaikki ovat syntyneet viidessä viime pelissä.


Jere Karjalainen laittaa pelin voittomaalin Niclas Westerholmin längistä.

Pelin kulusta paljon kertovat maalivahtien torjuntaluvut: Dominik Hrachovinalle torjuntoja merkittiin vain 17, kun SaiPa-maalissa ensimmäisen liigapelinsä pelannut Niclas Westerholm urakoi peräti 41 torjuntaa. Erikoisuus sekin, että Tappara ei saanut pelissä yhtään jäähyä.

Avauserä oli puhtaasti Tappara-merkkinen. SaiPa sai kaksi jäähyä, joista ensimmäisen aikana Matti Järvinen vei kotijoukkueen reboundista johtoon. SaiPa sai koko erässä vain kaksi laukausta kohti Hrachovinaa.

Tappara aloitti toisen erän kahdella peräkkäisellä ylivoimapelillä, mutta ei saanut niistä maalia. Heti niiden päätyttyä SaiPan ranskalaispelaaja Bastien Maïa tasoitti vastahyökkäyksestä. Tappata hukkasi vielä yhden ylivoimamahdollisuuden ennen kuin erän loppupuolella Sebastian Revon rannelaukaus teki tuhoa ja vei kotijoukkueen kolmanteen erään johtoasemassa.


Sebastian Revolle kauden ensimmäinen liigamaali.

Kolmannessa erässä Tappara myllytti pitkiä hyökkäyksiä ja loi hyviä paikkojakin, mutta Westerholm torjui hyvin. Reilut viisi minuuttia ennen loppua Jere Karjalainen karkasi läpiajoon ja lirutti kiekon maalivahdin längistä sisään. Mutta alle minuutti myöhemmin Cody Kunyk nosti vieraat taas maalin päähän, mutta Tappara lisäsi vielä uudestaan johdon kahteen maaliin, kun Rantakarin kuti upposi. Lopussa SaiPa yritti ilman maalivahtia, mutta tuloksetta.

Voitto oli Tapparalle neljäs peräkkäinen. SaiPan seitsemän ottelun voittoputki puolestaan katkesi samaan joukkueeseen, mistä se oli alkanutkin.

Tappara pelaa tällä viikolla vielä kaksi ottelua. Perjantaina se vierailee ensin Jyväskylässä ja kohtaa JYPin, lauantaina on kotiottelussa vastassa Pelicans.

Kuvat: Mika Kylmäniemi

Ottelun tilastot

Liiga 24.10.2017
Tappara – SaiPa     4-2 (1-0, 1-1, 2-1)

1. erä:
04:22 1-0 Matti Järvinen (Sebastian Repo, Tomáš Záborský) yv

2. erä:
25:00 1-1 Bastien Maïa (Cody Kunyk, Per Savilahti-Nagander)
36:38 2-1 Repo (Otto Rauhala, Aleksi Elorinne)

3. erä:
54:33 3-1 Jere Karjalainen
55:19 3-2  Kunyk (Maïa)
58:20 4-2 Otso Rantakari (Kristian Kuusela)

Jäähyt:
Tappara 0 min
SaiPa 5 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 2+7+8=17
Niclas Westerholm, SaiPa 15+17+9=41, pois 58:39-60:00

Erotuomarit: Jukka-Pekka Koistinen – Aleksi Rantala

Yleisöä: 4424

Alumnien tähdet:
1. tähti: Karjalainen, Tappara
2. tähti:Repo, Tappara
3. tähti: Westerholm, SaiPa

Ottelun kokoonpano

Kuusela-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-Jasu-Ojamäki
Luoto-M.Järvinen-Repo
Kärki-Rauhala-Karjalainen

Lehtonen-Salonen
Vittasmäki-Rantakari
Elorinne-Kemiläinen
Rouhiainen

Hrachovina
(Heljanko)

Uusimmat

Suosituimmat