SM-Liiga
 















uutiset

26. huhtikuuta, 2005

RAUTAKORPI JA MAKKONEN TAAS TAPPARASSA

Tapparan 50-vuotisjuhlalogo Kaudella 2004-05 SM-liigassa kahdeksanneksi sijoittunut Tappara lähtee tavoittelemaan kärkisijoja uudella mutta jo ennestään tutulla valmennusjohdolla. Kirvesrinnat keväällä 2003 Suomen mestaruuteen luotsannut valmentajakaksikko Jukka Rautakorpi – Kari Makkonen palaa Tampereelle kahden vuoden sopimuksella.

Kaksikko valmensi Tapparaa menestyksekkäästi vuosina 1999-2003, jolloin mestaruuden lisäksi tuloksena oli kaksi hopeamitalia. Viimeiset puolitoista kautta Rautakorpi ja Makkonen työskentelivät Lukon valmennuksessa nostaen raumalaiset tänä keväänä mitalipeleihin. Rautakorpi valmensi Tapparaa myös jo vuosina 1995-97.

Rautakorven ja Makkosen lisäksi Tapparan valmennustiimiin kuuluvat edelleen myös Mikko Saarinen ja voimavalmennuksesta vastaava Jaakko Kailajärvi. Uutena kasvona ryhmään on liittynyt JYPistä siirtynyt maalivahtivalmentaja Ilari Näckel.

Kolme paluumuuttajaa Ruotsista

Tappara vahvistaa takalinjojaan myös kolmella uudella puolustajalla, jotka kaikki siirtyvät kirvesrintoihin Ruotsin Elitserienistä. Färjestadin hopeajoukkueesta palaava 31-vuotias Janne Grönvall ja Luulajasta kirvesrintoihin siirtyvä 24-vuotias Tuukka Mäntylä olivat tärkeitä palasia jo vuoden 2003 mestarijoukkueessa. Uusi tuttavuus Tapparassa on 26-vuotias Marko Kauppinen, joka viime kaudella teki Mora IK:n joukkueessa tehopisteet 6+11=17. Kauppinen on pelannut SM-liigaa aiemmin TPS:n, Jokereiden ja JYPin joukkueissa.

- Suomalaisia huippupelaajia siirtyy ensi kaudeksi taas iso joukko Ruotsiin ja ulkomaille. On koko SM-liigalle positiivinen asia, että saamme muutaman heistä palaamaan myös takaisin Suomeen, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.

Myös Tapparan hyökkäyskalustoa on vahvistettu. Jo aiemmin julkaistun Quinn Hancockin siirron lisäksi kirvesrintaisen pelipaidan pukee ensi kaudella päälleen 26-vuotias Teemu Virkkunen, joka viime kaudella iski Ässissä uransa huippulukemat 17 maalia ja 17 syöttöpistettä ja teki myös A-maajoukkuedebyyttinsä kuluvan kauden aikana.

Virkkunen, Mäntylä, Grönvall ja Kauppinen ovat kaikki tehneet seuran kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Kaiken kaikkiaan Tappara kokoaa laajan, yli 30 pelaajaa käsittävän harjoitusringin, johon nostetaan mukaan myös kymmenkunta viime kaudella A-junioreissa pelannutta nuorta lahjakkuutta.

Tavoitteet korkealla juhlakauden jälkeenkin

Tappara odottaa saavansa panostuksillaan myös tulosta aikaiseksi. Tuleva kausi 2005-06 on seuran 50-vuotisjuhlakausi, mutta tavoitteet ulottuvat pidemmälle kuin vain yhteen kauteen.

- Jatkuva tavoite on pysyä runkosarjassa kuuden parhaan joukossa. Meillä pitää jokaisen kauden päätteeksi olla kunnollinen mahdollisuus taistella mestaruudesta, Leinonen kertoo.

Tapparan 50-vuotisjuhlia vietetään koko kauden 2005-06 ajan. Tamperelaisille kiekkojännäreille riittää ohjelmaa myös itse ottelutapahtumien lisäksi. Luvassa on mm. Tapparan historiikkiteos ja menneitä vuosikymmeniä kunnioitetaan myös jäädyttämällä joidenkin legendaaristen Tappara-pelaajien pelinumerot Hakametsän jäähallin kattoon Kalevi Nummisen ja Pekka Marjamäen numeroiden rinnalle.
Tapparan tuore pakkikolmikko


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga