SM-Liiga
 















uutiset

18. toukokuuta, 2005

RUOTSISTA TAKAISIN TAPPARAAN: TUUKKA MÄNTYLÄ

Tuukka Mäntylä lähempää Huhtikuussa 2003 Tuukka Mäntylä juhli Raksilan jäällä Suomen mestaruutta muiden kirvesrintojen kanssa. Mestaruuden jälkeen vasta 22-vuotiaana jo neljä SM-liigakautta pelannut nuorukainen lähti hakemaan uusia kokemuksia: Mäntylä siirtyi Ruotsin Elitserieniin Luulajan joukkueeseen.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin Luulajan reissu on takana ja Tuukka taas Tapparan mies.

- Vähän vanhempia ja kokeneempia nyt ollaan, mutta saa nyt nähdä, olenko yhtään sen parempi pelimies kuin ennenkään. Sitten ollaan viisaampia, kun on nähty taso liigapeleissä, Tuukka pohtii kehittymistän länsinaapurissa.

- Hyvä paikka pelata Luulaja oli, vaikkei pienten resurssien joukkueena oikein ollut aineksia suurempaan menestykseen. Ruotsin sarja on kovatasoinen ja varsinkin viime kaudella se oli sitä, kun NHL:n työsulku toi sinne ison nipun huippupelaajia.

Tuukan joukkuekavereiksi Pohjois-Ruotsiin tulivat NHL-vahvistuksista ruotsalaiset Tomas Holmström ja Niclas Wallin ja ulkomaalaisina Justin Williams, Branko Radivojevic, maalivahti Manny Fernandez ja loppukaudesta käväissyt Steve Staios.

- Oli ihan hienoa, kun kaikenlaisia nimekkäitä äijiä oli kentällä, oli sitten omalla tai vastustajan puolella, on Tuukan mielipide työsulkupelaajista.

Luulajassa vaikutti myös Tapparastakin tuttu Hans Huczkowski, joka hyökkäsi joukkueessa Mäntylän ensimmäisellä Luulaja-kaudella ja toimi viime kaudella joukkueenjohtajana. Välillä jutut ristesivät Tapparaakin, jossa Huczkowski oli viihtynyt oikein hyvin kaudella 1996-97.

Ensimmäisellä Luulajan kaudellaan Tuukka teki runkosarjassa pisteet 6+10=16 ja toinen kausi sujui vielä paremmin. Maaleja syntyi kahdeksan ja tehopisteitä yhteensä 22.

- Mulla oli aika vapaa rooli ja siksi kai niitä maalejakin syntyi enemmän kuin Tapparassa. Tuli pelattua aika paljon myös vasemmalla puolella pakkina, kun Tapparassa olin oikealla. Pikkuisen se on erilaista, mutta molemmat puolet sujuu ihan hyvin.

NHL-pelaajien värittämässä Elitserienissä Luulajalla ei tosiaankaan ollut mahdollisuuksia sen suurempaan menestykseen joukkueena.

Luulaja sijoittui runkosarjassa seitsemänneksi, mutta joutui silti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella runkosarjan ylivoimaisesti voittanutta Frölundaa vastaan, sillä Ruotsissa ensimmäisen kierroksen pudotuspeliparit arvotaan niin, että runkosarjan voittaja voi saada vastaansa joko kahdeksanneksi tai seitsemänneksi sijoittuneen joukkueen.

- Kävi vähän huono tuuri, kun tuli heti ekalla playoff-kierroksella vastaan Frölunda, ei niitä vastaan ollut oikein mahdollisuuksia - jos ei kyllä näyttänyt olevan sitten muillakaan. Meillä ei toiminut maalivahtipeli kuin yhdessä ottelussa, Staios lähti henkilökohtaisista syistä juuri ennen playoffeja, oli loukkaantumisia, eikä materiaali vaan riittänyt, Mäntylä kertaa neljään selkeään tappioon päättynyttä kautta.

Henkilökohtaisesti hyvin sujuneesta kaudesta huolimatta Tuukka jäi tällä kertaa MM-joukkueen ulkopuolelle. Vuotta aiemmin kevään 2004 kisoissa hän teki kuitenkin miesten MM-kisadebyyttinsä. Mäntylä on siis edustanut kummankin paljon puhutun valmentajan, Erkka Westerlundin ja Raimo Summasen, maajoukkueita.

- Erilaista touhuahan ne on Erkalla ja Ramilla, mutta vaikea niitä sen tarkemmin on verrata. Maajoukkuehommat on aina vähän erikoisia. Tuntuu kuin nuo kisavalinnatkin olisi tehty yleensä jo aiemmin eikä näillä kevätnäytöillä sitten ole paljoakaan merkitystä, Tuukka kohauttaa olkiaan kisajoukkueesta putoamiselleen.

Tuukka Mäntylä kauempaa Mäntylän päätös palata Tapparaan kypsyi jo aikaisessa vaiheessa. Kyselijöitä oli muitakin - mm. kaksinkertainen mestarijoukkue Kärpät - mutta Tuukka ei lähtenyt edes kuuntelemaan muiden tarjouksia, vaikka Luulajastakin olisi irronnut enemmän palkkaa kuin Tampereelta.

- Tänne halusin tulla ja kun sopimusneuvottelutkin etenivät suunnilleen siihen tahtiin, että minä kerroin mitä haluan ja Tappara hyväksyi sen, niin kaikki kävi helposti.

Asiaa helpotti vielä sekin, että Jukka Rautakorpi oli palaamassa joukkueen valmentajaksi saman kahden vuoden hengenvetotauon jälkeen. Seuran johtoportaan kanssa on tullut juteltua, että kahden vaisumman kauden jälkeen nyt haetaan nousua tosissaan.

- Hyvät merkit on nyt ilmassa kaikin puolin. En olisi edes tullut, jos joukkueella ei olisi mahdollisuuksia pärjätä, Mäntylä toteaa.

Valmennusjohto on siis pääosin tuttu, kun Rautakorven lisäksi myös Kari Makkonen palasi Tappara-valmennukseen. Mikko Saarisen täydentämällä valmentajatriolla on ollut vanhojen hyviksi havaittujen metodien lisäksi tarjota jotain uuttakin. Jäälläkin Tappara on käynyt, mutta luistimet eivät tässä vaiheessa kevättä Mäntylää niin hirveästi innosta.

- Tosi järkevästi ollaan treenattu. Intensiteetti on ollut kova eikä ole ollut mitään pitkiä junnaamisia. Näin jaksaa treenatakin paljon paremmin, Tuukka kehuu.

Omat henkilökohtaiset tavoitteensa Mäntylä sitouttaa seuran tavoitteisiin ainakin kahden seuraavan kauden ajan. NHL:ään hänet on varannut Los Angeles Kings, jonka leirillä hän kävi toissasyksynä, mutta NHL:n työsulun aikana yhteydenpitokin on jäänyt vähemmälle Amerikan suuntaan, mitä nyt MM-kisoissa 2004 tuli vähän Kingsin Dave Taylorin kanssa juteltua.

Tuukka Mäntylän ajatukset ovat kuitenkin Tapparassa eikä rapakon takana.

- Meillä on nyt koossa tosi hyvä nippu. Ei meitä ehkä mestarisuosikiksi voi julistaa, mutta selvästi parempaa lähdetään tavoittelemaan kuin täällä on kahdella viime kaudella nähty, Tuukka lupaa.

Ja lähtee sitten päivän toisiin harjoituksiin.


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga