Voittoputki hengissä vl-kisassa

Lauantai 4.11. VS.

2 - 3 (vl)
(0-0, 0-2, 2-0, 0-1)

KalPa – Tappara      2-3 (0-0, 0-2, 2-0) vl

Tappara lähtee Liigan maaottelutauolle kahdeksan ottelun voittoputkessa. Kahdeksas voitto tuli voittolaukauskilpailun jälkeen Kuopiossa, missä viime kevään finaalivastus KalPa kaatui 3-2.

Kolme pistettäkin kirvesrinnoille oli tuloillaan, kun se vielä vajaat neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua johti kahdella maalilla. Sitten KalPa kuitenkin iski kahdesti reilun minuutin aikana ja vei pelin jatkoajalle. Jatkoajalla KalPalla oli kolme minuuttia ylivoimaa, mutta Tappara sai ahdinkonsa puolustettua voittolaukauskisaan saakka.

Tapparan maalintekosankari tänään oli Sebastian Repo, joka teki pelissä kauden neljännen osumansa maalin takaa kimmottamalla kiekon maalivahti Denis Godlan suojien kautta sisään. Repo oli myös voittolaukauskisan ainoa maalinteossa onnistunut. Toisen Tappara-maalin tänään teki Jere Karjalainen, jolle maali oli kauden seitsemäs.

Peli ehti tasan puoliväliinsä ennen kuin nähtiin ensimmäinen maali. Sen laukoi Karjalainen Tapparan ylivoimahyökkäyksessä. Kuusi minuuttia myöhemmin nähtiin Revon taidonnäyte. KalPan maalit syntyivät kolmannen erän lopussa. Balazs Sebok kavensi ylivoimahyökkäyksestä aikaan 56:13 ja 71 sekuntia myöhemmin Mikko Nuutinen tasoitti.

Jatkoajalla Tappara joutui alakynteen, kun Juhani Jasun maila nousi maalintekoyrityksessä vastustajan kasvoihin ja seurauksena 2+2 minuutin jäähy. Kellossa oli jäljellä pari sekuntia yli kolme minuuttia, joten täyttä neljää Tapparan ei tarvinnut alivoimaa pelata. Se kolmeminuuttinenkin oli pahapaikka, mutta meni kuitenkin hienosti ja vieraat selvisivät kurimuksesta.

Sebastian Repo aloitti voittolaukauskisan tekemällä maalin. Enempää ei sitten nähtykään. Jukka Peltola ja Otto Rauhala yrittivät Tapparasta, kun taas Dominik Hrachovina torjui niin Alexandre Texierin, Ville-Vesa Vainiolan kuin Santeri Lukankin yritykset. Tapparalle kaksi pistettä, KalPalle yksi.

Voitollaan Tappara voitti sarjataulukossa nyt toiselle sijalle ohi TPS:n Kärjessä oleva Kärpät on viisi pistettä edellä.

Vaikka Liiga maaottelutauolle jääkin, niin Tappara ei vielä aloita minkäänlaista taukoa Se pelaa tiistaina Champions Hockey Leaguen pudotuspelien ensimmäisen kierroksen kotiottelunsa JYPiä vastaan. Ottelu alkaa Hakametsäsässä tiistaina klo 19.

Kuvat: Mika Kylmäniemi ja Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 4.11.2017
KalPa – Tappara      2-3 (0-0, 0-2, 2-0) vl

1. erä:
Maaliton

2. erä:
30:00 0-1 Jere Karjalainen (Aleksi Elorinne, Otto Rauhala)
36:02 0-2 Sebastian Repo (Otso Rantakari, Joona Luoto)

3. erä:
56:13 1-2 Balazs Sebok (Jerry D’Amigo, Mathew Maione)
57:24 2-2 Mikko Nuutinen (Alexandre Texier)

Jatkoaika:
Maaliton

Voittolaukauskilpailu:
65:00 2-3 Repo vl
– Texier, KalPa
– Jukka Peltola, Tappara
– Ville-Vesa Vainiola, KalPa
– Otto Rauhala, Tappara
– Santeri Lukka, KalPa

Jäähyt:
KalPa 2 x 2 min
Tappara 6 x 2 min
(2xElorinne, Karjalainen, Vittasmäki, 2xJasu)

Maalivahdit:
Denis Godla, KalPa 3+4+8+0=15
Dominik Hrachovina, Tappara 12+4+6+3=25

Erotuomarit: Petri Lindqvist – Jani Luoma-aho

Yleisöä: 3855

Alumnien tähdet:
1. tähti: Karjalainen, Tappara
2. tähti: Sebok, KalPa
3. tähti: Hrachovina, Tappara

Ottelun kokoonpano

Ojamäki-JM.Järvinen-Peltola
Záborský-Jasu-Kuusela
Luoto-M.Järvinen-Repo
Kärki-Rauhala-Karjalainen

Lehtonen-Mikkola
Vittasmäki-Rantakari
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
(Heljanko)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su