Tapparalle taas voitto KalPasta

Tiistai 23.1. VS.

4 - 1
(2-0, 1-1, 1-0)

Tappara – KalPa      4-1 (2-0, 1-1, 1-0)

Hakametsän tiistaissa olivat vastakkain viime kevään finaalijoukkueet Tappara ja KalPa. Tappara otti jo kauden kolmannen voittonsa kuopiolaisista, kun se piti pisteet kotona maalein 4-1.

Kirvesrintojen maalinikkareina toimivat Sebastian Repo, Otto Rauhala, Tomáš Záborský ja tyhjiin osunut Jukka Peltola. Peltolalle maali oli jo kauden 12:s, Revolle maali kymmenes, Rauhalalle kuudes ja Záborskýlle seitsemäs. Maalissa torjuntavuorossa oli Christian Heljanko.

Tappara aloitti pelin sähinällä, sillä ennen kolmen minuutin täyttymistä taululla oli jo kotijoukkueen kahden maalin johto. Maalintekijät Repo ja Rauhala ehtivät kumpikin jopa hukata yhden loistopaikan ennen onnistumistaan. Revon maali syntyi ylivoimalla takatolpalta, Rauhala tuli toisesta aallosta oikeaan aikaan Jere Karjalaisen maalille ajon perään. Erän vanhetessa meno tasaantui osittain jäähyjenkin takia.

Toisessakin erässä nähtiin kaksi maalia, nyt yksi molemmilta. KalPan Janne Tavi kavensi kuuden minuutin kohdalla, mutta Tappara karkasi myöhemmin erässä uudelleen kahden maalin johtoon. Kirvesrintojen kolmannen löi takatolpan riparista Záborský.

Kolmannessa erässä Tappara pääasiassa keskittyi puolustamaan johtoaan, eikä KalPa saanut kavennusta ylivoimapelilläänkään. Lopussa vieraat koittivat myös ilman maalivahtia, mutta Heljanko piti takaiskut yhdessä maalissa. Sen sijaan toiseen päähän upposi, kun Peltola roikotti kiekon kaukaa keskialueelta tyhjiin.

Tappara pelaa seuraavankin ottelunsa kotihallissa. Perjantain kiihkeässä koitoksessa vastaan tulee HIFK, joka kohdataan lauantaina vielä uudelleen Helsingissä. Mutta perjantaina siis ensin Hakametsässä klo 18.30!

Kuvat: Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 23.1.2018
Tappara – KalPa       4-1 (2-0, 1-1, 1-0)

1. erä:
02:17 1-0 Sebastian Repo (Kristian Kuusela, Otso Rantakari) yv
02:45 2-0 Otto Rauhala (Jere Karjalainen, Veli-Matti Vittasmäki)

2. erä:
25:50 2-1 Janne Tavi (Ville-Vesa Vainiola, Sami Mutanen)
31:46 3-1 Tomáš Záborský (Mikko Lehtonen, Aleksi Salonen)

3. erä:
59:14 4-1 Jukka Peltola (Niko Mikkola) tm

Jäähyt:
Tappara 4 x 2 min
(Repo, Kemiläinen, Kuusela, Rantakari)
KalPa 3 x 2 min

Maalivahdit:
Christian Heljanko, Tappara 3+10+8=21
Niko Hovinen, KalPa 3+11+6=20, pois 58:30-59:14

Erotuomarit: Lassi Heikkinen – Mikko Kaukokari

Yleisöä: 4281

Alumnien tähdet:
1. tähti: Rauhala, Tappara
2. tähti: Repo, Tappara
3. tähti: Heljanko, Tappara

Ottelun kokoonpano

Peltola-JM.Järvinen-Repo
Záborský-M-Järvinen-Kuusela
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen
Luoto-Mäkinen-Nurmi

Mikkola-Lehtonen
Vittasmäki-Rantakari
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Heljanko
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su