Tiistaina 23. helmikuuta Hakametsän isossa hallissa pidettiin historian ensimmäinen Tapsun luistelutapahtuma. Paikalle oli saapunut yli 60 klubilaista vanhempineen, innokkaimmat aina Lohjalta ja Porista saakka. Tapparan pelaajista jäällä nähtiin Jyri Junnila, Jussi Halme, Atte Pentikäinen ja rankkarikisassa kovan treenin saanut maalivahti Salaatti-Harri Säteri. Tietysti paikalla illan isäntänä luistelutaitojaan oli esittelemässä myös Tapsu.
Monen klubilaisen haaveet toteutuivat, kun he pääsivät luistelemaan liigajäällä oikeiden liigapelaajien kanssa. Tunnin päätteeksi pelaajat jakoivat nimmareita pukukopin edustalla kuhisseille punaposkisille tapsulaisille.
Tapsu-klubissa tapahtuu vielä keväällä 2010. Piirustus"kilpailuun" voi vielä osallistua 26.2. mennessä ja 6.3. tapsulaiset on kutsuttu kannustamaan suosikkijoukkuettaan Tappara-TPS -otteluun Tapsun tahdissa. Tässä ottelussa myös piirustukset esillä.
Tapsu-klubin jäsenenä saat:
Tapsu-klubin jäsenkortin
Tapsu-T-paidan
Tappara-avainkaulanauhan
Nimmarikortin
Tapsu-luistelutapahtuman kerran kauden aikana
Kuukauden Tapsu-tarjouksen Tappara Shopissa
Muita etuja ja tarjouksia
Klubi on tarkoitettu alle 12-vuotiaille Tappara-faneille. Jäsenmaksu on 15 € / kausi.