Tappara haluaa Euroopan huipulle

Viidellä peräkkäisellä finaalipaikallaan ja kahdella peräkkäisellä mestaruudellaan Tappara on kiistatta sementoinut paikkansa kansallisella huipulla. Seuraava askel on kansainväliseen kärkeen nouseminen.

Neljättä kertaa pelattava Champions Hockey League on ensimmäistä kertaa puhtaasti pelillisillä ansioilla paikkansa ansainneiden joukkueiden sarja. Aiemmin mukana automaattipaikoilla ovat olleet liigan kaikki ns. perustajajäsenet, joihin Tapparakin kuuluu – tosin kirvesrinnat olisivat olleet mukana joka vuosi urheilullisinkin perustein. Nyt osallistujamäärä on karsiutunut 48 joukkueesta 32 joukkueeseen, ja jokainen niistä on oman maansa kärkijoukkueita. Suomesta mukana on nyt viisi viime kauden parasta joukkuetta, kun aiemmin mukaan on päässyt jopa kahdeksan suomalaisjoukkuetta.

– Haluamme ehdottomasti olla mukana jääkiekon kansainvälisessä kehityksessä ja sen kehityksen kärjessä. Olemme panostaneet tähän jo pitkään, sillä seurajääkiekon tulevaisuus on vääjäämättä kansainvälistymisessä. CHL on erinomainen lisä kotimaan Liigan rinnalla, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.

Champions Hockey Leaguen taustaorganisaatio on tehnyt kuuden vuoden jatkosopimuksen media- ja markkinointikumppaninsa Infront Sports & Median kanssa. Sen luoman vakauden myötä CHL pystyy kehittymään ja kasvamaan.

Myös CHL:n palkintorahat kasvavat vuosittain uuden sopimuksen myötä. Tulevalla kaudella CHL jakaa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa palkintorahoina, voittaja saa yhteensä 300 000 euroa. Kuuden vuoden kuluttua puhutaan jo reilusti yli kaksinkertaisista summista.

– CHL:n merkitys seuran liiketoiminnassa on kasvanut koko ajan ja kasvaa jatkossa vielä merkittävästi. On erittäin tärkeää mahtua mukaan CHL:ään ja myös menestyä siinä, Leinonen painottaa.

Tappara ennakkosuosikki alkulohkossaan

Champions Hockey Leaguen kolmena ensimmäisenä vuonna Tappara ei ole pystynyt muuntamaan kotimaan Liigan menestystään kansainväliseksi menestykseksi. Se on aina päässyt alkulohkostaan jatkoon, mutta hävinnyt nopeasti pudotuspelikierroksilla.

Tänäkin vuonna Tappara on ennakkosuosikki alkulohkossaan, jossa mukana ovat itävaltalainen Red Bull Salzburg, saksalainen Grizzlys Wolfsburg ja slovakialainen Banská Bystrica. Pelit alkavat tämän viikon perjantaina Salzburgia vastaan ja jatkuvat sunnuntaina Wolfsburgissa.

Tapparan kaiken kokenut päävalmentaja Jukka Rautakorpi pitää selvänä, että joukkue haluaa menestyä myös CHL:ssä. Joukkueessa on paljon urallaan eteenpäin meneviä pelaajia, joille kansainväliset ottelut ovat parasta mahdollista koulintaa.

– Meidän pelaajien motivaatio, sitoutuminen ja tietynlainen lahjakkuuskin antavat hyvää pohjaa tekemiselle. Päivä päivältä puristetaan eteenpäin, on haasteita mutta myös paljon mahdollisuuksia, Rautakorpi sanoo ja jatkaa CHL-peleihin valmistautumisesta:

– CHL on sarjana hyvin erilainen kuin kotimainen Liiga. Pelejä on vähän lyhyessä ajassa, joten tulosta pitää tehdä heti, eikä voi ajatella isompia kokonaisuuksia. Se on haastava mutta hyvä asia, että jokaisessa pelissä on myös riittävästi panoksia. Vastustajissa on kovia ja kokeneita joukkueita, mutta myös tuntemattomampia kuin kotimaan Liigassa. Niistä lähtökohdista CHL on hyvä mittari meidän nuorille pelaajille.

Tappara siis aloittaa pelit tämän viikon perjantaina ja sunnuntaina Keski-Euroopassa. Ottelut näkyvät MTV:n maksukanavilla ja nettipalvelussa.

Kotikaukalossa kirvesrinnat nähdään viikon päästä, perjantaina 1.9. ja sunnuntaina 3.9.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su