|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
31. tammikuuta, 2003 LASSE JÄMSEN LOPPUKAUDEKSI TAPPARAAN
Tappara teki viimeisenä mahdollisena siirtopäivänä vielä yhden vaihtokaupan.
Jo joulukuun alusta saakka Pelicansissa vuokralla pelannut laitahyökkääjä
Toni Mäkiaho jatkaa Lahdessa kauden loppuun saakka. Tappara saa
Pelicansista tilalle Lasse Jämsenin.
Lasse Jämsen on 28-vuotias laitahyökkääjä, joka on pelannut Pelicansissa viimeiset kolme kautta. Sitä ennen Jämsen pelasi viisi kautta kasvattiseurassaan Jyväskylän JYPissä. Uran huippukausi toistaiseksi on ollut kausi 2000-01, jolloin mies pamautti 23 maalia ja antoi 21 maalisyöttöä. Viime kaudella syntyi tehot 19+16=35. Tällä kaudella Jämsenin pyssy on kärsinyt ruokinnan puutteesta, kun edellisvuosien ketjukaveri Mikko Peltola siirtyi Sveitsiin. 42:ssa ottelussa on syntynyt vasta 3 maalia. Syöttöpisteitä sentään on 14. Jämsenin sopimus Tapparan kanssa kestää tämän kauden loppuun. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||