TPS voitti taas Hakametsässä

Perjantai 24.11. VS.

4 - 5
(2-1, 1-2, 1-2)

Tappara – TPS     2-3 (0-1, 1-1, 1-1)

Hakametsän perjantai-illassa vastakkain olivat Tappara ja TPS. Turkulaiset ovat olleet viime kausilla vahvana Tampereella neljällä peräkkäisellä voitollaan, ja siihen putkeen otettiin nyt viides. TPS haki taas vierasvoiton maalein 3-2.

Tapparan maalit tekivät Joona Luoto ja Juhani Jasu. Jasulle maali oli jo kauden seitsemäs, Luodolle neljäs. Maalissa Tapparalla pelasi Dominik Hrachovina. Veli-Matti Vittasmäki oli edelleen sivussa, ja kokoonpanossa mukana vuonna 2000-syntynyt Toni Utunen.

TPS oli pelin alussa parempi ja karkasikin kahden maalin johtoon. Avausmaalin jatkoi ylivoimalla Hrachovinan taakse Ilkka Pikkarainen, joka sai loistosyötön Ilari Filppulalta. Toisen erän alussa TPS sahasi hyökkäyksessään koko Tappara-viisikon sekaisin, ja Ilkka Heikkinen nautiskeli kiekon puolityhjään maaliin.

Tappara pääsi peliin paremmin mukaan ottelun lähestyessä puoliväliään. Kavennuksen se sai, kun toista erää oli pelattu reilut 13 minuuttia. Luoto nappasi kiekon haparoineelta TPS-pakilta ja laukoi sen Oskari Setäsen mailakäden puolelta sisään.

Kolmannen erän Tappara pääsi aloittamaan ylivoimalla, ei siitä onnistunut eikä onnistunut pian perään uudestakaan ylivoimamahdollisuudestaan. Oman jäähynsäkin välillä kestettyään kotijoukkue vihdoin onnistui, kun Jasu luritti Kristian Kuuselan syötöstä tasoituksen. Sen jälkeen Tappara haki johtomaalia vahvemmin, mutta sen maalin teki kuitenkin TPS. Henrik Tallinder laukoi vieraat johtoon vajaat viisi minuuttia ennen loppua. TPS kesti loppuun, vaikka joutui aivan lopussa alivoimalle tilanteesta, missä se samalla sai kiekon tyhjään Tappara-maaliin mutta osuma hylättiin. TPS:lle siis yhden maalin voitto. Samalla se ohitti Tapparan sarjataulukossa nousten kakkoseksi.

Kirvesrintojen kova viikko jatkuu vielä huomenna lauantaina. Kärppien ja TPS:n jälkeen edessä on vielä nousukuntoinen HIFK Helsingissä. Kotikaukalossa Tappara on seuraavaksi taas tiistaina, silloin vastassa Ässät.

Kuvat: Saana Hakala


Ottelun tilastot

Liiga 24.11.2017
Tappara – TPS      2-3 (0-1, 1-1, 1-1)

1. erä:
12:25 0-1 Ilkka Pikkarainen (Ilari Filppula, Olli Juolevi) yv

2. erä:
21:02 0-2 Ilkka Heikkinen (Juolevi, Filppula)
33:17 1-2 Joona Luoto

3. erä:
50:49 2-2 Juhani Jasu (Kristian Kuusela, Otso Rantakari)
55:14 2-3 Henrik Tallinder (Tomi Kallio, Juolevi)

Jäähyt:
Tappara 2 x 2 min
(joukk.rang., Jasu)
TPS 4 x 2 min

Maalivahdit:
Dominik Hrachovina, Tappara 15+11+10=36, pois 59:18-
Oskari Setänen, TPS 5+12+15=32

Erotuomarit: Petri Lindqvist – Teemu Salminen

Yleisöä: 6259

Alumnien tähdet:
1. tähti: Filppula, TPS
2. tähti: Tallinder, TPS
3. tähti: Kuusela, Tappara

Ottelun kokoonpano

Ojamäki-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-Jasu-Kuusela
Luoto-M.Järvinen-Repo
Nurmi-Rauhala-Karjalainen

Lehtonen-Rantakari
Mikkola-Salonen
Elorinne-Kemiläinen
Utunen

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su