Täydellisen viikon komea loppu

Lauantai 13.10. VS.

0 - 1
(0-0, 0-0, 0-1)

TPS – Tappara 0-1 (0-0, 0-0, 0-1)

Tappara otti kuluneesta kiekkoviikosta täyden potin, kolme voittoa varsinaisella peliajalla. Tänään tuli ohessa myös Liiga-kauden ensimmäinen kolmen pisteen vierasvoitto, kun TPS kaatui Turussa niukasti mutta ansaitusti 1-0.

Jos on alkukaudella tutkailtu Tapparan maalivahti- ja erikoistilannetilastoja, niin tänään juuri niissä oli voiton avain. Christian Heljanko piti kauden ensimmäisen nollapelinsä 21 torjunnalla, pelin ainoa maali syntyi ylivoimalla, ja lopusta huolehti erinomainen alivoimapeli, joka eliminoi TPS:n ylivoiman niin hyvin, että Heljangolle ei päätöserän alivoimakurimuksesta huolimatta tullut erässä kuin kolme torjuntaa!

Kaksi erää pelattiin ensin maaleitta. Tappara hallitsi ensimmäistä erää ja pääsi siinä ylivoimallekin, mutta tulosta ei vielä tullut. Toisessa erässä osat kääntyivät, TPS hallitsi ja sai ylivoiman, mutta 0-0 pysyi taululla.

Tappara pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla, mutta se meni vielä vähän harakoille. Pian se sai kuitenkin uuden mahdollisuuden, jossa Matti Järvinen pääsi iskemään kauden kolmannen maalinsa Tomáš Záborskýn ja Niko Ojamäen syötöistä. Päivänselvältä näyttänyt maali jäi kuitenkin pitkäksi hetkeksi roikkumaan limboon, kun kiekon mennessä maaliin TPS-vahti Henrik Haukeland samalla potkaisi maalitolpan pois paikoiltaan. Videotarkistuksen jälkeen osuma kuitenkin hyväksyttiin.

Yhdeksän minuuttia ennen loppua TPS sai etsikkoajan tasoitukselleen, kun Joona Luoto ja Anton Levtchi istutettiin samalla puhalluksella jäähypukille. Tappara kesti kahden miehen alivoiman mainiosti. Välittömästi perään tuli vielä uusi alivoima, kun kiekko chipattiin puolustusalueelta katsomoon, mutta TPS ei saanut siitäkään tulosta. Vielä kolmas kurimus kirvesrinnoille tuli pelin kahden viimeisen minuutin ajaksi TPS:n hakiessa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta Tappara oli imenyt turkulaisista jo parhaan virran ulos.

Toinen peräkkäinen Liiga-voitto nosti Tapparan ensimmäistä kertaa tällä kaudella playoff-joukkueiden sekaan sijalle yhdeksän. Käyrä on ollut jo pidempään nouseva ja nyt se on alkanut näkyä myös pistetahdissa.

Ensi viikolla mennään taas kolmella pelillä, kaikki niistä Hakametsässä. Tiistaina on ensin vuorossa CHL:n kotimatsi Djurgårdenia vastaan, perjantaina vieraspaikallispeli Ilvestä vastaan, ja viikko huipentuu Ekku Lehtosen pelinumeron jäädyttämiseen Sport-ottelussa lauantaina.

Arkistokuvat: Miikka Jääskeläinen ja Liiga


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su