SM-Liiga
 















uutiset

8. joulukuuta, 2003

TAPPARASTA KOLME PELAAJAA NUORTEN MM-KISOIHIN

Suomen joukkue vuodenvaihteessa Helsingissä ja Hämeenlinnassa pelattaviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin on valittu. Tapparasta kisaryhmässä on mukana kolme pelaajaa.

SM-liigassakin kokemusta ja tehopisteitä keränneet 19-vuotias Petri Kontiola ja 18-vuotias Teemu Nurmi vahvistavat Pikkuleijonien hyökkäyskalustoa. Puolustuksessa mukana on toistaiseksi vielä vain A-nuorten SM-liigaa pelannut 19-vuotias Anssi Salmela. Kovista Tappara-ehdokkaista tällä kertaa rannalle jäi puolustaja Ville Mäntymaa, joka tosin valittiin varalla olevaksi puolustajaksi, jos loukkaantumisia sattuu. Hänellä on ikänsä puolesta mahdollisuus kisoihin myös vuoden päästä.

Kisat pelataan joulukuun 26. päivän ja tammikuun 5. päivän välillä. Suomen lohkossa isäntämaan lisäksi ovat Kanada, Tshekki, Sveitsi ja Ukraina. Toisessa lohkossa pelaavat Venäjä, USA, Slovakia, Ruotsi ja Itävalta.

Teemu Nurmi Petri Kontiola Anssi Salmela
Kuvissa vasemmalta lukien Teemu Nurmi, Petri Kontiola ja Anssi Salmela.


Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue MM-kisoihin:

  1 Mikael Vuorio (Jukurit)
30 Hannu Toivonen (Providence)

  3 Sami Lepistö (Jokerit)
  4 Janne Jalasvaara (Blues)
  5 Mikko Kalteva (Jokerit)
  7 Anssi Salmela (Tappara)
  8 Ville Varakas (HIFK)
21 Kevin Kantee (Jokerit)
24 Oskari Korpikari (Kärpät)

10 Sean Bergenheim (NY Islanders)
12 Valtteri Filppula (Jokerit)
13 Arsi Piispanen (Jokerit)
15 Tommi Oksa (Jokerit)
18 Jyri Junnila (Kärpät)
20 Joni Töykkälä (Blues)
22 Teemu Nurmi (Tappara)
23 Jarkko A. Immonen (Blues)
25 Lauri Tukonen (Blues)
26 Petri Kontiola (Tappara)
27 Petteri Nokelainen (SaiPa)
29 Masi Marjamäki (Moose Jaw)



Mika Lehto Baltica-turnaukseen

Mika Lehto Myös Suomen A-maajoukkue Moskovassa pelattavaan Baltica Brewery Cupiin on valittu. Tapparan ainoana edustajana turnauksessa on tällä kertaa maalivahti Mika Lehto, jolle valinta maajoukkueeseen on uran ensimmäinen. Lehto tosin pääsi varamiehenä marraskuun alussa pelattuun Karjala-turnaukseen, jolloin loistavan liigasyksyn pelannut viime kauden Suomen mestari pääsi pelaamaan ensimmäisen A-maaottelunsa, joka päättyi voittoon Tshekistä.

Baltica Brewery Cup pelataan joulukuun 18.-22. päivä. Suomi kohtaa turnauksessa totutusti Venäjän, Tshekin ja Ruotsin.

Suomen A-maajoukkue Baltica-turnaukseen:

30 Fredrik Norrena (Linköping)
31 Mika Lehto (Tappara)

  2 Sami Helenius (Jokerit)
  3 Petteri Nummelin (Lugano)
  6 Ilkka Mikkola (Kärpät)
  7 Antti-Jussi Niemi (Frölunda)
10 Jere Karalahti (HIFK)
18 Tuukka Mäntylä (Luleå)
26 Toni Söderholm (HIFK)
28 Janne Niskala (Lukko)

  9 Kimmo Kuhta (HIFK)
11 Tony Virta (HPK)
14 Antti Aalto (TPS)
15 Pasi Määttänen (HV71)
16 Ville Peltonen (Lugano)
19 Erkki Rajamäki (Ilves)
22 Mikko Eloranta (TPS)
23 Toni Dahlman (Ilves)
32 Kimmo Rintanen (Kloten)
39 Jukka Voutilainen (HPK)
40 Hannes Hyvönen (Färjestad)
41 Kalle Sahlstedt (HV71)
71 Mika Pyörälä (Kärpät)


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga