Uutiset
Muista valmistuvaa Tapparan lahjakortilla!
Tapparan kauden 2012-13 lahjakortit ovat nyt myynnissä Lippupalvelun lippukaupoissa. Saatavilla on lippulahjakortit sekä lippu + fanituotelahjakortit eri arvoille.
UUTUUTENA Tapparan Kultakortti, jolle määritellään itse haluttu arvo (minimi 250 €). Kultakortti käy maksuvälineenä Tapparan toimistolla lippuihin, asiakastilaisuuksiin ja fanituotemyymälän tuotteisiin.
Uusi Tappara: #27 Elmeri Kaksonen
Tapparassa on tapahtunut paljon muutoksia viime kauden jälkeen niin valmennus- kuin pelaajaryhmässäkin. Pelaajapuolella yksi uusi kasvo Tapparassa on SaiPasta siirtynyt Elmeri Kaksonen, joka luultavasti on suurelle yleisölle vielä melko tuntematonkin kaveri.
25-vuotias savonlinnalaislähtöinen laitahyökkääjä on ehtinyt pelata SM-liigassa viidellä kaudella yhteensä tasan 200 ottelua. Ensimmäiset kaudet menivät tehopisteillä mitaten vielä enemmän varjossa kuin valossa, mutta viime kaudella Kaksonen teki SaiPassa 11 maalia ja yhteensä 25 tehopistettä – pisteitä syntyi enemmän kuin koko aiemmalla liigauralla yhteensä.
– Joka kausi mentiin vähän eteenpäin ja viime kausi oli sitten henkilökohtaisesti paras ainakin pisteiden valossa, Elmeri toteaa.
Hyvä kausi herätti kiinnostusta Lappeenrannan ulkopuolellakin ja kevään koitettua Kaksonen löysi itsensä Tampereelta kolmen vuoden sopimuksella. Seuravalintaan vaikutti muun muassa hyvä valmennus.
– Tapparaan toi hyvä valmennus, jonka avulla on hyvä pyrkiä kehittämään itseäni pelaajana. Totta kai myös menestyminen aina kiinnostaa huippu-urheilussa, ja täällä on erittäin iskukykyinen joukkue, jolla on siihen mahdollisuus, Kaksonen perustelee valintaansa.
Elmeri on ollut erittäinen tyytyväinen joukkueen harjoitteluun tähän asti. Laadukkaan oheisharjoittelun lisäksi hänelle on maistunut se, että aiemmista vuosista poiketen harjoittelu on tapahtunut myös jäällä jo näin toukokuussakin.
Tappara treenaa jäällä niin koko joukkueen voimin kuin pienemmissä ryhmissäkin, joissa pyritään parantamaan täsmällisemmin niitä ominaisuuksia, joissa valmennus katsoo pelaajan tarvitsevan eniten kehittämistä. Kaksosta aiempien vuosien peleissä tarkkailleet eivät luultavasti ylläty siitä, että miehen ensimmäisenä kehityskohteena ei ole luistelu.
– Kai nyt luistelu ihan ok tasolla on, Elmeri myöntää vaatimattomasti. – Kaikkea voi aina parantaa ja eiköhän kuntokin kehity samalla kun treenataan peliäkin.
Lopuksi jokavuotiseen tapaan tähän ajankohtaan otetaan MM-veikkauksia. Tänään helatorstaina Suomi kohtaa tärkeässä puolivälieräottelussa USA:n. Elmeri Kaksonen uskoo edelleen Suomeen. Hän olisi myös toivonut näkevänsä joukkueessa viime kausien joukkuekaverinsa Jarno Koskirannan, joka samalla lailla siirtyi keväällä SaiPasta Tapparaan.
– Jarno olisi ollut hyvä allrounder-pelaaja sinne ehkä nelosen sentteriksi!
Alla videohaastattelu, joka löytyy tavalliseen tapaan myös Tapparan YouTube-kanavalta.
Kommentit (5)
Tappara, Warrior ja Intersport Koskikeskus allekirjoittivat monivuotisen yhteistyösopimuksen
Tapparan liiga- ja juniorijoukkueiden varustetoimittajana tulevien kausien aikana toimii Warrior. Kolmikantaisen sopimuksen kolmas kumppani on Intersport Koskikeskus.
Seura halusi jatkaa hyväksi havaittua toimintamallia, missä asiantunteva ja hyvän palvelun tarjoava erikoisliike hoitaa tuotteiden jakelun. Warrior toimii jatkossa liigajoukkueen päävarustetoimittajana.
– On hienoa jatkaa Warriorin kanssa vanhoja perinteitä, joita aikanaan Montrealin kanssa on aloitettu jo 1960-luvun alussa, toteaa Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mikko Leinonen.
Warrior panostaa yksilöllisiin, pelkästään Tapparalle suunniteltuihin seura-asumalleihin sekä edullisiin jäsenhintoihin. Valikoimat eri asustemalleista ilmestyvät liikkeeseen kesän ja syksyn aikana.
– Warrior ja Intersport osallistuvat myös seuran tapahtumiin ja leireille, missä pelaajilla on mahdollisuus tutustua ja testata tuotteita ja asuja, kertoo Tapparan ry:n toiminnanjohtaja Kari Aaltonen.
Tämä Warrior-sopimus vahvistaa edelleen Tapparan junioritoiminnan ja edustusjoukkueen yhteistyötä.
- Pekka Marjamäki on poissa
- Tappara toukojäillä
- 2.5. joukkueen julkistustilaisuus HD-jälkilähetyksenä tässä
- Tapparan joukkueen julkistus 2.5.
- Hauskaa vappua!
- Tapparan joukkueen esittelytilaisuus livestriiminä
- Kaijomaa Leijona-paidassa kotikaukalossa
- Tappara-merkin suunnittelija on kuollut
- Kausikortit 2012-13 nyt myynnissä
- Taas mennään!
- Tapparan European Trophy -pelit Hakametsässä
- Barkov, Mäkinen ja Haapala MM-kisoihin
- Kaksi kirvesrintaa toiselle Leijona-viikolle
- Kirveslogo on ja pysyy!
- Tapparalle uusi logo!
- Kauden parhaat Tapparat valittu
- Maajoukkueilta kutsuja kirvesrinnoille
- Äänestä Tapparan kauden paras pelaaja
- Frisbee-kisojen finaali heitettiin tiistaina
- Tapparan kauden viimeinen kokoonpano
- Runkosarjan viimeinen kotikokoonpano
- Mennään eikä meinata!
- Jättipanosten peli Hakametsässä huomenna
- Voittavaa kokoonpanoa ei vaihdeta
- Kokoonpanossa ei muutoksia
- Tappara yrittää vierasvoittoa Lappeenrannassa
- Playoff-kausikortit 2012
- Tappara karkasi Koulukadulle treenaamaan
- Lauantain TPS-ottelu on kausikorttilaisten etupeli
- Barkov, Vänttinen ja Kovanen sivussa




