|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
6. huhtikuuta, 2000 JUSSI MARKKANEN TAPPARAN MAALILLE
Tappara on
tänään tehnyt kolmen vuoden sopimuksen
maalivahti Jussi Markkasen kanssa. 25 vuotta
täyttävä maalivahti pelasi edellisen kauden
SaiPan riveissä.
Jussi Markkanen on tamperelaisille tuttu kasvo entuudestaan. Hän pelasi Tapparassa myös kaudella 1995-96. 182-senttinen ja 83-kiloinen maalivahti on urallaan pelannut yhteensä 242 SM- liigaottelua, 10 A-maajoukkuepeliä. Viime kaudella Jussi pelasi kaksi nollapeliä ja torjuntaprosentilla 90,58. Nuorten MM-kisoissa hän on ollut kahdesti. Jussi Markkanen kertoo: - Suurin syy Tapparan valintaani oli se, että haluan edetä urallani menestyvässä joukkueessa, jossa selkeästi ollaan menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Juuri tämän vuoksi solmin pitkän sopimuksen, koska uskon, että Tapparassa pystyn nousemaan A-maajoukkueeseen. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||