SM-Liiga
 















uutiset

17. elokuuta, 2004

TAMHOCKEY OY:N TALOUS JATKUI MYÖTÄTUULESSA

Tilikauden tulos positiivinen neljäntenä kautena peräkkäin - yhtiö jakaa omistajilleen osinkoa

Tapparalle päättynyt kausi oli urheilullisesti edelliskautta heikompi, mutta taloudellisesti yhtiö jatkaa vakaalla pohjalla. Yhtiö toteutti syksyllä 2003 osakeannin, jonka tuloksena yhtiön tase vahvistui merkittävästi. Annin jälkeinen yhtiön uusi osakepääoma on 999 103,47 euroa.

Viisi vuotta sitten Tamhockey asetti yhdeksi tavoitteekseen talouden tasapainottamisen ja nyt voidaan todeta, että siinä on myös onnistuttu. Yhtiö jakaa ensimmäisen kerran historiassaan osinkoa omistajilleen 0,5 € osakkeelta. Yhtiön omistajat saavat täten sijoitukselleen tuottoa, mikä on ollut tavoitteena yhtiön perustamisesta lähtien. Tämä on osoitus vakaasta talouden hoidosta ja hyvästä organisaatiosta, jolla on hyvä henkilöstö tekemässä urheilullista ja taloudellista menestystä.

Yhtiön myyntituotot laskivat kuluneella tilikaudella 1.5.2003 - 30.4.2004 hieman edellisvuoden 4 141 681,67 eurosta 3 650 831,77 euroon. Suurin yksittäinen vaikutus kokonaismyynnin laskuun oli playoffs-tulojen merkittävä noin 400 000 euron lasku.

Tilikauden voitto laski edellisvuoden 104 363,67 eurosta 30 505,14 euroon. Tulos on pysynyt positiivisena neljä viimeistä tilikautta. - Positiivisen tuloksen tekeminen on urheilussa aina vaikeaa, mutta Tapparan luoma tapa toimia SM–liigassa on edesauttanut tuloksen pysymistä positiivisena, kertoi Tamhockeyn toimitusjohtaja Mikko Leinonen.

Tapparan edustusjoukkue on ollut yksi Suomen seuratuimmista jääkiekkojoukkueista sekä televisiossa että lehdistössä koko 2000–luvun. Lisäksi Tapparan A–juniorijoukkue voitti keväällä 2004 nuorten Suomen mestaruuden jo toisen kerran 2000–luvulla, mikä kuvastaa Tapparan nuorten toimintaa ja on hyvänä kivijalkana edustusjoukkueen tulevalle menestymiselle.

Jääkiekon kiinnostavuus Tampereella on tällä hetkellä suuri ja alkava kausi tulee olemaan mielenkiintoinen, koska mahdolliset NHL–pelaajat ovat myös käytettävissä ainakin osan kaudesta ja tuovat oman mausteensa syksyn peleihin.

- Uskon, että Tappara on kiinnostava joukkue kaudella 2004-05. Joukkue on harjoitellut kesän hyvin ja uudet pelaajat ovat löytäneet hyvin paikkansa joukkueesta ja omat nuoret ovat taas vuoden vanhempia, kertoi toimitusjohtaja Leinonen.

Tappara keskittyy jatkossakin olemaan yksi suomalaisen jääkiekon kärkijoukkue toimimalla pitkäjänteisesti ja luottaen osaltaan omiin junioreihin, mutta myös hankkimalla uusia mielenkiintoisia pelaajia tamperelaiskatsojille. Kaikessa toiminnassa tähdätään ammattimaiseen osaamiseen ja uskotaan, että työ kantaa hedelmää, kun kaikki osatekijät osuvat kohdalleen.

Tappara/Tamhockey Oy


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga