Tapparan CHL-kausi päättyi

Luleå Hockey – Tappara     5-0 (2-0, 0-0, 3-0)

Tapparan taival Champions Hockey Leaguessa päättyi kahdeksasosafinaaleihin eli 16 parhaan joukkoon. Tämän vaiheen toiseen osaotteluun kirvesrinnat lähtivät maalin voitto allaan, mutta toisessa pelissä Luulajassa tänään tuli kuonoon 0-5, joten Luleå Hockey jatkoi selvästi kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 6-2.

Kirvesrintojen kannalta ainoaksi jossitteluksi jää se, olisiko homma voinut mennä toisin, jos se olisi saanut pelata tämän toisen osaottelun kotihallissaan, kuten sen olisi joukkueiden aiempien pelien tulosten perusteella pitänyt pelata. Nyt se joutui kuitenkin luopumaan kotiedustaan, koska Hakametsässä pelattiin tänään toinen Liiga-ottelu.

Jossittelua sen sijaan ei jäänyt itse tästä toisesta pelistä. Luulaja oli kirkkaasti parempi, melkein sitä voisi sanoa jopa ylivoimaiseksi. Tapparalla oli paikkansa toisessa erässä pistää homma tiukaksi, mutta se ei kyennyt hyödyntämään lyhyttä momentumiaan. Isossa kuvassa Tappara kuitenkin oli vailla mahdollisuuksia. Kotijoukkue osasi käyttää ison kotikaukalonsa hyödykseen Tapparaa selvästi paremmalla liikkeellään.

Tappara ei saanut ottelussa aikaiseksi edes laukauksia maalia kohti kuin 13. Luulajalla oli vähintään saman verran pelkästään jo hyviä maalipaikkojakin.

– Pulinat pois, ei siinä jäänyt spekuloitavaa. Parempi voitti tänään, ja meidän täytyy nyt keskittyä kotoiseen Liigaan, Taparan päävalmentaja Jussi Tapola summasi.

Toista vuotta putkeen Tappara jäi selvästi kakkoseksi kovaa ruotsalaisjoukkuetta vastaan. Tämä kova ruotsalainen kohtaa seuraavaksi vuosi sitten Tapparan pudottaneen Frölundan. Tapparan seuraava CHL-matsi on ensi elokuussa.

Liigassa Tappara joutuu kuitenkin tuleen jo heti huomenna. Luulajasta on pitkä matka Hakametsään, mutta niin vain siellä kiekko putoaa jäähän huomenna klo 18:30 Liigan merkeissä, kun kirvesrinnoilla on vastassa KalPa.

Tolppaa lähemmäksi ei päästy

Tappara avasi pelin parin ensimmäistä vaihtoa ihan hyvin, mutta seuraava puolituntinen oli lähes näytöstyylistä hallintaa kotijoukkueelta. Se voitti avauserän 2-0 kilautettuaan ennen maalia jo puhtaasta läpiajosta tolppaan ja hukattuaan muutaman muunkin paikan. Niillä kahdella maalilla Luulaja oli jo yhteistuloksessa edellä.

Karl Fabricius suti pelin avausmaalin maalivahdin alueella seisten neljännellä yrittämällä. Tapparasta ei löytynyt tilanteessa apua maalivahti Tomi Karhuselle. 2-0 laukoi Emil Sylvegård suoraan Teemu Aallon lavasta.

– Ekassa erässä olimme heikkoja. Ei pärjätty luistelussa eikä kamppailuissa, eikä myöskään pystytty korjaamaan asiaa kun se havaittiin, harmitteli päävalmentaja Tapola.

Toisen erän puolivälin jälkeen peli tasottui, ja Tappara pystyi pelaamaan kahteen suuntaan eikä ollut pelkässä puolustusmoodissa. Tappara hukkasi kaksi ylivoimaansa, joista puoli minuuttia kahden miehen ylivoimaa, Luulajan käytännössä hallitessa peliä alivoimallakin. Erän lopussa Patrik Laine kilautti seuraavalla ylivoimalla tolppaan ja vielä viimeisen puoliminuuttisen aikana Veli-Matti Savinainen laukoi avopaikasta keskeltä ohi maalin.

Ne kaksi paikkaa olivat Tapparan parhaat ja lähes ainoat tänään. Niistä toisesta olisi pitänyt osua.

Jatkoonmenijä ratkesi käytännössä kolmannen erän puolivälissä, kun Luulaja voitti hyökkäyspään aloituksen, ja Anton Hedmanin laukoma kiekko muutti Jacob Micflikieristä suuntaa ja ohitti Karhusen. Sen jälkeen Tappara olisi tarvinnut kaksi maalia päästäkseen edes jatkoajallea. Niitä maaleja se lähti hakemaankin.

Alexander Bonsaksenin saatua jäähyn Tappara haki kavennusta kaikilla neljällä pelaajallaan. Sen seurauksena tänään kolme maalia syöttänyt Toni Rajala pisti Micflikierin läpiajoon, ja tämä niittasi siitä 4-0. Puolitoista minuuttia myöhemmin Peter Cehlarik ohjasi Rajalan syötöstä luistimella kiekon maaliin ja se oli illan viimeinen.

Micflikier siis teki kaksi maalia, Rajala syötti kolme. Maalissa Daniel Larsson sai helpon nollapelin vain 13 torjunnalla. Luulaja siis jatkoon yhteismaalein 6-2 (voitot 1-1).

Tappara jatkaa pelejään jo huomenna. Hakametsässä on vastassa siis KalPa.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelun tilastot

Champions Hockey League 10.11.2015
Luleå – Tappara      5-0 (2-0, 0-0, 3-0)

1. erä:
13:13 1-0 Karl Fabricius (Ilari Melart, Johan Forsberg)
16:01 2-0 Emil Sylvegård (Johan Harju, Toni Rajala)

2. erä:
Maaliton

3. erä:
50:03 3-0 Jacob Micflikier (Anton Hedman)
54:12 4-0 Micflikier (Rajala) yv
55:39 5-0 Petr Cehlarik (Rajala)

Jäähyt:
Luleå Hockey 3 x 2 min.
Tappara 4 x 2 min.
(Karjalainen, Peltola, Rauhala, Bonsaksen)

Maalivahdit:
Daniel Larsson, Luleå 5+4+4=13
Tomi Karhunen, Tappara 16+3+9=28

Erotuomarit: Lars Brüggemann – Martin Rohatsch

Yleisöä: 3829

Ottelun kokoonpano

Haapala-Lajunen-Kuusela
Laine-Savinainen-Karjalainen
Järvinen-Dixon-Peltola
Kaksonen-Rauhala-Heikkilä
(Honkanen)

Saravo-Aalto
Bonsaksen-Plastino
Kankaanperä-Elorinne
Mäkinen

Karhunen
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su