SM-Liiga
 















uutiset

15. huhtikuuta, 2004

KOLMEN PELAAJAN OPTIOVUODET KÄYTTÖÖN

Tappara on tehnyt ensi kauden kestävät jatkosopimukset kolmen oman kasvattinsa kanssa. Puolustaja Mikko Pukka sekä hyökkääjät Jarkko Pyymäki ja Petri Koskinen jatkavat ennen viime kautta tehtyjen 1+1 -mallisten sopimustensa toisetkin vuodet.

21-vuotias Pukka on hakenut paikkaansa Tapparan kokoonpanosta jo useamman vuoden ajan. Viime kaudella puolustaja teki neljä maalia ja antoi kaksi syöttöä 37 ottelussa. Kauteen mahtui myös kahdeksan ottelun vierailu Mestiksessä Kiekko-Vantaan riveissä. Kaudella 2002-03 Pukka voitti Mestiksen puolustajien pistepörssin edustaessaan silloin KooKoota.

Pyymäki on 22-vuotias hyökkääjä, joka viime kaudella pelasi kirvesrintojen nelosketjussa niin keskus- kuin laitahyökkääjänäkin. Tulosta syntyi yhden maalin ja kahden maalisyötön verran 49 ottelussa. Myös Pyymäki kävi Vantaalla pelaamassa neljän ottelun verran.

Tämän kuun lopussa 21 vuotta täyttävä Koskinen teki viime kaudella 52 ottelussa tehot 4+7=11 ja sijoittui koko SM-liigan tulokaspelaajapörssin kuudenneksi.

Kolmikon jatkosopimukset nostavat Tapparan ensi kauden miehistön nyt 20 pelaajan vahvuiseksi.

Jarkko Pyymäki Mikko Pukka Petri Koskinen
Vasemmalta oikealle: Jarkko Pyymäki, Mikko Pukka, Petri Koskinen


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga