Tapparalle kaksi hyökkääjäsopimusta

Keskushyökkääjä Jarkko Malinen palaa Tapparaan. 30-vuotias Malinen pelasi kirvesrinnoissa kolme kautta 2012-2015 ja on sen jälkeen ollut kolme kautta muualla jakaen tuon ajan KooKoon ja HIFK:n välillä. Viime kaudella hän teki HIFK-paidassa runkosarjassa tehot 12+20=32 ja playoffeissa 3+7=10. Malisen sopimus Tapparaan on kolmevuotinen.

Uutena hyökkääjänä Tapparan riveihin liittyy 19-vuotias Sami Moilanen, joka palaa Suomeen kahden Kanadan juniorisarjassa WHL:ssä vietetyn kauden jälkeen. Kuluneella kaudella hän teki 50 ottelussa 22 maalia ja syötti 23. Hän oli mukana myös alle 20-vuotiaiden MM-leirityksessä, mutta putosi joukkueesta viimeisten joukossa. Moilanen on alunperin pääkaupunkiseudulta ja pelasi Jokerien junioreissa ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään. Sopimus Tapparan kanssa on 2+1 -mallinen.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su