Vuosi päätökseen värikkäästi mutta mustasti

Lauantai 30.12. VS.

5 - 4 (vl)
(0-2, 0-2, 4-0, 1-0)

Lukko – Tappara      5-4 (0-2, 0-2, 4-0) vl

Tappara kävi Raumalla pelaamassa vuoden 2017 viimeisen ottelunsa. Varsin värikkäästi, mutta lopulta kuitenkin tapparalaisittain mustasti mentiin, kun Tappara menetti päätöserässä neljän maalin johtonsa ja hävisi ottelun voittolaukauskilpailun jälkeen 4-5.

Tappara tosiaan johti kahden erän jälkeen 4-0 ja vielä 10 minuuttia ennen loppua kolmella maalilla. Laitetaanko sitten työtapaturman piikkiin vai mihin, mutta niin vain peli kääntyi selvästä johtoasemasta tappioksi. Joka tapauksessa runkosarjavoitosta kisaava Tappara hukkasi pelissä kaksi erittäin tärkeää pistettä.

Kuten kahdessa edellisessäkin pelissä, Tappara sai taas pakeiltaan pari maalia. Otso Rantakari laukoi kauden seitsemännen ja Aleksi Salonen viidennen maalinsa. Salosen edellisestä maalista olikin ehtinyt vierähtää kolme kuukautta ja 29 peliä! Hyökkääjistä maalasivat Juhani Jasu ja Kristian Kuusela. Jasulle maali oli kauden seitsemäs ja kultakypärä Kuuselalle kuudes.

Kuusela keräsi kaikkiaan kolme tehopistettä tänään. Kahteen ylsivät Jasu, Rantakari ja kaksi maalisyöttöä antanut Tomáš Záborský. Kapteeni Jukka Peltola oli tänään poissa kokoonpanosta.

Tappara hallitsi niin ensimmäistä kuin toistakin erää. Juhani Jasu löi oman reboundinsa maaliin Kaapo Kähkösen taakse kahdeksan minuutin kohdalla. Neljä sekuntia ennen erän loppua Tappara pääsi ylivoimalle ja onnistui vielä siitä maalinteossa! Jasu voitti aloituksen, ja Rantakari laukoi pienehköstä kulmasta kiekon sisään.

Toisen erän ensimmäisessä vaihdossa Kuusela ohjasi ilmasta Rantakarin laukauksen sisään. Se riitti Lukko-valmennukselle, joka vaihtoi maaliin aiemmin vain vajaan erän verran Liigaa pelanneen Sebastian Ylösen. Hän sai antautua reilut kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Salonen pommitti siniviivalta mailakäden yläkulmaan.

Kolmas erä oli Tapparalle painajainen. Lukko sai nopean kavennuksen Teemu Ramstedtin maalilla. Tilanteessa toinen Lukko-pelaaja ajoi ensin maalivahdin alueelle ja horjutti törmäyksellään maalivahti Heljankoa. Tappara haastoi tilanteen, mutta videotarkistuksen jälkeenkin maali hyväksyttiin. 10 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Lukko nousi kahden maalin päähän, kun kiekko pomppasi Heikki Liedeksen viimeisteltäväksi. Kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Arttu Ilomäki toi kotijoukkueen jo maalin päähän. Takaa-ajo huipentui tasoitukseen minuutti ja kymmenen sekuntia ennen loppua Lukon pelatessa jo ilman maalivahtia. Tasoituksen teki Janne Keränen.

Erä meni täysin Lukolle, mutta samaan aikaan Tapparalla oli useita hyviä paikkoja lisätä johtoaan uudelleen kesken takaa-ajon. Sebastian Ylönen onnistui jotenkin tukkimaan ne kaikki. Jatkoajallakin Tapparalla oli muutama erinomainen paikka ratkaista, mutta se ei onnistunut. Niko Mikkola pääsi yrittämään jopa rangaistuslaukauksella, mutta ei onnitunut ohittamaan Ylöstä.

Voittolaukauskilpailun aloitti Tappara kuten tuntuu aina aloittavan. Sebastian Repo ei onnistunut, Keränen Lukosta onnistui. Toisessa parissa Matti Järvinen tasoitti, kun Lauri Tukonen ei onnistunut. Kolmantena Tapparasta laukonut Záborský ei osunut, mutta Lukon Janne Niskala osui ja ratkaisi Lukolle voiton.

Ottelun tuomaritoiminta tänään oli erittäin heikkoa.

Tapparan pelit jatkuvat heti vuodenvaihteen toisella puolella keskiviikkona ja edelleen mennään vieraskaukalossa. Nyt matka vie kivikovan JYPin vieraaksi Jyväskylään. Kotikaukalossa Tappara pelaa seuraavana lauantaina Ässiä vastaan.

Arkistokuvat: Mikko Pylkkö


Ottelun tilastot

Liiga 30.12.2017
Lukko – Tappara      5-4 (0-2, 0-2, 4-0) vl

1. erä:
07:48 0-1 Juhani Jasu (Kristian Kuusela, Tomáš Záborský)
19:58 0-2 Otso Rantakari (Jasu) yv

2. erä:
20:33 0-3 Kuusela (Rantakari, Záborský)
32:14 0-4 Aleksi Salonen (Mikko Lehtonen, Kuusela)

3. erä:
41:08 1-4 Teemu Ramstedt
50:09 2-4 Heikki Liedes (Janne Keränen, Arttu Ilomäki)
56:31 3-4 Ilomäki (Keränen, Janne Niskala)
58:50 4-4 Keränen (Chris VandeVelde, Ramstedt) im

Jatkoaika:
61:38 Niko Mikkola Tappara, epäonnistunut rangaistuslaukaus

Voittolaukauskilpailu:
– Sebastian Repo, Tappara
+ Keränen, Lukko
+ Matti Järvinen, Tappara
– Lauri Tukonen, Lukko
– Záborský, Tappara
65:00 5-4 Niskala vl

Jäähyt:
Lukko 1 x 2 min
Tappara 4 x 2 min
(Ojamäki, Mikkola, Repo, Lehtonen)

Maalivahdit:
Kaapo Kähkönen, Lukko 11+0+(0)=11, vaihto 20:33
Sebastian Ylönen, Lukko (0)+7+10+5=22, pois 57:51-58:50
Christian Heljanko, Tappara 4+11+5+1=21

Erotuomarit: Jari Levonen – Jani Luoma-aho

Yleisöä: 3483

Alumnien tähdet:
1. tähti: Keränen, Lukko
2. tähti: Jasu, Tappara
3. tähti: Ylönen, Lukko

Ottelun kokoonpano

Luoto-JM.Järvinen-Repo
Záborský-Jasu-Kuusela
Ojamäki-Rauhala-Karjalainen
Levtchi-M.Järvinen-Nurmi

Vittasmäki-Rantakari
Lehtonen-Mikkola
Elorinne-Kemiläinen
Salonen

Heljanko
(Hrachovina)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su