|
![]() |
|
||||
|
![]()
|
uutiset
26. heinäkuuta, 2004 PUOLUSTAJA SAARINEN TESTATTAVANA
Tappara testaa harjoitusotteluidensa aikana 27-vuotiasta Jesse Saarista.
Rightilta laukovalla turkulaislähtöisellä puolustajalla ei ole ennestään
takanaan yhtään SM-liigakokemusta.
Saarinen on TPS:n juniorikoulun kasvatti, joka on pelannut ykkösdivisioonassa TuTon, Hermeksen ja Kiekko-67:n riveissä yli 100 ottelua. Hän pelasi kaudella 1997-98 myös Nebraskan yliopistojoukkueessa Pohjois-Amerikassa. Viimeiset kolme kautta Saarinen on pelannut Ranskassa, ensin maan toiseksi korkeimmalla tasolla Strasbourgissa ja viimeiset kaksi vuotta Ranskan pääsarjassa grenoblelaisessa Brûleurs de Loupsin joukkueessa. Viime kaudella Saarinen teki kuusi maalia ja yhteensä 22 pistettä 27 ottelussa. Pudotuspeleissä tilastot komistuivat tehoilla 3+4 kahdeksassa ottelussa. Saarinen on harjoitellut alkukesän TuTon mukana Turussa, mutta on nyt liittynyt mukaan Tapparan jääharjoituksiin. Hänen koesopimuksensa on voimassa toistaiseksi. Takaisin |
uutisarkisto
|
|||
|
||||||
|
||||||