Otteluraportin tarjoaa:

Yksi piste tuomisina Jyväskylästä

  • Raportti

JYP – Tappara       4-3 (1-3, 1-0, 1-0) vl

Tappara johti Jyväskylässä avauserän jälkeen kahdella maalilla, mutta joutui lopulta tyytymään voittolaukaustappion tuomaan yhteen sarjapisteeseen, kun JYP nousi takaa ohi. Loppulukemat kotijoukkueen hyväksi 4-3.

Tomáš Záborský on edelleen tasapisteissä Liigan pistepörssin kärjessä, tänään hänen saldonsa 1+1. Valtteri Kemiläinen puolestaan on pakkien pistepörssin jaetulla ykkössijalla, tänään hänelle kaksi maalia. Maalissa Christian Heljanko pelasi jo kymmenennen peräkkäisen pelinsä.

Ensimmäinen erä oli kahden maalin Kemiläisen juhlaa, vaikka JYP pääsikin johtoon alussa Robert Rooban vipattua kiekon maskin takaa sisään hyökkäysaloitusvoiton jälkeen. Vain minuuttia myöhemmin Kemiläinen tasoittu, kun Záborský tarjosi omasta avopaikastaan vielä syötön tyhjälle takatolpalle. Záborský vei itse Tapparan johtoon unohduttuaan yksin Eetu Laurikaisen maalin eteen ja Toni Utusen toimitettua viivasta hänelle kiekon sinne. Vieraiden kolmas maali syntyi kahden miehen ylivoimalla, kun Kemiläinen pyssytti Antti Erkinjuntin syötöstä.


Valtteri Kemiläisellä on koossa jo viisi maalia tällä kaudella.

Avauserä oli hyvä Tapparalta muutenkin kuin tehokkuuden osalta, mutta toisessa erässä JYP onnistui lisäämään vauhtiaan ja painamaan pelin Tapparan päätyyn. Lopulta kavennusmaali syntyi onnekkaasti, kun Mikko Kuukan roiskaisu pomppasi David Tomášekin polvesta ohi Heljangon.

JYP tasoitti kolmannessa erässä ja taas onnenkin avustuksella, kun rännikiekko pomppasi plekseistä maalin eteen, josta Tomášek onnistui tasoittamaan pelin illan toisella maalillaan. Pelin kahden viimeisen minuutin aikana kummallakin oli vielä huippupaikka niitata itselleen kaikki pisteet. Záborský pelasi Jarkko Malisen läpiajoon, mutta Laurikainen torjui. JYPin paikka oli Micke Saarella; hänen pienen kulman nostonsa pomppi tolpassakin mutta pysyi ulkona.

Jatkoajalla Tappara vei neljä minuuttia peliä ja loi usean huippupaikan, mutta ratkaisu ei onnistunut. Vajaa minuutti ennen jatkoajan loppua JYP pääsi ylivoimalla hakemaan voittomaalia, mutta sekään ei onnistunut. Mentiin voittolaukauskilpailuun.

Voittolaukauskilpailua vedettiinkin sitten pitkän kaavan mukaan. Peräti 18 laukausta nähtiin ennen kuin ratkaisu saatiin kotijoukkueelle. JYPistä mm. Tomášek sai koittaa neljä kertaa onnistuen kahdesti. Tapparasta Matti Järvinen kokeili kolmesti, Jarkko Malinen ja Otso Rantakari kahdesti, Valtteri Kemiläinen ja Niko Ojamäki kerran. Järvinen ja Rantakari onnistuivat kumpikin kertaalleen. Voittomaalin teki lopulta JYPin Joonas Nättinen.

Seuraava Tapparan peli on taas Champions Hockey Leaguen alkulohkon pelejä, kun se kohtaa niissä merkeissä vielä ruotsalaisen Djurgårdenin kahdesti viikon välein. Ensimmäinen niistä peleistä pelataan tiistaina Tukholmassa. CHL-pelien välissä Tappara pelaa taas Liiga-pelin kotihallissaan. Se pelataan Hakametsässä perjantaina ja vastassa on KooKoo: Liput Ticketmasterista.

Arkistokuvat: Mika Kylmäniemi

Ottelun tilastot

Liiga 6.10.2018
JYP – Tappara       4-3 (1-3, 1-0, 1-0) vl

1. erä:
04:06 1-0 Robert Rooba (Miika Lahti)
05:10 1-1 Valtteri Kemiläinen (Tomáš Záborský, Kristian Kuusela)
11:20 1-2 Záborský (Toni Utunen)
15:42 1-3 Kemiläinen (Antti Erkinjuntti) 2yv

2. erä:
33:03 2-3 David Tomášek (Mikko Kuukka)

3. erä:
48:05 3-3 Tomášek (Jerry Turkulainen, Robert Rooba) yv

Jatkoaika:
Maaliton

Voittolaukauskilpailu:
+ Tomášek, JYP
– Jarkko Malinen, Tappara
– Jarkko Immonen, JYP
+ Matti Järvinen, Tappara
– Eric Perrin, JYP
– Kemiläinen, Tappara
– M.Järvinen, Tappara
– Tomášek, JYP
– Malinen, Tappara
– Immonen, JYP
– M.Järvinen, Tappara
– Tomášek, JYP
– Niko Ojamäki, Tappara
– Immonen, JYP
+ Otso Rantakari, Tappara
+ Tomášek, JYP
– Rantakari, Tappara
65:00 4-3 Julius Nättinen vl

Jäähyt:
JYP 4 x 2 min
Tappara 3 x 2 min
(Luoto, Rauhala, Záborský)

Maalivahdit:
Eetu Laurikainen, JYP 6+8+6+3=23
Christian Heljanko, Tappara 8+8+8+1=25

Erotuomarit: Aaro Brännare – Jari Suorsa

Yleisöä: 4017

Alumnien tähdet:
1. tähti: Tomášek, JYP
2. tähti: Kemiläinen, Tappara
3. tähti: Immonen, JYP

Ottelun kokoonpano

Záborský-Malinen-Kuusela
Erkinjuntti-JM.Järvinen-Ojamäki
Luoto-M.Järvinen-Rauhala
Levtchi-Jasu-Moilanen

Vittasmäki-Rantakari
J.Järvinen-Kemiläinen
Elorinne-Rautanen
Utunen

Heljanko
(Bäckström)

Uusimmat

Suosituimmat