SM-Liiga
 















uutiset

13. syyskuuta, 2005

PEKKA TUOKKOLA ODOTTAA NÄYTTÖPAIKKAA

Pekka Tuokkola siviilissä 21-vuotias Pekka Tuokkola on Tapparan kahdesta maalivahdista tuntemattomampi, ainakin vielä. Isoimpana meriittinä listalla komeilee Tapparan A-nuorten torjuminen Suomen mestariksi keväällä 2004, mutta miesten SM-liigassa kokemusta on kertynyt vasta reilun kolmen pelatun erän verran.

Tuokkola on pelannut Tapparassa C-junioreista alkaen, mutta kiekko-oppinsa hän sai kuitenkin Alavudella. Alku tolppien välissä oli hänen omien sanojensa mukaan "ihan perusmaalivahdin tarina".

- Kolme vanhempaa veljeä kun oli, niin nuorin laitettiin tietysti maaliin ja sillä paikalla olen pelannut joukkueissakin pikkujunnuista lähtien. Yhden vuoden kävin Seinäjoella ammentamassa oppeja, mutta muutoin yläasteikäiseen saakka joukkueena oli Alavuden Peliveikot, Tuokkola kertoi Tapparan toimistolla nimmarien kirjoittelemisen välissä.

Pekan vanhemmista veljistä yksi toimii tällä hetkellä JYPin A-nuorten päävalmentajana. Puolitoista vuotta sitten Tapparan ja Jypin kamppailessa nuorten Suomen mestaruudesta pikkuveli veti pidemmän korren silloin jyväskyläläisten kakkosvalmentajana toimineesta isoveljestä. Toinen veljistä pelaa Suomi-sarjaa Seinäjoen SHT:ssä ja kiekon parissa pyörii myös perheen pikkusiskokin, joka pelaa Tapparan naisten joukkueessa.

Reilun kuukauden päästä 22-vuotissynttäreitään viettävä "Peki" lähti yläasteen jälkeen hakemaan jatko-oppia ja muutti yksin Tampereelle. Pelipaikka löytyi Tapparan C-junioreista.

- B-junnuihin yritin, mutta en mahtunut kun siellä oli jo kovia kavereita, muun muassa Sasu Hovi ja Håkan Danielsson. Aloitin kauden sitten C:ssä yli-ikäisenä. Sen jälkeen ollaan sitten tultu melkein ikäluokka per kausi A-junnuihin ja nyt liigaan saakka.

Miesten liigassa Tuokkola sai tulikasteensa yllättävässä paikassa. Tuskin kukaan uskoi ennen viime syksyn avausottelua Ilvestä vastaan, että Tappara joutuisi kuuden takaiskun jälkeen turvautumaan maalivahdin vaihtoon. Niin kuitenkin kävi ja kolmanteen erään Mika Lehdon tilalle luisteli untuvikko Pekka Tuokkola.

- Se eka liigapeli tuli tosiaan aika yllätyksenä, mutta mukavana sellaisena. Olin edellisenä iltana tullut Kajaanista junalla taas liigajoukkueen mukaan ja sitten yhtäkkiä pääsinkin pelaamaan sen viimeisen erän. Ei siinä ehtinyt edes sillä lailla jännittääkään, Pekka muistelee.

Tuokkola torjui liigadebyytissään kaikki viisi maalia kohti tullutta laukausta. Seuraavan, ja toistaiseksi myös viimeisimmän kerran, hän pääsi liigassa torjuntatöihin joulukuun alussa TPS:ää vastaan. Silloin tilastoihin kertyi kaksi pelattua erää plus jatkoaika ja rangaistuslaukauskilpailu. Maaleja meni taakse yksi varsinaisella peliajalla ennen kuin Tappara nousi kolmen maalin takaa tasoihin. Lopulta rankkarikisassa TPS sitten iski kaikilla neljällä yrityksellään kiekon nuorukaisen selän taakse ja vei lisäpisteen.

- TPS-peli tuntuikin jo enemmän peliltä, mutta se kokonainen matsi puuttuu vielä. Kyllä ne rankkarit silloin harmitti ihan totaalisesti, kun yhtäkään ei tarttunut kiinni, mutta toivottavasti seuraavat jo tarttuu. Pitäisi päästä vaan kokeilemaan muutenkin kuin treeneissä. Ei niistä mitään traumaa jäänyt, Pekka nauraa.

Tuokkolan viime kausi jäi torsoksi, kun Tappara tammikuussa hankki joukkueeseensa NHL-maalivahti Andrew Raycroftin. Kanadalaisvahdin ja Mika Lehdon takana ei ollut peliaikaa luvassa, ja Sasu Hovi puolestaan lähti Kajaanin Hokkiin Tappara-vahtien "farmijoukkueeseen".

- Kyllä se loppukausi oli aika vaikea, pitkä ja raskas. Toiseen joukkueeseen ei päässyt vaihtamaan, että olis päässyt pelaamaan ja samalla tiesi, että kahden kaverin täytyisi edestä loukkaantua, että saisi edes mahdollisuuden. Raskasta se oli, mutta yritettiin sitten treenata enemmän ja ajatella sitä ikään kuin tulevaisuuden kannalta.

Täksi kaudeksi Tapparaan tuli uusi maalivahtivalmentaja, jonka opeilla Pekka veti hyvän kesän ja sai fysiikkaansa parannettua paljon. Maalivahtien voimaharjoittelu oli ohjelmiltaan samaa kuin muullakin joukkueella, mutta maalivahtivalmentaja Ilari Näckel keskittyi erityisesti liikelaajuuksiin.

- Kaikki jalkaliikkeet, kuten kyykyt ja sellaiset, tehtiin mahdollisimman syvästä asennosta. Se palvelee eniten jäässä liikkumista tai jäästä liikkeelle lähtemistä. Lisäksi keskityttiin jäätorjunnan jälkeiseen irtokiekkoliikkumiseen, ja se tekniikka Pekalle on tarttunut nopeasti ja hyvin, Näckel kertoo harjoitteista.

Myös maalivahti itse on huomannut, että valmentajan perustelut harjoitteille todellakin toimivat myös käytännössä.

- Ensinnäkin lähti ylimääräiset kilot pois, niin liikehdintä on nyt kevyempää ja kun kesällä saatiin vielä liikkuvuus ja voima maalivahdille vaadittavaan kuntoon, niin kyllä sen hyödyn huomaa jäällä, Tuokkola vakuuttaa.

Pekka Tuokkola sotisovassa Kesken kesän Pekka Tuokkolan mielenrauhaa järkytettiin tuomalla joukkueeseen kolmaskin maalivahti taistelemaan peliajasta. Tuomas Tarkki ei kuitenkaan pysynyt joukkueessa pitkää aikaa.

- Ei siinä mitään, vaikka Tuomas mukaan tulikin. Sen tiesi, että kakkospaikasta siinä taistellaan ja itsestähän se kiinni kuitenkin on. Piti vaan antaa paras itsestä irti ja sellaiset näytöt, ettei valmentajille jää vaihtoehtoa, Pekka kertoo lyhyeksi jääneestä pelipaikkataistosta.

Tuokkola antoikin harjoituspeleissä hyvät näytöt. Hän pelasi neljä täyttä ottelua, joissa päästi vain neljä maalia.

- Hyvin ne meni, ei voi olla kuin tyytyväinen. Mutta nyt ne täytyy vaan unohtaa ja keskittyä uusiin peleihin, hän sanoo.

Valmentaja Näckel analysoi esityksiä syvemmin.

- Pekka on kesän aikana mennyt huomattavasti eteenpäin. Kun keväällä harjoittelimme Lempäälässä jäällä, ei Pekalla ollut vielä selvää omaa pelitapaa. Kuortaneen leiristä asti hän on kuitenkin pystynyt löytämään itselleen niin sanotun pelillisen identiteetin ja myös noudattamaan sitä. Hänen pelaamisensa kulmakiviä ovat hyvä liikkuminen ja hyvä maltti laukauksen odottamisessa, hän ei suotta ennakoi. Näillä eväillä hän pystyi pelaamaan tuloksellisesti hyviä pelejä, joissa teki monta "isoa torjuntaa".

Pekka on realisti ja tietää, että Mika Lehto lähtee tähänkin kauteen selkeänä ykkösvahtina, vaikka kakkosmies esittikin hyviä otteita harjoituspeleissä. Vielä ei ole tietoa, missä vaiheessa näyttöpaikka liigassa tulee, mutta nuorukainen on luottavainen, että sen saa ja uskoo myös pystyvänsä sen käyttämään. Valmennuksen sanoista voi ammentaa vielä lisää uskoa.

- Pekka on antanut harjoituspeleissä niin hyvät näytöt, että peliaikaa Tapparan liigajoukkueessa tulee varmasti. Tarkkaa peluutussuunnitelmaa ei ole tehty, vaan asiassa edetään tulevien tilanteiden mukaan. Viime kädessähän on niin, että Pekan saama peliajan määrä on loppujen lopuksi hänen omissa käsissään, Näckel lupaa.

Ja vielä lopuksi: Mistä Pekka Tuokkola keksi pelinumerokseen 58, kun vanha numero 18 siirtyi vähän kuin automaattisesti takaisin joukkueeseen palanneelle Tuukka Mäntylälle?

- 18 on sellainen perinnenumero. Isä pelasi sillä aikoinaan, samoin veljet on sitä käyttäneet ja Alavudella minäkin pelasin samalla numerolla. Kun Tuukka sai sen nyt, niin piti hakea sellainen numero, jossa olisi ainakin se kasi. No niistä kasiloppuisista seuraava vapaa olisi ollut 48 joka olikin toinen vaihtoehto, mutta kun velipoika pelaa Seinäjoella 58:lla, niin ajattelin että otetaan sama. Vähän erikoinenhan se on mutta numero sekin!


Takaisin

uutisarkisto

 • Uutiset 2008
 • Uutiset 2007
 • Uutiset 2006
 • Uutiset 2005
 • Uutiset 2004
 • Uutiset 2003
 • Uutiset 2002
 • Uutiset 2001
 • Uutiset 2000
 • Uutiset 1999

Uutiskuva

 
SM-Liiga