SM-Liiga
 















uutiset

20. tammikuuta, 2004

STEFAN ÖHMAN JA PETRI KONTIOLA JATKAVAT TAPPARASSA

Stefan Öhman Tappara ja joukkueen kultakypärä Stefan Öhman sopivat joulutauon aikana myös ensi kauden kestävästä sopimuksesta, joten hyvään vireeseen päässyt ruotsalaissentteri jatkaa Tapparassa ainakin kauden 2005 loppuun asti. Öhman on toistaiseksi tällä kaudella tehnyt pelaamissaan 42 ottelussa 14 maalia ja 14 syöttöä, yhteensä 28 tehopistettä, plusmiinussaldo on +3.

- Öhman on sopeutunut suomalaiseen pelityyliin alun jälkeen hienosti, arvioi Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen ja samalla kehui Öhmanin asennetta ja halua oppia tapparalaista taitokiekkoa.

Tapparan liigajoukkueen nuori 19–vuotias sentteri Petri Kontiola on tehnyt kolmen ja puolen vuoden sopimuksen Tapparan kanssa. Kontiola aloitti liigakauden Tapparan A–junioreissa, mutta on noussut syksyn aikana Tapparan edustusjoukkueeseen. Hän on pelannut 22 ottelua saldoilla 0+7=7 tehopistettä ja plusmiinus +4. Lisäksi hän on istunut yhden kaksiminuuttisen jäähyn.

Kontiola myös edusti Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa viime vuodenvaihteessa yhdessä kahden muun tapparalaisen Anssi Salmelan ja Teemu Nurmen kanssa. Saaliina oli pronssinen mitali.

Petri Kontiola - Kontiola on harjoitellut liigan mukana syksystä asti ja pelannut nöyrästi A–junioreiden ja SM-liigan pelejä hyvällä menestyksellä. Hänellä on vielä paljon annettavaa SM–liigalle ja Tapparalle, uskoo Mikko Leinonen nähtyään Kontiolan kehityksen kahden viime vuoden aikana.

Kontiolalla on hieno tilaisuus nähdä Aleksander Barkovin, Janne Ojasen ja Mike Stapletonin asennetta, harjoittelua ja pelitaitoa uransa alkuvaiheessa ja oppia uusia kikkoja tulevaisuuttaan varten.

Tapparan päävalmentaja Mika Saarinen oli myös iloinen kuultuaan Kontiolan sopimuksesta ja uskoo nuorukaisen olevan myös haaste koko valmennusjohdolle.

- Meillä on koossa nyt 10 pelaajasopimusta ensi kaudelle ja tammikuun aikana tehdään vielä muutama pelaajasopimuksen uudistus, arvioi toimitusjohtaja Mikko Leinonen.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga