SM-Liiga
 















uutiset

2. toukokuuta, 2002

TAPPARALLE UUSIA PELAAJASOPIMUKSIA

Mika Lehto SM-liigassa hopeaa voittanut Tappara on julkistanut kauden ensimmäiset pelaajahankintansa. Kirvesrintoihin liittyvät JYPistä siirtyvä maalivahti Mika Lehto (ylempi kuva) sekä Kärpistä Tapparaan tuleva tuulennopea laitahyökkääjä Kimmo Koskenkorva (alempi kuva).

Mika Lehto on 23-vuotias maalivahti, joka teki liigadebyyttinsä Ässien paidassa kaudella 1997-98. Kaksi vuotta sitten Lehto siirtyi jatkamaan uraansa JYPiin. Viime kaudella Lehto pelasi JYPissä 37 ottelua, joista mm. kuusi nollapeliä.

Kesällä 24 vuotta täyttävä Kimmo Koskenkorva ei ole urallaan pelannut muussa seurajoukkueessa kuin Oulun Kärpissä. Liigakokemusta Koskenkorvalla on kahden kauden verran. Viime kaudella syntyi 9 maalia ja 12 maalisyöttöä. Koskenkorva kävi myös Baltica-turnauksessa Moskovassa tekemässä A-maajoukkuedebyyttinsä joulukuussa.

Kimmo Koskenkorva Sekä Koskenkorvan että Lehdon sopimukset Tapparan kanssa ovat kolmevuotisia.

Lisäksi Tappara on tehnyt jatkosopimukset kolmen aiemminkin joukkuetta edustaneen pelaajan kanssa. Nämä ovat maalivahti Sasu Hovi, puolustaja Miska Kangasniemi ja hyökkääjä Marko Mäkinen.

19-vuotias Hovi tuurasi Tom Draperiä viime kaudella kuudessa ottelussa ja pelasi kolmessa niistä nollapelin. Kangasniemi on pelannut Tapparassa jo kaudesta 1998-99 lähtien. Fanien suursuosikki Mäkinen tuli Tapparaan kesken kauden 2000-01. Viime kaudella Mäkinen iski nelosketjun roolistaan 10 maalia.

Hovin sopimus on kolmevuotinen, Kangasniemen kaksivuotinen ja Mäkisen sopimus on mallia 2+1. Tapparalla on koossa yhteensä 20 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga