Tänään paljon uusia naamoja kokoonpanossa

Tappara kohtaa tänään CHL:n alkulohkon ottelussa slovakialaisen HC05 Banská Bystrican. Alkulohkon sarjatilanteen kannalta peli onkin nyt merkityksetön, sillä Tappara on jo voittanut lohkon, Banskálla puolestaan ei ole jatkotoiveita.

Paljon mielenkiintoa otteluun antavat kuitenkin uudet Tappara-nimet kokoonpanossa! Sebastian Repo on palannut NHL:stä ja pelaa nyt ensimmäisen ottelunsa kirvesrinnoissa tällä kaudella. Jan-Mikael Järvinen on kuntoutunut viime kauden vaivojensa hoidosta ja pelaa nyt kauden ensimmäisen pelinsä. Christian Heljanko pelaa ensimmäisen tosiottelunsa kirvesrinnoissa. Viime kaudella Sorsapuistossa parin minuutin liigadebyytin tehnyt 2000-syntynyt puolustaja Toni Utunen on mukana kokoonpanossa, samoin 2001-syntynyt A-nuorissa pelaava tšekkipakki Hugo Haš. LeKi-reservistä mukaan on myös nostettu yhden liigapelin tällä kaudella pelannut Otto Mäkinen ja viime kaudella muutamassa pelissä mukana ollut Jere-Matias Alanen.

Kaikista uusista nimistä huolimatta kirvesrintojen kokoonpano on varsin kilpailukykyisen näköinen. Huilausvuorossa tänään on viisikko Tomáš Záborský - Juhani Jasu - Jukka Peltola - Aleksi Elorinne - Valtteri Kemiläinen. Tavallaan huilivuoro toki on myös varavahtina tänään toimivalle Dominik Hrachovinalle.

Ottelu alkaa Hakametsässä klo 19. Se kuuluu kausikorttiin, joten sellaisella pääsee normaalisti sisään. Muuten liput maksavat aikuisilta 15 euroa ja nuorilta 7 euroa.

Kokoonpanon alla päävalmentaja Jukka Rautakorven mietteet tulevasta pelistä.

Tapparan kokoonpano HC05 Banská Bystricaa vastaan:
71 Kristian Kuusela - 44 Jan-Mikael Järvinen - 92 Sebastian Repo 70 Jarno Kärki - 11 Matti Järvinen - 20 Niko Ojamäki 76 Anton Levtchi - 42 Otto Rauhala - 26 Jere Karjalainen 12 Jere-Matias Alanen - 62 Otto Mäkinen - 17 Teemu Nurmi 91 Tyler Redenbach 4 Mikko Lehtonen - 78 Niko Mikkola 33 Veli-Matti Vittasmäki - 52 Otso Rantakari 15 Toni Utunen - 9 Aleksi Salonen 14 Hugo Haš 30 Christian Heljanko (49 Dominik Hrachovina)

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su